kiireisessä asiakaspalvelu työssä,ja en edes halua nähdä yhtään ihmistä,tietty läheiseni haluan.Kauppamatkatkin menen aina eripuolelle tietä mikäli joku tulee vastaan.Lähden aamulla jo klo 5 ettei tarvitsisi nähdä ketään.Naapurinikin tekee niin paljon kiusaa kun jaksaa.Juoksuttaa vettä ympäri vuorokauden.Täältä suur kaupungistakaan en voi poi lähteä kun läheisini asuu täällä.En pidä ihmisistä toisia jopa vihaan kusiliisoja teennäisini äänineen ym.
Ihmisiin kyllästynyt
loppuunpaloin
81208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Samaa ongelmaa päässäni pyörittelen. Tätä on jatkunut jo useita vuosia, olen lähes lopussa. Hoidan unettomuutta, särkyjä ja mahavaivoja lääkkeillä. Palvelutyö on mitätöntä paskaa - paapon valittavia ihmisiä, joilla oikeasti ei ole mitään ongelmia. Kammoan heitä ja haluan olla vapaat sekä loma-ajat yksin, muutoin en kestä. Nähdessäni tuntemattoman tulevan vastaan vaikkapa lenkillä, pelkään hänen alkavan valittaa ja vituilla minulle. Epäselvän johtamisen ja asiakasvirran lisäksi joudun stressaamaan tiettyjen työtovereiden ilkeilyä. Mitenköhän kauan tätä tällaista voi kestää?
edes ulos.Miköli joku tulee vastaan käännän pään toiseen suuntaan,en halua edes nähdä ketään vierasta ihmistä.Samanlaisille vittuilijoille tuntuvat jokainen olevan.Töissä niitä ei pääse pakoon,mutta ulkona voi väistellä,ja etsiä polut joita harvemmat käyttävät.Voimia sinulle,voisitko käydä lääkärin juttusilla,jos apua saisit.
Anteeksi uteluni, mutta kertoisitko enemmän tuosta lääkityksestä? Auttaako se todella vähentämällä vitutusta ja kammoa ihmisiä kohtaan? Onko sivuvaikutuksia? Käytkö terapiassa lisäksi?
täälläkin. En kestä yhtään muita ihmisiä, yritän viedä roskatkin niin ettei ketään muita liikkeellä. ärsyttää valtavan paljon kun tulee rapussa vastaan. En vastaa puhelimeen kuin perh.jäsenten soittoihin, en kestä edes ihmisten ääniä. Lääkkeitä söin. mutta lopetin. mikään ei auta. Muutan jonnekkin metsän keskelle heti kun pystyn.
Pitää vaihtaa työtä. Tuo ei ole normaalia, että pitää eristäytyä sairaalloisesti. Työ aiheuttaa liian paljon stressiä, joten olet väärässä ammatissa.
Kiireisessä asiakaspalvelutyössä. Pomo oli v-mäinen. Tuntui, että kadotin itseni. Edelleen on jotenkin loppuunpalanut olo, en tunne voimakkaasti oikein mitään paitsi pettymystä ajoittain. On harvoja ihmisiä, joiden kanssa haluan olla, muitten kanssa on väkinäistä ja vainoharhaista.
En ihan täysin osaa olla samaan mieltä, koska minä taas RAKASTAN ihmisiä. Mutta on minullakin ollut aikakausi, jolloin en ketään halunnut nähdä. Näin jälkeenpäin ajatellen minun tunteet johtuivat siitä, että olin tyytymätön omaan ulkonäkööni ja inhosin itseäni. Nyt kun olen hyväksynyt sen, etten ole hyvännäköinen vaan mukavan näköinen, ainakin hymyillessäni ;0)) on kiva höpötellä ihmisten kanssa.
Väsymykseni taas johtui homeesta, mutta niistä lisää...
www.homeasunto.suntuubi.com
mulla aivan samaa ihmiskammoa. ahdistaa töissä asiakkaat, niiden idiootilta kuullostavat kysymykset, pomon simputus, työporukassa vallitseva piilovittuilu, työterveydenhuollon sairaanhoitajan täysin päin naamaa vittuilu (!!!)... se on totta että työ on täysin vapaaehtoista ja aina voi tietysti lähteä menee jos vitutus nousee liian korkeelle. mutta, sain suorastaan ihmiskammon kun olin viikon putkeen matkatöissä ja nyt pääsin pois.
en halua nähdä ketään, en halua olla suorassa puhekontaktissa kenenkään kanssa, en osaa edes lähimmille ystäville kertoa pahasta olostani. en saa sanoiksi sitä miltä musta tuntuu, ja luulen että ne eivät tajuaisi. tuntuu että kaikki vaan vittuilee jos erehtyy suunsa aukaisemaan. yritin tänään yhdelle vihjata tästä pahasta olosta. sain vastaukseks "käy vähän ostamas aikuisten kivaa lelukaupasta". että pisti vihaksi!
kadotin lähes puhekykyni istuessani tänään kahvilla 2 kaverini kanssa, niin paljon tilanne ahdisti. tulin kotiin ja olen itkenyt lähes koko illan. kaverit kyselee facebookissa/messengerissä kuulumisia, mutta jostain syystä pidän kai jotain kulissia yllä ja vaihdan puheenaiheen heidän elämäänsä ja pysyn vaiti omasta pahasta olosta. ihan vaan sillä perusteella etten halua olla valittaja, ja kuten sanottu luulen että ne ei tajuais...en tiedä.