Jotta myös me keskustalaiset muistaisimme mistä on kysymys:
-Paavo Lipponen tapasi USA:n presidentin George W. Bushin joka haali 9/11 jälkeen valtiota ns. Irakin vastaiseen koalitioon. Paavo Lipponen suusanallisesti liittyi tähän ja YLEn videonauha tästä hävitettiin.
-Anneli Jäätteenmäki sai presidentin kanslian virkamies Manniselta normaalia tietoa asioista. Tosin oppositio-(tuolloin) johtaja ei ollut jakelussa ulkopoliittisista VALMISTELEMATTOMISTA asioista.
-Paavo Lipponen ei pelastanut Anneli Jäätteenmäkeä, joka kuitenkin oli toiminut asiassa perustuslainmukaisesti. Itseään säästelemättä.
Joka tapauksessa. Suomi maksoi koalitiolle noin 3 miljoonaa euroa, mutta heti Jäätteenmäen pääministeriksi päästyä, tämä velvoite USA:lle lopetettiin.
Pyydän, että vain asiaa tuntevat kommentoisivat.
FAKSI
keskustalainen
4193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...
Kyllähän Lipposen USA:n vierailun jälkeen vasta selvisi Lipposelle itselleenkin tilanteen vakavuus. Lipponenhan oli toiminut omavaltaisesti jo ns. "Itävalta-boikotissa" ilman presidentin konsultaatiota ulkosuhteissa. Tällä hetkellä nimeäisin konnaksi SDP:n ja SAK:n jotka varjelivat pääministeri Paavo Lipposta niin, että Jäätteenmäen piti erota. En tiedä, mutta tuolloin tuntui kyllä pahalta, kun punakaartin Tarja Halonen otti vastaan erokirjeen Anneli Jäätteenmäeltä - ei mitään lappua joltakin Jouni Bakmanilta.
Noh, virheitä totta kai sattuu. Lipposen tapauksessa sanoisin, että parempi näin. Jäätteenmäen hennot jalat eivät olisi täyttäneet saappaita. Presidentiksi Jäätteenmäestä olisi mutta niin olisi monesta muustakin kun valtaoikeudet ovat nolla.
http://www.youtube.com/watch?v=QV8OH6z3eXQ