Halonen pysäytti Lipposen

Halonen itse toimi pysäyttääkseen Lipposen. Halonen ei ole mikään USA:n ystävä ollut koskaan, ei ole kutsuttukaan sinne kertaakaan, eikä kutsuta. Hän pysäytti Lipposen toimet, antamalla Mannisen laittaa tiedot Jäätteenmäelle, jonka Halonen tiesi käyttävän niitä Lipposta vastaan. Kuten käyttikin. Jäätteenmäen asema horjui sitten. Kun naiset olivat kuvissa yhdessä, jolloin Jäätteenmäki jätti eroanomuksensa, voi vain arvata, että kumpikin tiesi mistä oli kysymys. Kyseessä oli siis Halosen operaatio ja SDP:n sisäinen erimielisyys. Halonen pudotti Lipposen, Jäätteemäki sai olla pääministeri vähän aikaa. Kepu sai vallan, mutta Halonen sai tahtonsa läpi kepulaisten avulla. Jäätteenäen jälkeen tuli sitten Vanhanen, joka on ollut vakaasti vallassa, vaikka saklaiset ovat monin naisjutuin yrittäneet häntä horjuttaa. Lipposesta tuli katkera, joka turvautui jopa ruotsinkieliseen rahaan jälkeenpäin, svenska.nu.kampanjassa. Lipponen raivosi kauan pudottuaan ja raivoaa yhä suu vaahdossa.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

naamasta, että liekköhän hän on koskaan rehellisesti hankitttua rahaa taskussaan pitänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kepun avulla kirjoitti:

Halonen itse toimi pysäyttääkseen Lipposen. Halonen ei ole mikään USA:n ystävä ollut koskaan, ei ole kutsuttukaan sinne kertaakaan, eikä kutsuta. Hän pysäytti Lipposen toimet, antamalla Mannisen laittaa tiedot Jäätteenmäelle, jonka Halonen tiesi käyttävän niitä Lipposta vastaan. Kuten käyttikin. Jäätteenmäen asema horjui sitten. Kun naiset olivat kuvissa yhdessä, jolloin Jäätteenmäki jätti eroanomuksensa, voi vain arvata, että kumpikin tiesi mistä oli kysymys. Kyseessä oli siis Halosen operaatio ja SDP:n sisäinen erimielisyys. Halonen pudotti Lipposen, Jäätteemäki sai olla pääministeri vähän aikaa. Kepu sai vallan, mutta Halonen sai tahtonsa läpi kepulaisten avulla. Jäätteenäen jälkeen tuli sitten Vanhanen, joka on ollut vakaasti vallassa, vaikka saklaiset ovat monin naisjutuin yrittäneet häntä horjuttaa. Lipposesta tuli katkera, joka turvautui jopa ruotsinkieliseen rahaan jälkeenpäin, svenska.nu.kampanjassa. Lipponen raivosi kauan pudottuaan ja raivoaa yhä suu vaahdossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu