M-realia

Koskaan. Sillä se on koko firman paras yksikkö koko maailmassa.Missään ei ole parmpaa eikä ammattitaitoisempaa henkilökuntaakaan kuin meillä.Tietotaito on mennyt kokoajan isältä pojalle,pomolta pomonpojalle.Nyt kun korot alhaalla niin ei muutakuin osteleen asuntoja,mökkejä ja maastureita,sillä muilta duunareilta niitä olisi jäänyt tarjolle pilkkahihtaan.Ja kun vielä polttolaitos tulee niin löytyy muijallekin töitä.Ja metsääkin kannattaa nyt ostaa sitä saa joutomaan hinnalla.Ja voitais porukalla näyttää muille annetaan lomarahat tänävuonna yhtiölle.Niin näkevät maailmalla kuinka hyvin yhteistyömme kulkee käsikädessä meidän kaikkien etujemme puolesta. M-real on no:1
282044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

on jo lähteny vittuun täältä asumasta toisin kun ennen. Kohta on matkalippuja muillekin luvassa.

Äänestä

ja kun teidetään se tosiasia, että paskanpolttolaitoskin tulee ja sen vuoksi koko Kyrösjärvi kuivataan. Jätetuhkalle ei löydy muualta tilaa, joten viisaat ovat päättäneet kuivata järven kuivalla paskalla ja lentotuhkalla. Kyllä kannattaa antaa vaikka kahden vuoden lomarahat tehtaan säilyttämiseksi ja yhdistämiseksi paskanpolttolaitoksen.

Äänestä

VOI hyvänen aika. Kyllä teidän tehtaanne on yksi pieni nuppineula kartalla, ei mitään muuta. Ei ole kaukana kun joku johtaja päättää ottaa sen neulan pois ja heittää sen roskiin. Sitten vain ilmoitetaan että tehdas on lopetettu. Kehu sitä sitten. Kyllä se on kuule niin pieni yksikkö että ei sillä ole mitään toivetta pärjätä maailmalla. Isot syövät pienet, sanoo jo vanha sananlaskukin.

Äänestä
  • Ei muuta tartte, kuin leikata palkkoja 30-40 prossaa, niin maailma pelastuu paperimiehelläkin.

    Äänestä

  • voivoivoivoivoi kirjoitti:

    Ei muuta tartte, kuin leikata palkkoja 30-40 prossaa, niin maailma pelastuu paperimiehelläkin.

    Tai pian entinen paperimies joutuu töihin, oikeisiin töihin, siivoamaan vaikka. Saa nähdä kiinnostaako ja maailman pelastaminenkin polttolaitos vouhotuksella jää kun tunti liksa on 8-9€/h.

    Äänestä

  • tyhjä tehdas kirjoitti:

    Tai pian entinen paperimies joutuu töihin, oikeisiin töihin, siivoamaan vaikka. Saa nähdä kiinnostaako ja maailman pelastaminenkin polttolaitos vouhotuksella jää kun tunti liksa on 8-9€/h.

    38-42 tuhatta euroo vuodessa.Eikä juuri muuta tartte tehdä kuin saunoo päivän päätteeks.Et muualla duunari joutuu eleleen 20-25 tonnilla vuodessa.Sehän kylläkin on uranvalinta kysymys johonka tietysti jokainen itse voisi vaikuttaa.Paitsi taitaa jokunen paperi ukkeli saanut paikan tehtaalta ihan muilla syillä,niinkun suvussa perintönä.

    Äänestä

  • että saavat kirjoitti:

    loppuu paprun kuljetuksista, niin loppuu tehdaskin..

    Äänestä

  • tuet kirjoitti:

    menee vuoteen 2010 mennessä!! se on varma!

    Äänestä

  • kyrön mies kirjoitti:

    menee vuoteen 2010 mennessä!! se on varma!

    ruvettais tuotantoa supistamaan ja väkeä lomautteleen jos vienti enää vähänkin heikentyy.

