-Mikä minä olen arvioimaan keskustan tekemiä vaalimainoksia?
En pidä mainosta ihan onnistuneena.
-Kai he ovat miettineet mainostaan ja yrittävät vaikuttaa kannattajiinsa tällä tavalla.
-Jos keskustalle tulee vaalitappio, toivottavasti he eivät tästäkin syytä Kekkosta.
Timo Kekkonen IS:ssa
Suvun päämies
14745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kekkonen onkin jotenkin sopiva keulakuva MTK-kepu-maalaisliitolle. "Erityisen kiinnostavaa olisi tietää enemmän Maalaisliitolle ja nimenomaan Kekkoselle kanavoituneesta rahasta. On nimittäin perusteltuja syitä olettaa, että Maalaisliiton oma historiankirjoitus on tätä aihetta tietoisesti vältellyt. Urho Kekkosen ensimmäinen yritys presidentiksi vuonna 1950 oli totisempi yritys kuin historia muistaa. Maalaisliiton Vihtori Vesterinen kävi juoruamassa Paasikivelle, että Kekkosella oli peräti kolmen miljoonan markan rahoitus, joka ei ollut ainakaan puolueelta peräisin. Nyt tiedetään sekin, että KGB:n puuhamiehet Mihail Kotov ja Viktor Vladimirov toimivat vuoden 1956 presidentinvaaleissa Kustaa Vilkunan ja Arvo Korsimon neuvonantajina. Vuoden 1962 presidentinvaaleista löytyy jo dokumentoitua arkistotietoa. NKP:n keskuskomitea hyväksyi puoluesihteeri Korsimon anomuksen ja toimitti kymmenen miljoonaa markkaa Kekkosen vaalityöhön. Pöytäkirjassa puhutaan lisäavusta, joten voi olettaa, että kysymys oli johonkin mittaan vakiintuneesta käytännöstä" http://www.lasselehtinen.net/index2.php?option=com_content&do_pdf=1&id=163
...
Samainen IS kertoo kekkosidean olevan Jarmo Korhosen keksintö. Ja Vanhanen tietysti täysin hurmoksessa noin mahtavasta keksinnöstä. Kepulla menee tosi huonosti, kun ei elossa olevista löydy kannatuksen nostajaa. Ja tuokin kampanja karahtaa mauttomuudessaan kiville.
Mihinhän kepu aikoo laittaa ne kekkospaidat? Kukaan täysjärkinen ainakaan niitä päälleen laita. Vanhanen ja muu kepujohto tietysti, mutta puhuinkin täysjärkisistä.
Mihinhän kepu aikoo laittaa ne kekkospaidat? Kukaan täysjärkinen ainakaan niitä päälleen laita. Vanhanen ja muu kepujohto tietysti, mutta puhuinkin täysjärkisistä.
Vihjaa vain, että Korhonen voi olla idean isä. Kukapa tietää, missä pöntössä ajatus on syntynyt. Rukan lumet jne jne...
Tulet vielä huomaamaan, että Kekkonen on vain yksi osa keskustan vaalikampanjasta, joka pyrkii tahallaan herättämään huomiota mediassa ja sitä kautta herättelemään myös äänestäjiä. Tässä kepun tähänastisen vaalikampanjan osaset: Vaihe 1: Julkaistiin Hesarissa vaalimainos "pekkarointia EU-parlamenttiin". Vaihe 2: Asetettiin Johanna Korhonen eurovaaliehdokkaaksi. Vaihe 3: Julkistettiin vaalimainokset "Urhoutta Eurooppaan" "Kekkonen oli rähmällään". Vaihe 4: Esitettiin epävirallisesti Anneli Jäätteenmäkeä presidenttiehdokkaaksi. Tähän tapaan puolue tulee jatkamaan vaaleihin asti. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko esimerkiksi eurovaaliehdokas Kauko Juhantalo saamaan jonkun erikoisroolin kampanjassa. Jarmo Korhosella on varmasti sormensa pelissä, mutta vain yhdessä mainostoimiston kanssa. Kampanjan järkevyyttä en lähde arvioimaan, mutta ainakin sikäli se on onnistunut, että tällä hetkellä eurovaaleja uutisoitaessa mediassa huomioidaan ainoastaan Soinin kautta persut ja kampanjan kautta kepu.
