http://www.ipu.fi/pub/tavoitteet
1. Suomen itsenäisyys, laillisuus ja kansanvalta on palautettava irtautumalla rahavallan ohjaamasta EU:sta.
2. Suomessa on otettava käyttöön oma raha, Suomen markka ja oma itsenäinen raha- ja talouspolitiikka.
3. Suomi on irrotettava EU:n sotilasliittokehityksestä ja pidettävä kansainvälisten selkkausten ulkopuolella harjoittamalla johdonmukaista ja luotettavaa puolueettomuuspolitiikkaa. NATO-jäsenyys on torjuttava. Maanpuolustuksen on perustuttava yleiseen asevelvollisuuteen.
4. Tuloeroja on kavennettava. Alle 60 000 markan (10 000 euron) vuosiansiot on tehtävä verottomiksi. Kuntien talous on turvattava valtionapujärjestelmän muutoksella. Kaikkia tuloja, myös pääoma- ja kunnallisverotuksessa, on verotettava progressiivisesti. Pienten tulojen verotusta on helpotettava ja suurten veroa progressiivisesti lisättävä. Suurten omaisuuksien progressiivinen omaisuusvero on palautettava.
5. Jokaisella on oltava perustuslaillinen oikeus työhön. Työssä jaksamista on helpotettava työtä jakamalla ja lyhentämällä yleinen työaika 35 tuntiin viikossa. Työntekijän asemaa hänestä riippumattoman irtisanomisen varalta on tuntuvasti parannettava.
------------
Persut vapaamuurarien natsi-kakaroita?
----
Halpatyövoimaa !!!
Fantastista!!!:
http://www.youtube.com/watch?v=uBzBicthCfQ
IPUn ohjelma
ainoa mahis?
5141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kohtiin 1-3, eli miten toteutetaan? kohtaan 4. miten rahoitetaan? ja kohtaan 5. miten AY-liike saadaan nöyrtymään? Diipadaapaa voi heittää, mutta myös toimenpiteitä ja keinoja pitää pystyä esittämään
jotain muitakin keinoja, kuin sanomaan kaikkeen: EI! Odotamme mielenkiinnolla Soinin ja Härmälän kahdenkeskistä väittelyä. Ei taida Soini uskaltaa? Lue oheinen teksti tarkkaan: http://www.esaharmala.fi/?p=118
Ei kai soini ole niin typerä, että lähtisi Härmälän kanssa millekkään. Tuollaisen EU-lobbarin kanssa. Härmälä yrittää saada vain itselleen julkisuuttta sen kautta, kun Soini olisi paikalla.
kieltäytyä kaikista väittelyistä? No, onneksi Soini tuskin jättää kaikkia tv-keskusteluja väliin. Yle ei tunnetusti uskalla esittää hänelle yhtään hankalaa kysymystä, mutta ehkä MTV:n toimittajat?
keinovalikoimat, joten vastaa nyt asetettuihin kysymyksiin, eli miten ja millä kustannuksilla.