    Äänestä

  • että saavat kirjoitti:

    38-42 tuhatta euroo vuodessa.Eikä juuri muuta tartte tehdä kuin saunoo päivän päätteeks.Et muualla duunari joutuu eleleen 20-25 tonnilla vuodessa.Sehän kylläkin on uranvalinta kysymys johonka tietysti jokainen itse voisi vaikuttaa.Paitsi taitaa jokunen paperi ukkeli saanut paikan tehtaalta ihan muilla syillä,niinkun suvussa perintönä.

    Näinhän se tuolla realilla menee että kun on Isä tai Äitee ollut Kyrolla töissä ja on ollut oikein lipevä ja hyvä perseen nuolia niin jopa on saanut perilliset duuni paikan.

    Muualla töissä, isältä pojalle "suku"työpaikan hylänneenäkin,saa duunari tuommoset rahat. Nyt vaan ollaan lomautettuna kuten puoli Suomea vientiteollisuuden parista.Tuommosella 75€ päivä rahalla paljoakaan ostovoimaa ylläpidetä. Ura valinta on sana niille joilla on valinnan varaa ja henkisiä varoja oppineisuuteen sekä taloudellisia kykyjä pitää "välivuosi" ylioppilaalla esim. Australiassa merkitsee maksukykyisiä vanhempia.

    Äänestä

  • tuet kirjoitti:

    loppuu paprun kuljetuksista, niin loppuu tehdaskin..

    Meinaan kun kaikki sieltä pamahtaa sossunluukulle kakaralaumoineen.Niin se olis meitin kunnalle iso kolaus.Sillä tehtaalaisilla on semmoinen amerikan menttaliteetti että ulospäin pitää näyttää,joka killinki pannaan haiseen.On jättitalot monta autoo,venettä ja prätkää.Ja kaikki on kiinnitetty viimeisen päälle.Toiset jopa käyvät koheltamassa oikeissa töissä sähläämässä lisätienistien toivossa,että pystyy pitään näyttämisen voimissaan.

    Äänestä

  • kuin kunnan kirjoitti:

    ja paperikonemiehellä? - Kumpikaan ei oikeasti tee mitään, mutta paperikonemies haluaa siitä tuplapalkan.

    Äänestä

  • on mustalaisella kirjoitti:

    ja paperikonemiehellä? - Kumpikaan ei oikeasti tee mitään, mutta paperikonemies haluaa siitä tuplapalkan.

    OLLA NÖYRÄ NÖYRYYTTÄ.

    Äänestä

  • kuin kunnan kirjoitti:

    Meinaan kun kaikki sieltä pamahtaa sossunluukulle kakaralaumoineen.Niin se olis meitin kunnalle iso kolaus.Sillä tehtaalaisilla on semmoinen amerikan menttaliteetti että ulospäin pitää näyttää,joka killinki pannaan haiseen.On jättitalot monta autoo,venettä ja prätkää.Ja kaikki on kiinnitetty viimeisen päälle.Toiset jopa käyvät koheltamassa oikeissa töissä sähläämässä lisätienistien toivossa,että pystyy pitään näyttämisen voimissaan.

    Tehtaan työväestä suurin osa tulee eri paikkakunnilta.. Ei se täällä sossussa isoa ruuhkaa tee

    Äänestä

  • kuin kunnan kirjoitti:

    Meinaan kun kaikki sieltä pamahtaa sossunluukulle kakaralaumoineen.Niin se olis meitin kunnalle iso kolaus.Sillä tehtaalaisilla on semmoinen amerikan menttaliteetti että ulospäin pitää näyttää,joka killinki pannaan haiseen.On jättitalot monta autoo,venettä ja prätkää.Ja kaikki on kiinnitetty viimeisen päälle.Toiset jopa käyvät koheltamassa oikeissa töissä sähläämässä lisätienistien toivossa,että pystyy pitään näyttämisen voimissaan.

    velkaa oo. Saatanan kateellinen köyhä, vaihda toki paperi ja prosessiteollisuuden palvelukseen niin saat samat edut ja haitat(vuorotyö ja vitusti kateellisia sekä katkeria kanssaeläjiä)

    Äänestä

  • mulla mitään.. kirjoitti:

    velkaa oo. Saatanan kateellinen köyhä, vaihda toki paperi ja prosessiteollisuuden palvelukseen niin saat samat edut ja haitat(vuorotyö ja vitusti kateellisia sekä katkeria kanssaeläjiä)

    hae lisää lainaa, ku viä saat

    Äänestä

  • ei ole kieli ruskeena kirjoitti:

    Näinhän se tuolla realilla menee että kun on Isä tai Äitee ollut Kyrolla töissä ja on ollut oikein lipevä ja hyvä perseen nuolia niin jopa on saanut perilliset duuni paikan.

    Että minä olen jotain saanut isältäni. Ymmärrän kateutesi koska isäsi kulkumiehenä ei jättänyt sinulle mitään. Mutta saipahan huolettoman äitisi antautumaan suurlavan takana mättäällä. Molempien huolettomuuden seurauksena olet sinäkin tullut keskustelu palstoja häiriköimään. Onnea sinulle, ehkä joskus kuulet kuka oli/on isäsi.

    Äänestä

  • ei ole kieli ruskeena kirjoitti:

    Näinhän se tuolla realilla menee että kun on Isä tai Äitee ollut Kyrolla töissä ja on ollut oikein lipevä ja hyvä perseen nuolia niin jopa on saanut perilliset duuni paikan.

    Seuraavanlaisen tositarinan.Tiedän tehtaalla työskentelevän henkilön, jolla ei ole ollut edes hajusukuakaan siellä töissä ja siellähän se työskentelee ansaitusti.Ahkeruudellaan Saavutukset hänelle on tullut,eikä tosiaankaan nuoleskelun kautta vaan terveen suomalaisen työn ja innostuksen myötä.Tänä päivänä hän elää vaatimatonta elämää ja varmasti nauttii siitä ansaitusti,koska nuorena hänen kotonaan ei ollut edes leipää joka päivä saatikka mitään muutakaan. Tehtaalla on varmasti myös aiemmin suhteilla sisään menneitä, mutta sen verran alaa tunnen että niissä ammateissa täytyy hoksottimet pelata muuten tullaan ulos takaisin. T.siellä joskus ollut ja ei mun järki riittänyt älyään sitä tekniikkaa.

    Äänestä

  • voisin sanoa kirjoitti:

    eiköhän se ole kaikille selvää, että realille pääsee suhteilla töihin vaikkei olisi mitään koulutusta? jos ei ole suhteita tarttee olla helvetinmoinen koulutus. olkaa onnellisia, että ootte saanu siellä työskennellä ja saanu about puolet parempaa palkkaa kun tavalliset duunarit. älkää vinkuko.

    Äänestä

  • voisin sanoa kirjoitti:

    Seuraavanlaisen tositarinan.Tiedän tehtaalla työskentelevän henkilön, jolla ei ole ollut edes hajusukuakaan siellä töissä ja siellähän se työskentelee ansaitusti.Ahkeruudellaan Saavutukset hänelle on tullut,eikä tosiaankaan nuoleskelun kautta vaan terveen suomalaisen työn ja innostuksen myötä.Tänä päivänä hän elää vaatimatonta elämää ja varmasti nauttii siitä ansaitusti,koska nuorena hänen kotonaan ei ollut edes leipää joka päivä saatikka mitään muutakaan. Tehtaalla on varmasti myös aiemmin suhteilla sisään menneitä, mutta sen verran alaa tunnen että niissä ammateissa täytyy hoksottimet pelata muuten tullaan ulos takaisin. T.siellä joskus ollut ja ei mun järki riittänyt älyään sitä tekniikkaa.

    noita paperimiehiä, niin niillä ei kyllä hoksottimet pelaa sen kummallisemmin kuin muillakaan päinvastoin hyvinkin yksinkertaisia ovat, ei tietty ihan kaikki.Mihin niitä hoksottimia siellä tarvitaan kun nukutaan lähes koko työvuoro valvomoissa.Sitten kun rehua tulee niin siivotaan,ei kauheesti järjenpäälle käy.