Mutta nauramatta en voi olla, kun muistelen niitä hyttysverhojakin teiden varsilla. Pohjanmaan kepuun v..tuuntuneet isännät ajoi niitä traktoreilla kumoon.
Pitäisikö sanoa, että pystyyn kuollut idea?
Kepu pettää aina Kirjoittanut: Niin se vaan on 8.2.2009 klo 12.46 Totuus Kepusta Kirjoittanut: Tiedon välittäjä 27.9.2005 klo 12.48 Palkittu toimittaja Seija Sartti kirjoitti pari vuotta sitten laajan artikkelin Maalaisliitosta. Se julkaistiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä syksyllä 2000. Artikkeli oli laaja analyysi maalaisliittolaisuudeksi nimitetystä yhden asian liikkeestä. Sitä leimasi lämmin ja rehellinen ote sekä ymmärtäväisen huumorin sävyttämä suhtautuminen tuohon omituiseen puolueeseen. Olen ollut pitkään passiivinen tällä forumilla ja nyt palattuani huomaan, että tosiasiat Maalaisliitosta ovat monella kirjoittajalla hämärän peitossa. Siksi on aika palauttaa mieliin Sartin ansiokas kirjoitus. ***** Seuraavassa muutama valittu pala: "Nimensä vaihtaja haluaa esiintyä parempana kuin on tai häivyttää taustansa (erityisesti jos se on rikollinen). Stadilaisen mielestä on tyypillistä maalaiskieroilua, että maalaisliitto esiintyy väärällä nimellä." " 'Kiitos kepun, meillä pidettiin maatalouden vanhentuneita rakenteita yllä hirveän paljon pitempään kuin missään muualla', sanoo Ben Zyskowicz." "Kepu valittaa, että maaseudulla menee huonosti. Kepun mielestä syylliset ovat jossain muualla, vaikka se itse hallitsee viidenneksen kannatuksella neljää viidesosaa Suomen pinta-alasta." "Maakuntien parhaat pojat lähetetään pääkaupungin päätöksentekokammareihin, jotta he imuroisivat maakuntiin maksimaalisesti etuja ja rahaa. Kepulaiset pitävät sitä tinkimättömänä omalle asialle omistautumisena. Muiden näkökulmasta se on härskiä rahastusta ja rankkaa kotiin päin vetämistä." "Kepulla on perinteinen papin kaksoisrooli, jossa saarnataan: älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon." "Presidentinvaalien huhukampanjassa Halosesta tehtiin lesbo ja Arajärvestä homo. Aho esittäytyi kunnon perheenisänä, jolla on kaunis vaimo. Kepu laski väärin. Kaupunkilaiset eivät ala kirkua nähdessään minkään lajin poikkeavuutta; sitä paitsi heistä todellinen tilastollinen poikkeavuus on ensimmäisessä avioliitossaan oleva neljän lapsen kotiäiti." "Professori (joka ei tässä yhteydessä halua profiloitua) kommentoi lopputulosta huojentuneena: 'Suomi olisi nyt Euroopan läävä, jos Aho olisi voittanut.' " "Kepulaisia toisinajattelijoita ei hevin tule mieleen, ellei mukaan lasketa Väyrystä, joka ajattelee myös itsensä kansa toisin." "Kotimaa oli miehitetty kepulaisilla vallanpitäjillä, ja ulkomaista apua oli yleensä saatavissa 'itäisestä vaalipiiristä'. Karjalaisen laskettiin voittavan Suomen presidentinvaalit noin 200 miljoonalla äänellä. Puoluejohto tyrmistyi, kun itsenäiset kepulaiset äänestivät Neuvostoliiton suosikkiehdokkaan nurin. Siihen asti kenttäväki oli luottanut siihen, että neukkujen pelko on maan etu." " 'Räikeimmät tapaukset - tarkoitan julkeaa yhteispeliä Neuvostoliiton kanssa - kertovat jotakin puolueen luonteesta', Zyskowicz muistuttaa." " 'Kepu pettää aina' on slogan, jota suositaan oikealla ja vasemmalla. 'Kyseessä on varmasti ns. kansanviisaus. Sillä on monta isää tai ei yhtään', Erkki Liikanen arvioi." " Pertti Paasio on kehittänyt kepusanonnasta oman muunnelmansa: 'Kepu pettää aina ja erityisen pahasti se pettää silloin, kun ei petäkään. Siihen ei kukaan osaa varautua.' " "Kepu on rikastuttanut poliittista sanastoa 'lehmänkaupoilla' (sulle - mulle), 'iltalypsyllä' (vielä lisää mulle) ja 'pekkaroinnilla' (eniten mun vaalipiirille)." "Kääriäinen harrastaa juonitteluja ikään kuin taidetta taiteen vuoksi. --- Kepu käy vieläkin kauppaa, mutta sillä ei ole mitään myytävää. Kepun valta on mennyt oppositiossa ja MTK:n valta on mennyt Brysseliin." "Kekkosetkin ovat muuttuneet. Suvun päämies Timo Kekkonen sanoi isänsä satavuotispäivän haastattelussa: 'Olen matkan varrella ehtinyt äänestää vaikka mitä puoluetta, mutta kepulaisia en ole koskaan äänestänyt' " "Ahon muovihahmo suli presidentinvaaleihin. Häntä myytiin 'uuden ajan presidenttinä', mutta vanhoilla arvoilla. 'Koti, uskonto ja isänmaa' oli stadissa haudattu huonona vitsinä jo 60-luvulla (ja haisi esiin kaivettuna pahasti ummehtuneelta)." "Visuaalista vaikutelmaa ei voi väheksyä. Jos vierekkäin istutetaan Suvi-Anne Siimes ja Seppo Kääriäinen, jompikumpi ei kuulu 2000-luvulle." "Kepulaiset tietävät itsekin, että vihneniskat ja sikafarmarit täytyy työntää komeroon piiloon, jos kepua markkinoidaan modernina kaupunkipuolueena. Aina vaalien alla on pidettävä myös Väyrynen, Pekkarinen ja Kääriäinen poissa näkyvistä." "Silloin kun kepu tarvitsee näytille liberaalia, eurooppalaista kepulaista, esiin työnnetään Olli Rehn. Hän tuntuukin olevan ainoa kepulainen, jota ei-kepulaiset poliitikot yksimielisesti kehuvat." ***** Nämä olivat siis suoria lainauksia Seija Sartin tekstistä.
Johannan valinta innostaakin kepun lestasiipeä oivalla tavalla? Jäätteenmäki oli vain yksi esiin vedetyistä nimistä, joilla kepu siirtää keskustelua ajankohtaisista asioista jo seuraavien eduskuntavaalienkin jälkeiseen aikaan. Hesarin mainos pekkaroinnista ja sen kääntäminen positiivisesksi asiaksi ei hämää ketään ajattelevaa ihmistä ja kiihkohihhulikepulaiset äänestää jotain Karjulaa, vaikka kepu ei mainostaisi yhtään mitään. Juhantalo oli muuten yksi niistä, jotka arvostelivar Johannan valintaa ehdokkaaksi, eli ei kepun sisälläkään asia ole niin yksioikoinen. Mutta mikä painavinta, itse suuri KEPUGURU OIVA HÄRKÖNENkin on tuominnut valinnan. :D
ja EU-jäsenyyttä edeltäneet vainovalkeat.
On kuitenkin hyvä muistaa, että kuolleena ideana pidettiin kokoomuksen työväenpuolue-kampanjaakin. Kuinkas kävikään: mitä enemmän vasemmisto raivosi tai nauroi teemalle, sitä enemmän Niinistön ja kokoomuksen kannatus nousi.
Tuskinpa Johanna Korhonen lestadiolainen on, joten miksi kepun lestadiolaiset äänestäjät hänen ehdokkuudestaan välittäisivät tuon taivaallista. Hehän voivat äänestää vaikkapa sitä Karjulaansa. Eikä pekkarointi-mainoksen perimmäinen tarkoitus ollut kääntää termi positiiviseksi asiaksi, vaan sen avulla pyrittiin luomaan kepusta äänestäjien silmissä ärhäkämpi kuva kuin mikä se tällä hetkellä - Vanhasen persoonan ja mm. Väyrysen "kiltistymisen" vuoksi - julkisuudessa on. Tahallinen ärsyttäminen ja kaupan päälle tuleva ilmainen mediajulkisuus yhdistää kepun uuden vaalikampanjan kaikkia osia. Tähän astihan media oli puhunut ainoastaan perussuomalaisista eurovaalien yhteydessä, mistä mm. sosialidemokraatit ovat pahoittaneet mielensä. Kepun vastaus oli tehdä kampanja, joka varmasti saa median huomion. Jos ei nyt sentään perussuomalaisten veroista, niin toisiksi parhaan.