Mitähä nekalankulma 5:ssä tapahtui lauantaina 2.5.Varmaan 10 poliisia oli paikalla,porukkaa lähti raudoissa ja ambulanssiin vietiin erittäin pahassa kunnossa ollut henkilö. Oli aika hulabaloo ku piha täynnä yleisöä kaiken muun hyvän lisäksi :D 2 kerta parin päivän sisään kun lanssi käy.
Nekalankulma
lissuleelee
41503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
siellä on paras palvelu liikkeissä ja kaupoissa Tampereella.Selvästi. Vaikee uskoa tota väkivalta juttua, mitä juur esillä Nekalasta julkisuudessa. Liekö sisäpiirijuttuja..?
Näin kertovat uutiset: "Miksi ihmeessä Nekala on neljäs väkivaltatilastossa? Väkivaltarikokset jakautuvat Suomessa tiettyihin kaupunginosiin, kertoo MTV3.fi. Joissain kaupunginosissa on paljon enemmän väkivaltarikoksia kuin mitä väkiluku antaisi olettaa. Esimerkiksi Tampereen Nekalassa, Vantaan Tikkurilassa ja Oulun Kaijonharjussa tapahtuu suhteettoman paljon väkivaltarikoksia. Eniten väkivaltarikoksia asukaslukuun suhteutettuna 1. Kluuvi, Helsinki 2. Jyväskylän keskusta 3. Lahden keskusta 4. Nekala, Tampere 5. Tikkurila, Vantaa 6. Kamppi, Helsinki 7. Ritaharju, Oulu 8. Kuopion keskusta 9. Korso, Vantaa 10. Tampereen keskusta 11. Toppila, Oulu 12. Espoon keskus, Espoo 13. Petonen, Kuopio 14. Kaijonharju, Oulu 15. Hakunila, Vantaa" http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/miksi-ihmeessa-nekala-on-neljas-vakivaltatilastossa/141915
Varmaan johtunee siitä että täällä on noita rappioalkkiksia niin paljon. Ei kyl ittelläni mitään uhkaavia tilanteita ole ollut, esim.tampereen haukiluoma ja tesoma on sellaisia alueita ollut ettei välttämäti pimeällä mieluusti liiku ainakaan jalkaisin.
Aika yllättävää, ettei Turku ole edes 15 pahimman joukossa, vaikka täällä on satama, vankila ja vastaanottokeskuksia. Ollaankin aika lunkia porukkaa, noin valtakunnallisesti vertaillen.