Näin sen vaan olisi mentävä. Luokanopettajien asiantuntemus ei vaan riitä kaikissa aineissa 3-4 luokkaa pitemmälle. Monialaiset opinnot ovat aivan naurettavia, sillä ei siinä kerkeä mitään oppia jos kaikista aineista on korkeintaan pari opintoviikkoa.
Aineenopetus vitosluokasta lähtien
...
11619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
silti vastata. Eihän noissa alakoulun yläluokkien aineissa niin kummoisia tietoja vielä tarvita, mutta kasvattamista riittää, ja väittäisinkin, että luokanopettajilta tuo kasvatus oppilaantuntemuksen kera sujuu paremmin kuin aineenopettajilta.
>Eihän noissa alakoulun yläluokkien aineissa niin kummoisia tietoja vielä tarvita,
Matemaattisissa aineissa on usein nähty, ettei opetus alakoulussa ole ollut riittävä ja näitä tietoja sitten paikkaillaan jopa koko yläkoulun ajan. Ei luokanopettajalla voi olla sitä tietoa, mikä aineopettajalla on. Itse näkisin sen ihan hyvänä asiana, että aineopettajia olisi myös jo 5-6 luokalla.
No, itse en kyllä menisi alakouluun opettamaan - saisivat halukkaat tehdä ne työt.
aineissa, että opettajalla ei ole ollut riittävästi pohjaa opettamiseen alakoulun viimeisillä luokilla. Tämän näkee mm. liikunnassa ja englannin kielessä. Yläkoulun puolella on toisinaan selvästi tunnistettavissa oppilaissa alakoulun opettajan "kädenjälki"-hyvässä ja pahassa. Kasvattamisen nimeen kyllä vannotaan hirveästi, erityisesti silloin kun substanssi ei ole opettajalla itsellä kuin parhaimmillaankin jotain vanhan cumun tasoa. Yhtenäiskoulussamme opettaa uskontoa uskonnon lehtori ja lo joka on erikoistunut johonkin saakka uskontoon ja opettaa myös muutamaa yläkoulun luokkaa. Luokanvalvojana saa kuulla aikamoista oppilaiden valitusta, että miksi heitä opettaa ala-asteen opettaja, joka ei tiedä mitään, vaan neuvoo aina katsomaan kirjasta tarkemmin ja etsimään netistä lisätietoja kun kysytään jotain erikoisempaa.
Meillä taas alakoulun puolella on toisin päin. Oppilaat ja vanhemmat valittavat yhtenään muutamasta aineenopettajasta, jotka opettavat alakoulun puolella. Heillä ei ole hajuakaan siitä, miten alakouluikäinen ajattelee ja oppii. Tietoa kyllä alasta löytyy, mutta kun ei ole taitoa jakaa sitä oppilaille, niin sillä ei tee yhtään mitään. Ylä- ja alakoulun puolella opettaminen ovat taiteen aivan eri lajeja, suutari siis pysyköön lestissään tai opiskelkoot PUOLIN ja TOISIN lisää...
sitä OPETTAA eikä jakaa, kohderyhmä voi olla toisille väärä. Siis liian nuoria aineenopeille. Yläkoulussa ei ole yleensä tapana enää kovin paljon leikkiä ja lässytellä.
Englantia kyllä lähes poikkeuksetta opettaa kolmannesta luokasta lähtien aineenopettaja.
Kukaan ei pysty hallitsemaan hyvin kaikkia aineita, siksi olisikin hyvä, että kouluissa olisi myös aineenopettajan pätevyyden hankkineita. Opettajat voisivat vaihdella tunteja siten, että ne, jotka eivät oikein hallitse musiikkia, voisivat luovuttaa musiikin tunnit sen alan osaajalle, joku toinen ehkä luovottaisi käsityötunnit jne. Kyllä jotkut luokanopet ovat tosi huippuosaajia esim. liikunnanopetuksessa tai vaikkapa matematiikassa tai ovat jonkun kielen aineenopettajia, kuten itsekin olen jne. Nykyäänhän jo toki vaihdellaan tunteja mutta vaan luokanopettajien kesken. Olisi tosi hyvä saada alakouluihin paljon kaksoispätevyyden hankkineita.
Aineenopen työssä on mahdollisuus nähdä ikäluokkien edustajia laajalti, joten aineenopettajille kehittyy erittäin laaja ja herkkä ihmistuntemus. Aineenopejärjestelmä mahdollistaa onnistuneen koulupäivän niillekin oppilaille, joiden työskentely yhden ja saman luokanopen kanssa ei ole ollut syystä tai toisesta onnistunut ratkaisu.
...mutta kun opettaminen ala-asteella ei ole vain tiedon siirtämistä. Kasvattamiseen se suurin osa ajasta menee, vanhemmilla kun ei enää nykyään kyvyt/mielenkiinto asiaan riitä. Mitä monialaisiin opintoihin tulee, ei niillä mitään teekään. Ei hyvän luokanopettajan taidot yliopistosta tule, ne on jo sinne mennessä. Tai sitten on väärällä alalla. En tosin ihmettele, että aineopettajat haikailevat alakouluihin, yläkouluissahan he ovat jo pelinsä pelanneet: murrosikäiset lapset on kuin pellossa ja opettajat piileskelevät opehuoneessa kynsiään purren. Melko surkeaa.
Muistan sen ajan, kun lastentarhanopet alkoivat haikailla kouluun opeiksi.No, tuumasta toimeen, nykyään melkein kaikilla ns. alkuopeilla on kaksoispätevyys eli ovat ensin päiväkotitätejä ja sitten 1-2- luokkien opeja (etuna parempi palkka jne.)Varsinkin Rauman opekorkee kunnostautui tässä pelissä.
Sitten aineenopettajien työllisyys alkoi näyttää hälyttävän huonolta, joten taas katse kääntyi peruskouluun ja keksittiin, että luokanopet eivät hallitse 5-6 luokalla opettavia asioita.Tää väite on täyin mutu-tietoa mutta näyttää nousevan aina välillä esiin eli kyse on TYÖLLISYYDEN hoidosta. Luokanopet ovat siis tämän ajatusmallin mukaan päteviä opettamaan vai 3-4-luokkia. Uskoo ken haluaa, minä EN.
ei saa kouluttautua luokanopettajaksi? Luokanopettajaksi kouluttautunut lto voi opettaa kaikkia luokkia 1-6 kuten kuka tahansa luokanopettaja.