En ymmärrä kuinka minusta on sittenkin tullut tällainen - sellainen, jota en uskonut ikipäivänä maailmassa tapahtuvan juuri minulle. Eli masennuin. Ja ahdistuin. Vielä pari vuotta sitten lähinnä huvittuneena ajattelin, miten joku voi olla masentunut, mutta enpä enää.
Yksinkertaisesti elämäni on mennyt sellaiseen umpisolmuun, etten enää voi tehdä muuta kun olla kotona, itkeä ja kompuroida omissa murheissani. Typerää, koska minulla on paljon ystäviäkin, mutten jaksa edes tavata ketään. Yritin aina olla vahva, olin ja olen edelleenkin sosiaalinen, myös empaattinen, humaani ja seurassani on kuulemma miellyttävä olla. Mutta en ihan oikeasti enää jaksa, mitäköhän pitäisi tehdä?
Miten joku on voinut luoda näin vaikean luonteen, etten kestä enää itseäni, haluaisin, mutta tämä ahdistuneisuus ja masennuksen tuntu on aivan käsittämättömän lamaavaa. Tottakai pitäisi puuttua syihin, joiden takia olen ajautunut tähän jamaan, mutta kun niitä vastoinkäymisiä on niin monta, etten saa enää otetta mistään. Osalle ongelmistani en edes voi mitään, vaikka haluaisin.
Kiitos, olisiko jollain neuvoja?
Menen takaisin nukkumaan pois pahaa oloani, koska en jaksa tehdä muuta, olen täysin lamaantunut ja toimintakyvytön. Antaa muiden viettää tuolla ulkona kevättä, minä en jaksa, ahdistaa vaan enemmän, mitä enemmän aurinko paistaa. Nytkin tullut yli 10 puhelua kavereilta, mutta kun en voi vastata kun en halua lähteä mihinkään, kun ei vaan kertakaikkiaan pysty. Anteeksi, jos tämä kuulostaa joltain huomion hakemiselta, mutta en nyt keksinyt muutakaan kuin kirjoittaa tänne.
Nauttikaa elämästä, jos siihen vähäänkään pystytte, minä en pysty.
Aivan käsittämätön masennus ja ahdistus
veryverysad
3386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
en jaksanu enään kavereita joten ne jäi, elämä oli yhtä alamäkeä,koulu,kaikki, sit menin lastenkotiin ja sain itteeni pakosta niskastikiinni,siit se sit lähti pyysin myös lääkäriltä masennuslääkkeet.
noin 3 vuoden "masis" putki takana, tuli liikaa paskaa niskaan liian kauan ja lopulta romahdin. Tosiaan viimeset 3 vuotta menny sumussa, oon vaan nukkunu ja nukkunu ja nukkunu, en jaksanu tavata ihmisiä, en jaksanu puhua, töissä kävin mutta se oli semmosta raahautumista, ruoka ei maistunu miltään, en jaksanu lenkkeillä,en jaksanu pitää ulkonäöstäni huolta, en nähnyt enää luonnon kauneutta, en haistanut kevään tuoksuja jne... olin uskomattoman kuollu, aivan zombie. Aattelin ettei musta enää ihmistä tuu, se oli niin uskomatonta ettei sanat riitä sitä kuvailemaan. No nyt tiedän miltä burn out masis ihmisestä tuntuu, se on kuin maailmanloppu. Olisin varmasti toipunu nopeammin mutta mul on ollu uskomattomia vastoinkäymisä koko ajan, joku epäonnen kumuloituminen joka on todellakin hidastanut toipumista. Vasta joulna tapahtu käännekohta ku jäin työttömäks, nyt oon saannu olla aivan rauhassa kotona ja lenkkipoluilla ja tätä olisin tarvinnu jo silloin kolmisen vuotta sitten.
masennuksen tasoa halutaan tarkemmin tutkia ja jos kysymykseen tulee ssri-lääke tai vastaava. http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000034&posting=22000000042121718