    Äänestä

  • oon katsellut kirjoitti:

    on fiksu ja jumalaansa kavahtava. Äkäinen pöytäviinan ystävä ja kiivas vitun mies on myös Hän!

    Äänestä

  • oon katsellut kirjoitti:

    noita paperimiehiä, niin niillä ei kyllä hoksottimet pelaa sen kummallisemmin kuin muillakaan päinvastoin hyvinkin yksinkertaisia ovat, ei tietty ihan kaikki.Mihin niitä hoksottimia siellä tarvitaan kun nukutaan lähes koko työvuoro valvomoissa.Sitten kun rehua tulee niin siivotaan,ei kauheesti järjenpäälle käy.

    Mitähän perkeleen älyä tai taitoa siinäkin tarvitaan jos katselee "massapölkkyjä" 8 tuntia päivässä tai yössä,luulempa että siinäkin niin sanotussa paperimiehen hommassa pärjäisi ihan loistavasti vaikkei olisi edes luku eikä kirjoitustaitoinen.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    mistä ei mitään tiedä! Työ on vähän muutakin kuin massapölkkyjen katselua ja eikö niitä eri vaativuustason töitä ole joka työpaikassa? Viisaille, osaaville ja tyhmille. Kuulut varmasti tuohon viimeiseen ryhmään. No, ymmärrän että alkaa se pitemmän päälle vituttaan jos on omasta mielestään antanut kaikkensa eikä ole ylennyksiä leppoisempiin ja parempi palkkaisiin hommin kuulunut. Se on vähän niinku voi voi

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mitähän perkeleen älyä tai taitoa siinäkin tarvitaan jos katselee "massapölkkyjä" 8 tuntia päivässä tai yössä,luulempa että siinäkin niin sanotussa paperimiehen hommassa pärjäisi ihan loistavasti vaikkei olisi edes luku eikä kirjoitustaitoinen.

    töihin sitte sinne luovutan mieluusti paikkani, jos se vaan kapitaalille kelpaa sun osaamises.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Mitähän perkeleen älyä tai taitoa siinäkin tarvitaan jos katselee "massapölkkyjä" 8 tuntia päivässä tai yössä,luulempa että siinäkin niin sanotussa paperimiehen hommassa pärjäisi ihan loistavasti vaikkei olisi edes luku eikä kirjoitustaitoinen.

    Massapölkkyä mankeloidaan mankelilla niin kauan että siittä tulee ohutta paperia. Ei ole sen vaativampaa että tules kokeileen vaan. Taidat olla tosin sen verran hyvissä hommissa ettei taida tuollanen helppo homma kelvata?

    Äänestä

Se paskan käry siitä loppuu,syksyllä vasta sen kertovat.

Äänestä
  • Rupiaa syksy olemaan käsillä,ja tilauskirjat täynnä.On se hieno olla täällä töissä kun ei oo huolen häivää,eikä pelkoo että hommat loppuis.Jos mikä on ikuista niin tämä,ja kohta poikanikin pääsee meille töihin.Kun isäni jää eläkkeelle.Et näin hyvin menee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ei suljeta kirjoitti:

Koskaan. Sillä se on koko firman paras yksikkö koko maailmassa.Missään ei ole parmpaa eikä ammattitaitoisempaa henkilökuntaakaan kuin meillä.Tietotaito on mennyt kokoajan isältä pojalle,pomolta pomonpojalle.Nyt kun korot alhaalla niin ei muutakuin osteleen asuntoja,mökkejä ja maastureita,sillä muilta duunareilta niitä olisi jäänyt tarjolle pilkkahihtaan.Ja kun vielä polttolaitos tulee niin löytyy muijallekin töitä.Ja metsääkin kannattaa nyt ostaa sitä saa joutomaan hinnalla.Ja voitais porukalla näyttää muille annetaan lomarahat tänävuonna yhtiölle.Niin näkevät maailmalla kuinka hyvin yhteistyömme kulkee käsikädessä meidän kaikkien etujemme puolesta. M-real on no:1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu