Olemme puolisoni kanssa yrittäneet lasta nyt viisi vuotta. Kävimme tutkimuksissa ja olemme ns. "selittämätön lapsettomuus"-pariskunta. Olen syönyt hormoneja ja meille annettiin mahdollisuus inseminaatioon. Emme kuitenkaan jaksa lapsettomuushoitoja, vaan olemme ottaneet sen kannan, että mikäli luomusti ei lasta tule, jäämme ilman jälkikasvua. En tiedä, onko ratkaisumme sitten lopulta oikea, mutta se on tehty. Onko palstalla ketään, jolle lapsi olisi tullut kuitenkin usean (yli 5 vuotta) jälkeen luomusti?
Emme jaksa
hoitoja
23
2495
Vastaukset
- pohtija...
Miksi ette jaksa hoitoja; mahdolliset pettymykset, taloudelliset syyt, pelko hoitojen fyysisestä rankkuudesta? Itsew venytin hoitoihin menoa lähinnä pelätessäni hoitojen fyysistä rankkuuta; pistoja, punktioita, hormoneja, niiden sivuoireita... Fyysinen puoli on kuitenkin mennyt helposti. Olemme käyneet hoidoissa nyt pari vuotta ja takana on inseminaatioita, IVF ja alkionsiirtoja (olimme onnekkaita ja tulokseksi saatiin runsaasti hedelmöityneitä alkioita). Hoitojen tuloksena on ollut negatiivisia tuloksia, kohdun ulkopuolinen raskaus ja keskenmeno. Nyt menossa on kolmannen raskauden alkuviikot, pelko on, että tämänkin menee kesken. Jos tämä raskaus menee kesken, saatamme jättää hoidot tähän, ikää alkaa olla ja alkuraskauden keskenmenot johtuvat usein kromosomihäiriöistä tai pahoista kehityshäiriöistä. Mielessä on käynyt, että syynä voisi olla ikäni. Vaikka emme saisikaan lasta, olen silti tyytyväinen, että menimme hoitoihin, jopa keskeytyneistä raskauksista ja rahanmenosta huolimatta. Olemme ainakin yrittäneet. En jää miettimään, olisiko hoidoilla saatu mahdollisesti heti tulosta. Tunteet ja päätökset ovat yksilöllisiä, toivotan teille onnea, mitä päätättekin tehdä.
- on sen niin hoitanut!
MUTTA! Lakkaa ajattelemasta asiaa, ota koiranpentu, kissanpentu, alal harrastaa riippuliitoa...mitä tahansa...suorita lentolupakirja jne jne..eli elä ajattele enää asiaa...ja kas! Pian huomaat olevasi raskaana. Nii ja rakastukaa uudelleen toisiinne! http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1618011
- ei koskaan äidikis?
on sen niin hoitanut! kirjoitti:
MUTTA! Lakkaa ajattelemasta asiaa, ota koiranpentu, kissanpentu, alal harrastaa riippuliitoa...mitä tahansa...suorita lentolupakirja jne jne..eli elä ajattele enää asiaa...ja kas! Pian huomaat olevasi raskaana. Nii ja rakastukaa uudelleen toisiinne! http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=1618011
että kun asian unohtaa, niin tukkeutuneet munatorvetkin aukeaa, endo katoaa tai miehellä alkaakin äkkiä kehittyä siittiöitä...Voi äly näitä, jotka eivät mitään tiedä lapsettomuudesta ja sen syistä...! Mutta alkuperäiselle: Yleensähän hoidoissa voi edetä oman tahdin mukaan ja voi pitää taukoakin, jos tuntuu, että ei jaksa. Tai ainakin yksityisellä puolella on joustoa eikä joudu jonon perälle. Meillä tehty vajaan vuoden aikana useita ovulaation induktioita sekä lääkkein että pistoksin ja yksi inseminaatio. Toista inseminaatiota kokeilemme vielä, mutta sitten siirrymme IVF -hoitoon. Hoidot vaikuttavat kyllä arkeen, kun pitää käydä lääkärissä, ottaa lääkkeet, pistää jne. Ja kyllä, se on toisinaan hyvin vaikea unohtaa ja antaa olla, koska pitää muistaa päivittäin kaikki lääkket jne. Olen samaa mieltä kuin toinen viestiisi vastannut, että kannattaa edes yrittää hoitoja. Me ainakin halutaan tietää, miten meidän käy näissä. Enemmän katuisin sitä, että emme edes kokeilleet hoitoja kuin sitä, että lukuisista hoidoista ei koskaan seuraa sitä kauan kaivattua lasta.
- syyt on kartoitettu
ei koskaan äidikis? kirjoitti:
että kun asian unohtaa, niin tukkeutuneet munatorvetkin aukeaa, endo katoaa tai miehellä alkaakin äkkiä kehittyä siittiöitä...Voi äly näitä, jotka eivät mitään tiedä lapsettomuudesta ja sen syistä...! Mutta alkuperäiselle: Yleensähän hoidoissa voi edetä oman tahdin mukaan ja voi pitää taukoakin, jos tuntuu, että ei jaksa. Tai ainakin yksityisellä puolella on joustoa eikä joudu jonon perälle. Meillä tehty vajaan vuoden aikana useita ovulaation induktioita sekä lääkkein että pistoksin ja yksi inseminaatio. Toista inseminaatiota kokeilemme vielä, mutta sitten siirrymme IVF -hoitoon. Hoidot vaikuttavat kyllä arkeen, kun pitää käydä lääkärissä, ottaa lääkkeet, pistää jne. Ja kyllä, se on toisinaan hyvin vaikea unohtaa ja antaa olla, koska pitää muistaa päivittäin kaikki lääkket jne. Olen samaa mieltä kuin toinen viestiisi vastannut, että kannattaa edes yrittää hoitoja. Me ainakin halutaan tietää, miten meidän käy näissä. Enemmän katuisin sitä, että emme edes kokeilleet hoitoja kuin sitä, että lukuisista hoidoista ei koskaan seuraa sitä kauan kaivattua lasta.
voi tosiaan kyseessä olla stressi, sukusolujen sopimattomuus toisiinsa tai jokin sellainen syy, jota ei lääketiede vielä osaa hoitaa. Silloin se kissanpentu voi olla ihan oikeasti paras hoito, tulee jos on tullakseen.
- ihan lähitutta-
ei koskaan äidikis? kirjoitti:
että kun asian unohtaa, niin tukkeutuneet munatorvetkin aukeaa, endo katoaa tai miehellä alkaakin äkkiä kehittyä siittiöitä...Voi äly näitä, jotka eivät mitään tiedä lapsettomuudesta ja sen syistä...! Mutta alkuperäiselle: Yleensähän hoidoissa voi edetä oman tahdin mukaan ja voi pitää taukoakin, jos tuntuu, että ei jaksa. Tai ainakin yksityisellä puolella on joustoa eikä joudu jonon perälle. Meillä tehty vajaan vuoden aikana useita ovulaation induktioita sekä lääkkein että pistoksin ja yksi inseminaatio. Toista inseminaatiota kokeilemme vielä, mutta sitten siirrymme IVF -hoitoon. Hoidot vaikuttavat kyllä arkeen, kun pitää käydä lääkärissä, ottaa lääkkeet, pistää jne. Ja kyllä, se on toisinaan hyvin vaikea unohtaa ja antaa olla, koska pitää muistaa päivittäin kaikki lääkket jne. Olen samaa mieltä kuin toinen viestiisi vastannut, että kannattaa edes yrittää hoitoja. Me ainakin halutaan tietää, miten meidän käy näissä. Enemmän katuisin sitä, että emme edes kokeilleet hoitoja kuin sitä, että lukuisista hoidoista ei koskaan seuraa sitä kauan kaivattua lasta.
vissa! Että silleen. On pari joka vaihtoi siippaa ja kas...kummastakin tahoillaan vanhempi...aina ei kemiat pelaa yks yhteen ja siihen on tyytyminen...tai...
- kävi noin
ihan lähitutta- kirjoitti:
vissa! Että silleen. On pari joka vaihtoi siippaa ja kas...kummastakin tahoillaan vanhempi...aina ei kemiat pelaa yks yhteen ja siihen on tyytyminen...tai...
Totta, itselle kävi myös noin, eli toi yksi kun kirjoitii ettei tiedä mitään lapsettomuudesta, niin kyllä minä tiedän. Tämä viesti olikin varmaan tarkoitettu niille joilla on selittämätön lapsettomuus!!
- onnekas
Me saatiin lopulta kuuden vuoden yrittämisen jälkeen lapsi IVF-hoidolla. Hoito onistui neljänellä yrittämisellä, mieheni olisi halunnut lopettaa kolmannen kerran jälkeen, mutta en halunnut antaa periksi. Päätimme sitten yhdessä, että tämä on viimeinen kerta. Meillä vaihdettiin lääkitystä tällä neljännellä kerralla, en tiedä oliko siitä jotenkin yötyä, mutta joskus se voi olla pienestäkin asiasta kiinni. Joskus hoidot voivat yllättää. Mekin olinme selittämättömästi lapsettomia, varsinaista syytä ei löytynyt (paitsi minun hormonini hieman heittelivät). Itse en kokenut hoitoja fyysisesti rankkoina, henkisesti kuuden vuoden odotus oli kyllä raskasta. Mutta se kannatti! Tämä oli tarkoitettu lähinnä tsemppiviestiksi, että joskus niitä ihmeitä tapahtuu (hoidoilla tai ilman)! Meillä olisi ollut varmasti aika epätodennäköistä onnistua ilman hoitoja. Tsemppiä teille!
- Lumikki77
Meillä yritystä 6 vuotta, ja aloitimme inssit joita tehtiin 2 kertaa. Sen jälkeen halusin pitää taukoa, ennen viimeistä kolmatta kertaa. Heti seuraavasta kierrosta lähdin raskaaksi ja nyt siis 2,5 vuotias poika, jolle toivoisin sisarusta, mutta taas raskaaksi tulo tuntuu vaikealta.
- yksi vain
lohdutti minua että kyllä se vauva teillekin tulee kunhan vaan lopetatte stressaamisen ja niin edelleen, varmaan me kaikki pidempään lapsettomuudesta kärsineet olemme kuulleet nämä samat virret miljoona kertaa. Aina sama kommentti kun halusin puhua hänelle päätöksestämme lopettaa tuloksettomat ivf-hoidot. Ystäväni on sentään psykiatri, luulisi että olisi jotenkin ymmärtänyt kun selitin etten halua kuulla jankutusta jostain hamassa tulevaisuudessa tapahtuvasta ihmesikiämisestä, kun ei se edes koeputkessa onnistunut! En edes haluaisi joskus yli nelikymppisenä enää mitään yllätysvauvaa alkaa odottaa, vaan kyllä tämä meidän päätös jäädä kahdestaan saa olla ja pitää. Elämästä löytyy kyllä muutakin elämisen arvoista sitten kun se päätös on tehty. Minusta on ihan jokaisen oma asia, käykö hoitoja ja miten kauan. Toiset jaksavat vuosia ja saavatkin lopulta sen toivomansa lopputuloksen, mikä on ihana juttu - en paremmin sano. Mutta ihan yhtä hyvä päätös on jättää hoidot kokonaan väliin tai lopettaa silloin kun siltä tuntuu. Ei siksi ettei meille olisi lasta tarkoitettu tai mitään muutakaan sellaista tyhmää, vaan koska elämässä on muitakin tarkoituksia. Meille ei tullut omaa jälkikasvua, mutta olemme tukiperheenä sisarussarjalle ja ehkä piakkoin ryhtymässä vakituiseksi sijaisperheeksi, lisäksi meillä on harva se viikonloppu joku kummilapsi tai muu tuttu tenava yökylässä, tuntuu tosi hyvältä kun saa pitää huolta ja olla tärkeä. Ei niitä lapsia tarvitse eikä edes voi sen kummemmin omistaa...
- en sitten
koskaan sitä lasta saanut, miehelläni ja mulla oli selittämätön lapsettomuus, jonkin hormonikuurin söin ja päätin, että jos ei luonnollisesti tule, niin olkoon. Eipä tullut ja nyt 50-kymppisenä olen tosi tyytyväinen elämääni, saan yrittäjänä tehdä rauhassa töitä ja vanheta rauhassa, kuuntelematta murkkuikäisen kitinöitä. Elämästä tulee sellainen, kuin sen itse muovailee, turha jäädä suremaan sellaista, mitä ei ole. Elämä on lyhyt, kannattaa iloita siitä, minkä saa kokea. Tsemppiä!
- nyde
Kirjoitat tosi fiksusti ja täyttä asiaa! Itse ajattelen samalla tavalla, että ei niitä biologisia lapsiakaan voi omistaa (kuten ei muitakaan ihmisiä) ja kaikista rakkaistaan joutuu kuitenkin joskus luopumaan. Hienoa, että sinä ja miehesi olette löytäneet elämän mielekkyyden muustakin kuin biologisen jälkikasvun toivomisesta. Tällaisia kirjoituksia toivoisi lukevansa enemmänkin tällä palstalla, joka yleensä on niin kovin keskittynyt lapsettomuuden lääketieteelliseen hoitoon.
- iiiiiii
onhan niitä pariskuntia kun ovat saaneet monien monien vuosien jälkeen lapsen luomusti. Tiedän muutaman jotka ovat adoptoineet jo pari lasta ja sitten onkin aivan yllättäen onnistanut. Välissä on voinut olla 10-15 vuotta! Mitä pahaa hoidoissa mielestänne on? haluatteko lasta todella? ymmärrän jos asia ei ole kovin tärkeä/ette aktiivisesti yritä mutta jos todella haluatte lapsen niin miksei hoitoja? minusta lapsettomuudesta ei silloin saa valittaa tai olla katkera jos ei käytä hoitoja apuna. Meillä myös ns. selittämätön lapsettomuus mutta kävimme todella rankkoja hoitoja läpi ja lopulta saimme aivan ihanan tyttären enkä todellakaa harmittele nhoidoissa käyntiä. Kikki eivät vaan saa luomusti lapsia ja tarvitaan apua.
- random_N
Yksi tuttavapariskunta sai lapsen 8 vuoden hoitojen jälkeen. Ilmeisesti ongelmana oli nimenomaan "pari", koska erosivat ja ovat sittemmin kumpikin saaneet uusissa suhteissaan luomulapsia. Näin, vaikka naisella jo ikääkin alkaa olla. Lisäksi kolme tuttavapriskuntaa on saanut lapsen 6 hoitovuoden jälkeen, yksi pari oikeammin lapsia eli sieltä tuli kaksoset. Näistä pareista yhden tiedän olleen ns selittämätön, yhdestä en syytä tiedä ja yhdessä saattoi vaikuttaa onnistumiseen elämäntaparemontti. Tuttavapiirissä on kyllä monta sellaistakin paria, jotka ovat jossakin vaiheessa hoidot lopettaneet ilman hedelmöitymistä. Aika monella on syy ollut ikä: aika julkisella puolella on tullut täyteen. Osalla on loppunut jaksaminen tai eivät ole halunneet enää laittaa enempää rahaa hoitoihin.
- nyde
Anteeksi mutta tuntuu tosi oudolta että tiedät (kuvittelet tietäväsi?) noin monen tuttavapariskunnan lapsettomuusasioista näin tyhjentävästi. Miten jonkun lähipiirissä voi edes tilastollisesti olla noin montaa "tuttavapariskuntaa", jolla on lapsettomuusongelma? Asutko jossain entisellä ydinkoealueella vai missä syy? Ymmärrän jos olet lapsettomien kanssa ammatin puolesta tekemisissä, mutta kovin oudolta viestisi muuten vaikutti.
- random_N
nyde kirjoitti:
Anteeksi mutta tuntuu tosi oudolta että tiedät (kuvittelet tietäväsi?) noin monen tuttavapariskunnan lapsettomuusasioista näin tyhjentävästi. Miten jonkun lähipiirissä voi edes tilastollisesti olla noin montaa "tuttavapariskuntaa", jolla on lapsettomuusongelma? Asutko jossain entisellä ydinkoealueella vai missä syy? Ymmärrän jos olet lapsettomien kanssa ammatin puolesta tekemisissä, mutta kovin oudolta viestisi muuten vaikutti.
Lapsettomuus kohtaa monia ihmisiä, taisi jossakin olla mainintaa että joka kuudes pari siitä kärsii tavalla tai toisella. Tuo osuus voi olla vääräkin, kuitenkin aika iso se oli. Kun alkaa olla ikää lähemmäs 40, kuten minulla, niin erilaisia pitkässä parisuhteessa olevia tuttavia, työkavereita jne alkaa kertyä. Myös työyhteisössä asia tulee helposti esille, jos hoitojen takia on järjesteltävä työkuvioita. Minä olen nyt raskaana ensimmäistä kertaa, mutta en ole lapsettomuusongelmaa kohdannut omakohtaisesti. Luulen, että se seikka ettei minulla ole lasta ollut on helpottanut juuri lapsettomuusasioiden jakamista kanssani. Ehkä on niin ettei niitä tuntoja halua jakaa pikkulasten vanhempien kanssa? Tässä kun mieltäni plaraan, niin minulla on selkeästi yli 20 tuttavapariskuntaa joiden hoidoista tiedän melko paljon ja monia muita, joista tiedän vain esimerkiksi että ovat julkisella puolella tai käyttävät jotakin tiettyä yksityisklinikkaa tai että ovat väsähtämässä ruljanssiin ja ovat vaikkapa linjanneet kantansa adoptioaikeisiin. Kovin tarkasti en halua yksilöidä mistä keitäkin tunnen, koska olen kuvallani täällä. Jos siis alan kuvailla ihmisiä naapureiksi, serkuiksi, pomoiksi jne (mainitut ihan vaan sattumalta listattuja) niin jos joku saattaa tunnistaa näitä ihmisiä eikä minulla ole mielestäni oikeutta tunnistettavasti toisten yksityisasioita täällä puida. Hmmm.. kiinnostava tosiaan tuo reaktio. Ehkä kysyjä itse kokee ongelmastaan häpeää tai haluaa muuten vain pitää sen omana tietonaan ja arvelee kaikkien toimivan samoin? Se on ok mutta kaikki eivät toimi niin. Moni lapsettomuudesta kärsivä jakaa asioitaan sanotaanko vähintäänkin riittävästi tuttaviensa kanssa.
- nyde
random_N kirjoitti:
Lapsettomuus kohtaa monia ihmisiä, taisi jossakin olla mainintaa että joka kuudes pari siitä kärsii tavalla tai toisella. Tuo osuus voi olla vääräkin, kuitenkin aika iso se oli. Kun alkaa olla ikää lähemmäs 40, kuten minulla, niin erilaisia pitkässä parisuhteessa olevia tuttavia, työkavereita jne alkaa kertyä. Myös työyhteisössä asia tulee helposti esille, jos hoitojen takia on järjesteltävä työkuvioita. Minä olen nyt raskaana ensimmäistä kertaa, mutta en ole lapsettomuusongelmaa kohdannut omakohtaisesti. Luulen, että se seikka ettei minulla ole lasta ollut on helpottanut juuri lapsettomuusasioiden jakamista kanssani. Ehkä on niin ettei niitä tuntoja halua jakaa pikkulasten vanhempien kanssa? Tässä kun mieltäni plaraan, niin minulla on selkeästi yli 20 tuttavapariskuntaa joiden hoidoista tiedän melko paljon ja monia muita, joista tiedän vain esimerkiksi että ovat julkisella puolella tai käyttävät jotakin tiettyä yksityisklinikkaa tai että ovat väsähtämässä ruljanssiin ja ovat vaikkapa linjanneet kantansa adoptioaikeisiin. Kovin tarkasti en halua yksilöidä mistä keitäkin tunnen, koska olen kuvallani täällä. Jos siis alan kuvailla ihmisiä naapureiksi, serkuiksi, pomoiksi jne (mainitut ihan vaan sattumalta listattuja) niin jos joku saattaa tunnistaa näitä ihmisiä eikä minulla ole mielestäni oikeutta tunnistettavasti toisten yksityisasioita täällä puida. Hmmm.. kiinnostava tosiaan tuo reaktio. Ehkä kysyjä itse kokee ongelmastaan häpeää tai haluaa muuten vain pitää sen omana tietonaan ja arvelee kaikkien toimivan samoin? Se on ok mutta kaikki eivät toimi niin. Moni lapsettomuudesta kärsivä jakaa asioitaan sanotaanko vähintäänkin riittävästi tuttaviensa kanssa.
Olemme mieheni kanssa hyvin avoimia lapsettomuutemme suhteen. Mielestämme siinä ei ole mitään noloa eikä hävettävää. Asia on toki kipeä, emmekä siitä jatkuvasti ulkopuolisille jaarittele, mutta emme peittele asiaa. Näin on mielestämme paljon helpompaa kun ei tarvitse sietää kaikenmaailman "tietäviä" (lue: loukkaavia) kommentteja syistä lapsettomuuteemme. Siitä ei siis ollut kyse. Ihmettelin vain viestissäsi tuota tuttavapariskuntien määrää (20?!). Yritin miettiä omalta kohdaltani, ja pystyn suoralta kädeltä nimeämään noin 10 "tuttavapariskuntaa" (joilla on tai ei ole lapsettomuusongelmaa). Siis parisuhteessa olevaa, joista tunnen molemmat ja joiden kanssa olen säännöllisen epäsäännöllisesti tekemisissä (=käsitykseni siitä mikä on "tuttavapariskunta"). Tuon suuren määrän yhteydessä särähti silmään se, miten tietävästi esitit olevasi perillä kunkin pariskunnan tilanteesta. Toki ihmiset juttelevat paljonkin vaikeista asioista (myös lapsettomuudesta vaikkei se toki kaikille niin vaikea asia olekaan), mutta kannattaa pitää tietty suodatin päällä ennen kuin alkaa kuvitella tietävänsä ihmisten yksityiselämän kaikkia yksityiskohtia. Itse ainakin kerron varsin valikoivasti lapsettomuusasioista eri ihmisille, koska en jaksa kaikkia äärireaktioita (kauhistelua, mitätöintiä, yltiöpäistä neuvomista jne.) Tällaiselle tyypille saatan kertoa yleisellä tasolla ongelmastamme, mutten esim. valehtelen hoidoista (jätän kertomatta).
- aurinkonute
nyde kirjoitti:
Anteeksi mutta tuntuu tosi oudolta että tiedät (kuvittelet tietäväsi?) noin monen tuttavapariskunnan lapsettomuusasioista näin tyhjentävästi. Miten jonkun lähipiirissä voi edes tilastollisesti olla noin montaa "tuttavapariskuntaa", jolla on lapsettomuusongelma? Asutko jossain entisellä ydinkoealueella vai missä syy? Ymmärrän jos olet lapsettomien kanssa ammatin puolesta tekemisissä, mutta kovin oudolta viestisi muuten vaikutti.
Mun sukuun ja lähipiiriin kuuluu yhteensä 4pariskuntaa jotka käy ihan samoja hoitoja kun mekin.Aluksi me ilmoitimme että olemme hoidoissa ja siitä sitten alko muutkin ilmoittelemaan että "itse asiassa"mekin olemme ja mekin olemme hoidoissa.Se on kun salataan ja joku paljastaa tämmöisen niin muutkin uskaltavat perässä puhua asiasta.Ihan hyvä asia musta!
- random_N
nyde kirjoitti:
Olemme mieheni kanssa hyvin avoimia lapsettomuutemme suhteen. Mielestämme siinä ei ole mitään noloa eikä hävettävää. Asia on toki kipeä, emmekä siitä jatkuvasti ulkopuolisille jaarittele, mutta emme peittele asiaa. Näin on mielestämme paljon helpompaa kun ei tarvitse sietää kaikenmaailman "tietäviä" (lue: loukkaavia) kommentteja syistä lapsettomuuteemme. Siitä ei siis ollut kyse. Ihmettelin vain viestissäsi tuota tuttavapariskuntien määrää (20?!). Yritin miettiä omalta kohdaltani, ja pystyn suoralta kädeltä nimeämään noin 10 "tuttavapariskuntaa" (joilla on tai ei ole lapsettomuusongelmaa). Siis parisuhteessa olevaa, joista tunnen molemmat ja joiden kanssa olen säännöllisen epäsäännöllisesti tekemisissä (=käsitykseni siitä mikä on "tuttavapariskunta"). Tuon suuren määrän yhteydessä särähti silmään se, miten tietävästi esitit olevasi perillä kunkin pariskunnan tilanteesta. Toki ihmiset juttelevat paljonkin vaikeista asioista (myös lapsettomuudesta vaikkei se toki kaikille niin vaikea asia olekaan), mutta kannattaa pitää tietty suodatin päällä ennen kuin alkaa kuvitella tietävänsä ihmisten yksityiselämän kaikkia yksityiskohtia. Itse ainakin kerron varsin valikoivasti lapsettomuusasioista eri ihmisille, koska en jaksa kaikkia äärireaktioita (kauhistelua, mitätöintiä, yltiöpäistä neuvomista jne.) Tällaiselle tyypille saatan kertoa yleisellä tasolla ongelmastamme, mutten esim. valehtelen hoidoista (jätän kertomatta).
