Kommentoitko

Rändur62 kirjoitti:

Muistelmat kertovat karkotuksesta Siperiaan • Sandra Kalniete: Tanssikengissä Siperiaan. Suomentanut Hilkka Koskela. WSOY 2007. 324 s. Baltian viime vuosien runsaassa muistelmakirjallisuudessa latvialaisen Sandra Kalnieten teos Tanssikengissä Siperiaan (2001) on lunastanut oman ainutkertaisen paikkansa. Kalniete lähestyy Baltian keskimmäisen valtion lähimenneisyyttä tavalla, jossa yhdistyvät vankka asiatieto ja hallittu tyylitaju. Tanssikengissä Siperiaan -teoksen suomennos julkistettiin maanantaina Latvian Helsingin-suurlähetystössä Eirassa; lähetystö toimi samassa Armfeltintien renessanssimaisessa rakennuksessa myös 1930-luvulla. Kalnieten muistelmateos tuo tervetulleen lisän vielä suhteellisen niukkaan suomenkieliseen Latviaa käsittelevään tietokirjallisuuteen. Sandra Kalniete, 54, on tehnyt näkyvän uran niin diplomaattina, kansanedustajana kuin EU-komissaarina; hänet tunnetaan myös taidehistorioitsijana. Kalnieten puolue Jaunais laiks (Uusi aika) on nimennyt hänet ehdokkaakseen Latvian ensi suven presidentinvaaliin. Rehellinen muistelmateos Tanssikengissä Siperiaan on Kalnieten dokumentti sukunsa vaiheista neuvostokauden sortokoneiston kourissa. Se vaikuttaa, puhuttelee ja askarruttaa juuri rehellisyydessään ja peittelemättömyydessään. Vaikuttavuutta osoittaa sekin, että teos on ennen suomennosta jo käännetty ranskaksi, saksaksi, englanniksi, tshekiksi, italiaksi, venäjäksi, hollanniksi ja ruotsiksi. Erityisesti Ranskassa Tanssikengissä Siperiaan on ollut suurmenestys; se on palkittu Elle -lehden Grand Prix’lla. 1941 viisi neuvostosotilasta murtautui latvialaisperheen kotiin ja pidätti 14-vuotiaan Ligitan ja tämän vanhemmat. Heidät sullottiin 15 000 kohtalotoverinsa kanssa junaan, jonka määränpäänä väikkyi Siperia. Kalniete on jäljittänyt sukulaistensa järkyttävät kohtalot arkistoista, asiakirjoista ja yksityislähteistä. Teoksessaan hän paljastaa inhimillisen kärsimyksen historian kylmien faktatietojen takaa. Niin Kalnieten isän- kuin äidinpuoleinen suku joutui J. V. Stalinin sortokoneiston kohteeksi ja karkotetuksi kuolemanleireille. Painajainen päättyi vasta 1957, neljä vuotta Stalinin kuoleman jälkeen, jolloin Uralin tuolla puolen syntynyt Sandra ja hänen vanhempansa pääsivät lähtemään Latviaan. Puutetta ja nöyryytyksiä Tanssikengissä Siperiaan dokumentoi köyhyyden, sairaudet, nöyryytykset ja avuttomuudentunteet, joita perheenjäsenet kokivat. Osa heistä kohtasi tiensä pään mielivallan alla; henkiinjääneistä tuli pakon edessä neuvostokansalaisia - mutta vain muodollisesti. Sisimmässään he eivät antaneet periksi, vaan uskoivat sitkeästi muutokseen. Vaikka Kalnieten teos on kafkamainen matka lähimenneisyyteen, sen syvintä ydintä luonnehtii kuitenkin toivo. Järkyttävässä kirjassaan Kalniete kertoo sukunsa dramaattiset vaiheet. Muistelija hyödyntää viime aikoina avattuja arkistoja ja paljastaa hirmuhallinnon uhrien kärsimykset. Kirjan väkevin voima piilee siinä, että Kalniete käyttää yleisten dokumenttien lisäksi kaiken aikaa omien vanhempiensa autenttisia lausuntoja. Yhdistelemällä hätkähdyttäviä lähteitä ja henkilökohtaisia kokemuksia Kalniete herättää eloon katkeran lähimenneisyyden. Erikoisiin - ja tässä kokonaisuudessa sympaattisiin - arkielämän episodeihin kuuluu myös nimen antaminen tulevalle kansanedustajalle. Tyttölapselle Ligita-äidillä oli valmiina nimi Sondra. Sen hän oli keksinyt Theodore Dreiserin kuuluisasta romaanista Amerikkalainen murhenäytelmä. Dreiserin teos oli yksi harvoista Latviassa julkaistuista kirjoista, jotka kiersivät kädestä käteen karkotettujen latvialaisten keskuudessa; äidin mielestä se kertoi käsittämättömän hienosta maailmasta, joka poikkesi täydellisesti lukijan lähiympäristöstä. Mutta isästä Sondra-nimi tuntui oudolta. Tuloksena oli kompromissi: ’latvialaistettu’ muotoilu Sandra. ”Sointinsa ja rytminsä puolesta se tuntuu sopivan hyvin peräänantamattomaan ja määrätietoiseen luonteenlaatuuni”, Kalniete luonnehtii muistelmissaan. ”Eikö huhuja ollut liikkeellä?” Kyyditysten taustoja pohtiessaan Kalniete sanoo ihmetelleensä aina, miten niin laaja operaatio kuin kyyditykset 14. kesäkuuta 1941 pystyttiin toteuttamaan täydessä pimennossa. Valmisteluja oli joka tapauksessa ollut tehtävä paljon: laadittava kyyditettävien nimilistat, hankittava härkävaunut ja järjestettävä junat, varattava autot pidätettyjen kuljettamiseen asemille, muodostettava pidätyspartiot ja niin edelleen. Miettiessään, miten näin valtavat valmistelutyöt saattoivat tapahtua huomaamatta, Kalniete kertoo aprikoineensa, että onhan huhuja varmaan ollut liikkeellä ja ihmisillä pahoja aavistuksia. Hyvin monien kyyditettyjen muistelmista käy yhtä kaikki ilmi, että pidätys tuli näille samanlaisena yllätyksenä kuin se kohtasi Kalnieten lähiomaiset. Neuvostokauden kokeneen ihmisen ajatusmaailmassa oli päivänselvää, että tämmöisiä huhuja kuullessaan oli aina parasta varautua pahimpaan - olipa syyllinen tai ei. Olennaisinta onkin, että tapahtumia ihmetellessään Kalniete oli unohtanut, että nämä ihmiset olivat tottuneet elämään oikeusvaltiossa. Latviassa ei milloinkaan ollut koettu kyydityksiä vastaavaa rauhan aikana, eikä semmoista ollut tapahtunut muuallakaan vapaassa maailmassa. Kalnieten teoksen seikkaperäinen nootitus sekä huolelliset kirjallisuus- ja arkistoluettelot antavat hyviä vihjeitä lisätietoja kaipaaville. Tanssikengissä Siperiaan -teoksen on suomentanut Hilkka Koskela. Koskelan luotettavasta kynästä ovat lähtöisin myös Latvian entisen Suomen-suurlähettilään Anna Ziguren kahden tuiki tärkeän Latvia-kirjan ja presidentti Vaira Vike-Freibergan kiintoisan elämäkerran suomennokset.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä