Järkytys Barcelonassa...

Olin tässä viime viikolla BArcelonassa ja osuin eläinkauppaan, jossa minua tervehti kova haukunta ja viserrys. yksi seinä oli ihan täynnä pieniä lintuhäkkejä, joissa oli yksi orsi ja n. 6 lintua.
vastapäisellä seinällä oli suuri määrä pieniä koppimaisia häkkejä, joissa oli koiranpentuja, pienistä terriereistä suuriin noutajiin. järkytyin , sillä suurimmat koirat mahtuivat juuri ja juuri kääntymään häkissään ja joissain niitä oli useampia... olen nähnyt tällaista ennenkin, mutta nyt se oli tavallista kamalampaa, koska kaduillakin myytiin lintuja ( jopa kanoja) , vaikka siellä oli aivan hirveä tuuli. ihmiset koputteli masentuneitten koirien koppeja, joissa ei ollut minkäänlaisia virikkeitä. MIssä animalia?
8565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikä tämä liike muuten ole taatusti ainoa, jossa on tällaiset olosuhteet. Kaikkia eläimiä ei vain pysty auttamaan vaikka kuinka mieli tekisi. Kaikissa maissa ei edes ole kunnollisia lakeja eläinten pidosta ja vaikka olisikin, ei edes virkavalta välitä niistä tulleista ilmoituksista. Tällaisista liikkeistä ei tulisi ostaa mitään, koska sillä tavalla tuetaan vain lisää liikkeen olemassa oloa. Se, etä sieltä olisi jotain pelastanut ei olisi auttanut mitään, koska sillä rahalla olisi vain hankittu lisää samanlaisia eläimiä. Valitettavaa, mutta niin totta..

Äänestä
  • Tiedän, että lähes koko etelä-euroopassa myydään elukoita noin. Ajattelin ostaa linnulleni 5 kertaa halvemman lelun kuin Suomessa, mutta en halunnut tukea tuollaista toimintaa.Toisaalta, eipä se paljon auta, kun turistit lähtevät sieltä taskut kilpikonnan poikasia pullollaan.

    Äänestä

Voin kertoo sulle että tama on taysin normaalia taalla.Naa on alkuasukkaita.
Jos myos huomasit etta kadunkulmilla pummeilla on koiranpentuja ja kanoja,ankkoja osotoskarryissa,joka on niiden koti.
Ne yrittaa saada niita nayttamalla ihmisilta saalia jotta ne heittais niille pari lanttia etta ne paasis bisselle kulma baariin.
Kuitenkaan taalla ei varsinaisesti kulkukoiria ole,kaikilla on jonkunakoinen koti,mita sitten taas on muualla españassa.
Ei sille vaan voi mitaan...vaikka se surullisen nakoista onkin.mutta yleensa jokainen niista saa kodin,ja kylla se hakki unohtuu nopiaan.
Oliko muuten hyvat lomat? =)

Äänestä
  • Oli kyllä tosi hyvä loma ja aika ihana kaupunki,tosi puhdas, menen pian uudestaán! Näin yhden koiran kanssa kerjäävän; koira näytti oikein hyvin voivalta eikä ukollakaan näyttänyt olevan mitään hätää. Toki siellä oli oikeastikin sairaita ja vanhuksia kerjäämässä.

    Kun ihmiset ulkoilutti niitä koiriaan ulkona, niin useimmat olivat vapaina ja kulkivat nätisti vierellä. Kai niistä tulee aika uskollisia sille ihmiselle joka ensimmäisenä osoittaa niille hellyyttä. Taitaa häkkipennuista tulla aika hyviä lemmikkejä kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • Juuro kirjoitti:

    Oli kyllä tosi hyvä loma ja aika ihana kaupunki,tosi puhdas, menen pian uudestaán! Näin yhden koiran kanssa kerjäävän; koira näytti oikein hyvin voivalta eikä ukollakaan näyttänyt olevan mitään hätää. Toki siellä oli oikeastikin sairaita ja vanhuksia kerjäämässä.

    Kun ihmiset ulkoilutti niitä koiriaan ulkona, niin useimmat olivat vapaina ja kulkivat nätisti vierellä. Kai niistä tulee aika uskollisia sille ihmiselle joka ensimmäisenä osoittaa niille hellyyttä. Taitaa häkkipennuista tulla aika hyviä lemmikkejä kaikesta huolimatta.

    Asun Espanjassa, tosin etelässä ja täällä on aika tavallista joka eläinkaupassa myydä pentuja. Häkkien koko ja pentujen kunto/hoito vaihtelevat, mutta ihan yleistä se on.

    Itse omistan pedigree-bokserin jonka äiti (jonka poikaystävani omistaa) oli "häkkipentu" eli suoraan kaupan ikkunasta ostettu...Meitä onnisti, sillä meidän pentueella ei ollut mitään ongelmia eikä sairauksia. Emä oli vain vähän aikaa kaupassa ja jo 2 kk ikäisenä poikaystäväni kotona.
    Mielestäni täällä on todella vaikea löytää laillisia kenneleitä tai kasvattajia jotka myisivät papereineen koiria. Useat ostavat tai ottavat pentunsa eläinsuojista tai laittomista kenneleistä. Seurauksena on aikamoinen liuta mitä epämääräsempia rotusekoituksia(ja sitä myöten tietty sairauksia yms...), mutta en nyt varsinaisesti osaa sanoa onko tästä muuta haittaa...

    Äänestä

Niin...joissai maissa ne eivät vaan ymmärrä sitä...sääliks käy niitä eläimiä...tai sitte niillä ihmisillä jotka omistaa sen eläinkaupan nii ehkä sillä ei ollut rahaa tarpeeks mut jos perustaa jonkun eläinkaupan nii pittää olla rahaa tarpeeks että eläimille on mukava olla...

Äänestä
  • Ois ne musta voineet olla edes erillisissä huoneissa ettei kukaan olisi häirinnyt; koiranpentu tarvii unta.

    Äänestä

Espanjassa uskotaan vahvasti, että eläimillä ei ole sielua tai tunteita ja niitä kohdellaan sen mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juuro kirjoitti:

Olin tässä viime viikolla BArcelonassa ja osuin eläinkauppaan, jossa minua tervehti kova haukunta ja viserrys. yksi seinä oli ihan täynnä pieniä lintuhäkkejä, joissa oli yksi orsi ja n. 6 lintua.
vastapäisellä seinällä oli suuri määrä pieniä koppimaisia häkkejä, joissa oli koiranpentuja, pienistä terriereistä suuriin noutajiin. järkytyin , sillä suurimmat koirat mahtuivat juuri ja juuri kääntymään häkissään ja joissain niitä oli useampia... olen nähnyt tällaista ennenkin, mutta nyt se oli tavallista kamalampaa, koska kaduillakin myytiin lintuja ( jopa kanoja) , vaikka siellä oli aivan hirveä tuuli. ihmiset koputteli masentuneitten koirien koppeja, joissa ei ollut minkäänlaisia virikkeitä. MIssä animalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu