laitetaan nimiä paperiin ja vetoomus eteenpäin epäpätevien sos virkailioiden ja päätösten tekijöiden viralta panemiseen!laittakaa kommenttia virkavirheistä joihin olette törmänneet kyseisessä virastossa.
RAUMAN SOSIAALI VIRASTO
4
688
Vastaukset
Köyliön oerusturvajohtaja on jo vuosia rikkonut sosiaalilainsäädäntöä, joista olen kanteluita yms tehnyt, mutta sielläpä on edelleen virassaan. Jättipä vielä kuulematta poikani yli kahdeksi vuodeksi, ja vasta hallinto-oikeuden päätöksellä joutui tämän lastensuojelulain vaatiman kuulemisen tekemään. Suojeli tällä itseään, ettei poikani päässyt virallisesti kertomaan asioita, joilla todisti tämän perusturvajohtajan valheellisia lausuntoja vastaan..
- sossut
Ei kannata kirjoittaa sossuista pahaa netissä koska ip osoitteet saadaan kyllä selville.
- Horatio CSI Jantula
poika ei ehkä olekaan Magnuksen. Kun ei pitävää dna-yhteyttä ole vissiin löytynyt.
- virkavaltaisuutta
Sen takia ne niin kiivaasti vastustaa kansalaispalkkaa/perustuloa, että sitä kautta jäisi suurin osa sossuista työttömäksi ihmisiä kyykyttämästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1033485Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1932205Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02080Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k371812Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91639- 951078
No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5810Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu68810- 45780
Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.
Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti128753