Taas on saarnattu

Jos paavi antaa käskyn, täällä noudatetaan sitä. Kun nyt pohjatuulet tulee, se vain lisääntyy. Vai kuolleessa uskossa, kuitenkin kaikki ei ole kuollutta, niin ei voi sanoa, mutta isoosa on , pitäisi tehdä oikea sana muoto näistä. Kuitenkin joku pelastuu ns. kuolleestakin uskosta, sillä Jumalalle ei mikään ole mahdatointa. On aivan omahyväistä sanoa, meidän kristillisyydessä. Koska silloin hurskatellaan, kristillisyydellä, joka on Jumalasta ei meistä.

Samaan kategoriaan kuuluu kielto osallistua muun nimisten kristittyjen kokouksiin. Kielto tehdä muiden kristittyjen kanssa yhteistyötä. Voisipa melkein sanoa että myös kielto, tai sanoisinko jarru, osallistua ev.lut. kirkon tilaisuuksiinkin. Lestadiolaisuudessa sekoitetaan elävä ja kuollut usko. Kuolleeksi uskoksi nimitellään elävää ja epäilemästöntä uskoa ja luottamusta Jumalan sanan lupauksiin. Eläväksi uskoksi sanotaan tuota vaikerrusta lain vaatimusten alla ja jatkuvaa syntien anteeksianelua saarnamiehiltä. Tämä ongelma johtuu siitä että uskonvayhurskaus ei ole pietisteille selvinnyt kirkkaana. Onhan selvää että puritaanisti lain alla pelossa ja häepässä elävä kristitty kokee Kristuksessa vapaat Jumalan lapset uhkaksi omalle turvallisuudelleen. Omavanhurskaudessa elävä alkaa vapisemaan kauhusta uskosta vanhurskaan katsellessa vaikkapa hyvää elokuvaa, tai kuunnellessa kaunista musiikkia uskossa Kristukseen, ilman hyljätyksi tulemisen pelkoa. Omavanhurskaus herättää hänessä sanoin kuvaamattoman ahdistuksen ja vapinan, jos kuuluu kaunista musiikkia, tai näkee jonkun vaikkapa tanssivan. Tämä ero tulee varmasti pysymään. Joka on perustanut autuutensa kurjuuteen ja puritanismiin, niin ei sieltä itse keksityn syntiryteikön keskeltä ole helppo nousta Kristuksen vapauteen, iloon ja rauhaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ei siinä tilassa mennä myöskään kaikken maailmaan keskelle Kristuksen evankeliumin kanssa. Siihen tilaan liittyy niin kovat pelot ja häpeä, joka sitoo korkeiden muurien suojaan kiinnitettyyn likanaruun kiinni. Mutta annappa olla kun nämä veijarit keskenään puhuvat "palaavereissaan" Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyistä Jumalan lapsista, papeista ja muista kristityistä jotka eivät ole lestadiolaisia, niin halveksunnalla ja hävyttömyydellä ei ole mitään rajaa. Häpeä joka ei salli heidän tunnustaa Kristusta Herrakseen julkisesti ihmisten edessä, muuttuukin yht'äkkiä halveksivaksi häpeämättömyydeksi.