Tekee mieli komeita kirjolupiineja, mutta olenko myöhässä, vaatiiko välttämättä esikasvatuksen ? Ei ole väliä vaikka ei kukkisikaan vielä tänä vuonna, kunhan lähtisi alkuun ja ensi vuonna kukkisi. Onko esikasvatettava ehdottomasti sisällä vai itääkö lupiini jos vaikka kylvää maahan touko-kesäkuulla ?
Vastaukset 4
sinullekkin vastata, kun tuolla oli jo närääkin noista minun vastauksistani. Kylli täti nimenkin jo sain. Tietenkin voisin kirjoittaa ilman nimimerkkiä, mutta niin alashan minä en taivu, että rupean puskista huutelemaan. mutta tässäpä tulee vastaukseni sinulle, korostan, että en ole asiantuntija, en tietäjä, enkä edes Kylli täti. Mutta kirjolupiinejakin minulla on ollut. Kylvin siemenet 14.3. Istutin ne penkkiin toukokuunpuolen välin jälkeen, niissä oli siinä vaiheessa vasta neljä viisi lehteä.Ne kasvoivat hyvin kesän aikana, ja yksi keltainen kukkikin. Tuli seuraava kevät ja lupiinit nousi mullasta, ei kaikki, mutta aika paljon kuitenkin. Ja ne kukkivat kaikissa väreissä, ja olivat todella kauniita, kukkatertut valtavan pitkiä. No tietysti niitä ihasteltiin, ja ihmeteltiin. Tuli seuraava kevät. Penkistä nousi yksi lupiini ja alkoi tehdä kukkavartta, no yksi sentään, ajattelin. Mutta yllätys, yllätys kukka oli ihan tavallinen sininen, joita on maantien varret täynnä. Kertokaa nyt kaikki viisaat puutarhurit, mitä tässä tapahtui. Mutta sinulle vielä, kyllä ne niin komeita olivat , että kokeilu kannattaa! Ja sinulla voi olla parempi tuurikin, kuin minulla.
- Lupinus hupilus
Kun olen kuullut lupiinin leviävän helposti itsestään ihan liikaakin, niin kuitenkin on työ saada se itämään ja kasvamaan ? Mulle kelpais se maantienvarren lupiinikin, se on reilun komea maljakkokukkakin, vaikka varistaa paljon kukkia aikansa oltuaan, mutta niinhän ne kaikki? Kirjolupiineissa on tavattoman ihastuttavia värisävyjä, aion kokeilla, tuli mitä tuli tai vaikkei tulis mitään. Jännitetäänhän sitä yhden rivin lottoakin :))) Myydäänköhän tätä joka paikan riesaa taimitarhoilla ollenkaan, ei kehtaa mennä kysymäänkään, tunnen luultavasti itseni pöljäksi.
- "luulen tietäväni"
Lupinus hupilus kirjoitti:
Kun olen kuullut lupiinin leviävän helposti itsestään ihan liikaakin, niin kuitenkin on työ saada se itämään ja kasvamaan ? Mulle kelpais se maantienvarren lupiinikin, se on reilun komea maljakkokukkakin, vaikka varistaa paljon kukkia aikansa oltuaan, mutta niinhän ne kaikki? Kirjolupiineissa on tavattoman ihastuttavia värisävyjä, aion kokeilla, tuli mitä tuli tai vaikkei tulis mitään. Jännitetäänhän sitä yhden rivin lottoakin :))) Myydäänköhän tätä joka paikan riesaa taimitarhoilla ollenkaan, ei kehtaa mennä kysymäänkään, tunnen luultavasti itseni pöljäksi.
Ne on köyhän maan kasveja. Niitä ei saa lannoittaa. Tosin minun pihallani maantien lupiinit kasvaa siinäkin, missä on kahtena kesänä heitetty hevosen lantaa. Oiskohan joku tuholainen tuhonnut ne... tai talvimärkyys? Uusi yritys vaan!
- mie vaan..
lupiini on kaksivuotinen kasvi eli taimi kasvaa siemenestä tänä vuonna ja ensi vuonna kukkii ja kuolee pois. Jos sitä ei päästä siementämään lainkaan niin se voi kukkia uudelleen ensi vuonnakin, mutta ei takuuvarmasti. Lupiii on siitä hauska, että mitä paremmin sitä hoitaa sitä huonommin se kasvaa. Parhaiten se lähytee kun siemnkodat heittää maahan ja jos hyvän tahtoo niin multaa rippu päälle. Sieltä ne itsellään sitten lähtee kasvamaan. Siemeniä on saatavilla kyllä tosin ne on yleensä erikoisemman värisiä ja ulkolaisia. Taimia en ole nähnyt ja tuskin kukaan kasvattaakaan. Oman kokemuksen mukaan siirtokaan ei yleensä onnistu. Siemenet vativat kylmän eli jos kerää siemenet ja pitää se sisällä niin ne ei idä. Kaupan siemenet on käsitelty valmiiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681115
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23933Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65885Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126860- 134817
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20770- 57766
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6633- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12579