Minulle jää tunne, että sinua ärsyttää nyt jokin ihan muu asia kuin mitä otat esille. Eikö lapsettomuudesta saa puhua kuin siitä itse kärsivä? Sekö sinua harmittaa? Minä en kuvittele tietäväni miltä lapsettomuus tuntuu, jos lasta haluaa eikä sitä kuulu. Enkä kuvittele tietäväni, onko vaikeampaa tai helpompaa kuulla jokin tietty syy vai se että syy jää selittämättömäksi. En kuvittele tietäväni vaikutusta parisuhteeseen jne. En myöskään kuvittele, että tuttavat raportoisivat minulle pieteetillä elämänsä yksityiskohtia myöten. Mutta jos joku kertoo olleensa lapsettomuushoidoissa ja syyn lapsettomuuteen jääneen selittämättömäksi tai toinen pari kertoo että pserman laatuhan se on se ykkösongelma, tai se ettei munasolu oikein kiinnity niin en minä ala niitä tietoja kyseenalaistamaan. En myöskään kyseenalaista jos joku kertoo vaikka kilpirauhasvaivasta tai syövästä. Voihan joku niistä valehdella ja taatusti moni jättää kertomatta, mikä minusta on ihan eri asia kuin että valehteli. Eihän kukaan ystävä minulle tilivelvollinen ole. Mutta jotenkin tuntuisi erikoiselle lisätä mielessään kaikkiin ystävien ajatuksiin, että X väittää olevansa jotakin ja Y antaa ymmärtää saavansa hoitoa Ö. Niin, kyllähän se yli 20 hoitoja saavaa/saanutta on paljon. Toisaalta, on tuttavissa pikaisella laskennalla myös esimerkiksi 9 adoptoinutta perhettä. Jos tuttavissani on tilastollisesti ajatellen enemmän hoitoa saavia, niin selittäviä tekijöitä voisi olla miesten ammatti (kenties altistuvat säteilylle joka heikentää sperman laatua) ja pariskuntien ikä eli moni on alkanut yrittää lasta iäkkäänä, jolloin toisaalta hedelmällisyys on alentunut ja toisaalta aikaa ei ole loputtomiin ja monella on myös varaa ostaa hoitoja. (Ja pakkohan ne on ostaa jos on yli julkisen puolen rajojen.)
- nyde
random_N kirjoitti:
Minulle jää tunne, että sinua ärsyttää nyt jokin ihan muu asia kuin mitä otat esille. Eikö lapsettomuudesta saa puhua kuin siitä itse kärsivä? Sekö sinua harmittaa? Minä en kuvittele tietäväni miltä lapsettomuus tuntuu, jos lasta haluaa eikä sitä kuulu. Enkä kuvittele tietäväni, onko vaikeampaa tai helpompaa kuulla jokin tietty syy vai se että syy jää selittämättömäksi. En kuvittele tietäväni vaikutusta parisuhteeseen jne. En myöskään kuvittele, että tuttavat raportoisivat minulle pieteetillä elämänsä yksityiskohtia myöten. Mutta jos joku kertoo olleensa lapsettomuushoidoissa ja syyn lapsettomuuteen jääneen selittämättömäksi tai toinen pari kertoo että pserman laatuhan se on se ykkösongelma, tai se ettei munasolu oikein kiinnity niin en minä ala niitä tietoja kyseenalaistamaan. En myöskään kyseenalaista jos joku kertoo vaikka kilpirauhasvaivasta tai syövästä. Voihan joku niistä valehdella ja taatusti moni jättää kertomatta, mikä minusta on ihan eri asia kuin että valehteli. Eihän kukaan ystävä minulle tilivelvollinen ole. Mutta jotenkin tuntuisi erikoiselle lisätä mielessään kaikkiin ystävien ajatuksiin, että X väittää olevansa jotakin ja Y antaa ymmärtää saavansa hoitoa Ö. Niin, kyllähän se yli 20 hoitoja saavaa/saanutta on paljon. Toisaalta, on tuttavissa pikaisella laskennalla myös esimerkiksi 9 adoptoinutta perhettä. Jos tuttavissani on tilastollisesti ajatellen enemmän hoitoa saavia, niin selittäviä tekijöitä voisi olla miesten ammatti (kenties altistuvat säteilylle joka heikentää sperman laatua) ja pariskuntien ikä eli moni on alkanut yrittää lasta iäkkäänä, jolloin toisaalta hedelmällisyys on alentunut ja toisaalta aikaa ei ole loputtomiin ja monella on myös varaa ostaa hoitoja. (Ja pakkohan ne on ostaa jos on yli julkisen puolen rajojen.)
Antaa olla. Yritin tuoda esiin pointtini jo molemmissa aiemmissa viesteissäni, mutta kun reaktiosi edelleen on: "Minulle jää tunne, että sinua ärsyttää nyt jokin ihan muu asia kuin mitä otat esille. Eikö lapsettomuudesta saa puhua kuin siitä itse kärsivä? Sekö sinua harmittaa?", niin en jaksa enää peistä tästä taittaa. Tarkoitus ei ollut loukata eikä muutenkaan tuottaa pahaa mieltä kenellekään. Kunhan vain ihmettelin. Hyvää jatkoa sinulle ja tuttavapariskunnille.
- Hhiiru
Kyllä meitäkin siis löytyy, jotka kaikkien rankkojen hoitojen jälkeen viel onnistuu jopa luomusti! Meillä lapsettomuutta reilu 10 vuotta, ja tuloksettomat hoidot..ja lapsettomuusklinikan lääkäri oli sitä mieltä, että mitä todennäköisimmin omilla sukusoluilla emme voi onnistua, ja niin jätimme hoidot. Siitä sitten pari vuotta, ja yllätyksenä luomuplussa :) Nyt 3 ja 1-vuotiaat terveet lapsukaiset. Tsemppiä vaan teille ja voimia jatkoon!!!
- tapauksen, jossa
Tuttavapari 5v luomua ei tulosta 2v hoitoja ei tulosta - aloittivat adoptioprosessin (en muista kauako kesti - ehkä vuoden) Adoptiolapsen jälkeen tulikin sitten vielä kaksi omaa luomusti. Tais hormonit lähtee uudelleen kiertoon tai se homma muuten piristyi :-) Eli toivoa ON
- "selitykset"
lapsettomuudelle selviävät vasta IVF-hoidossa, kun nähdään tarkemmin solutasolla tilanne.Toisaalta onnellinen voi olla ilman lastakin, eikä lapsi ole mikään onnellisuuden tae.Pääasia mielestäni on että itse tekee elämänsä suuret päätökset.
- Kahdeksas kerta
Olemme molemmat 42 vuotiaita ja olemme olleet jo vuosia hoidoissa sekä Tampereella että Oulussa (VL). Luomusti olen tullut raskaaksi 6 kertaa ja 1 kerran IVF:llä, mutta yksikään ei ole jatkunut loppuu saakka. Kolme ensimmäistä raskautta meni kesken spontaanisti viikoilla 8 - 9. Molemmilta meiltä tutkittiin kromosomit ja ne olivat ihan ok. Kuitenkin neljännessä raskaudessa tehtiin ikäni vuoksi istukkabiopsia, jossa paljastui tetraploidisuus, mutta tämä kuulemma yleensä rajoittuu pelkästään istukkaan. Viikolla 16 alettiin epäillä jotain ongelmia ja OYS:ssä viikolla 21 genetiikan asiantuntijat totesivat, että ei ole mitään mahdollisuuksia - hydroletalus - joten ei muuta kuin keskeytys viikolla 22. Vasta sikiön geneettisessä tutkimuksessa paljastui, että meillä molemmilla on suomalaiseen tautiperimään kuuluva geneettinen mutaatio, jonka johdosta lapsella on 25 % mahdollisuus letalukseen (siis ei mitään eloonjäämis-mahdollisuuksia vaikka menisi synnytykseen saakka). Tämän jälkeen ollut vielä kolme raskautta, joita yksi on jouduttu keskeyttämään geneettisen poikkeavuuden vuoksi viikolla 16, toinen meni kesken itsekseen ja toinen oli tuulimuna. Nyt jatkamme kuitenkin vielä muutaman IVF hoidon ja katsomme tilannetta, vaikka ennuste ei olekaan ruusuinen.
Jos ylipäätänsä olisimme tienneet, että tällaisiakin asioita voidaan etsiä verikokeesta olisimme ilomielin maksanee testit vaikka yksityisessä labrassa. Tämä meidän geenivirheemme ei kuulemma ole aivan ainutlaatuinen (vaikkakin se on tunnettu vasta joitakin vuosia) ja meillä on ollut vain huono tuuri kun molemmilla on sama "virhe". Olemme keskustelleet asiasta ja näin jälkiviisaana tulleet siihen tulokseen, että olisimme aikaisemmin käyttäneet luovutettuja (ulkomaisia) siittiöitä. Nyt se alkaa minun iän puolesta olemaan liian myöhäistä ja mikäli haluamme vielä lapsen niin joudumme turvautumaan luovutettuun munasoluun ja mieheni siittiöihin (tässäkin on pohdiskeltavaa, koska (meidän tuurillamme) jos luovuttaja on suomalainen niin geenivirhe on mahdollinen).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401390Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981345Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891235- 1091095
- 191041
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833