Väsähtäminen

Mäkin oon tuntenut just noin..

Elämä oli vain mennyt eteenpäin enkä ollut enää minä siinä keulassa näyttämässä suuntaa. Ajelehdin vaan eteenpäin, päivät kuluivat arkiaskareissa eivätkä lasten synnyttyä tunnit riittäneet edes yötämyöten niitä hommia tekemään.

Mulla oli vielä huono parisuhde ettei miehestä ollut minkäänlaista arkiapua, päinvastoin, enkä fyysiseti pystynyt lähtemään mihinkään...ja mitä pitempään sitä oli kotona sitä vaikeammaksi se uloslähtö tuli kun siihen vaan tottui.
Olin niin tottunut kulkemaan aina ja jokapaikkaan vaunujen-rattaiden kanssa etten osannut kävellä kadulla suoraan kädet alhaalla!

MUTTA, asiaan, jos sun parisuhde olisi kuitenkin pelastettavissa! Vaikeat ajat kuuluvat yhteen pientenlasten kanssa... Valjasta isä toistuvasti ja usein lapsenvahdiksi ja mene vaikka kävelylle YKSIN tai mihin vaan omaan juttuun (ei baariin).
Ota itseäsi niskasta kiinni ja MENE ulos, se vaan virkistää niin ihmeellisesti ja antaa uutta potkua. Voit vaikka istua ostarin penkillä ja syödä jäätelön ja katsella muiden ihmisten touhuamista ja kiirettä.
Oma aika ajatuksineen tosiaan palauttaa niitä vanhoja fiiliksiä ja HAAVEILUA mistä taas innostua ja ryhtyä pikkuhiljaa toteuttamaan juttuja joita ITSE haluaa.
Sun kannattaa hoitaa tätä puolta itsestäsi, koska se antaa niin paljon voimaa hoitaa myös lapset ja miehen.
Itse pidin sen linjan ettei lasten kuullen ikinä riidelty tai haukuttu toisiamme. Kyllä päiväunien tai illan aikana ehtii riidat riidellä, muulloin päivän aikana on vain pidettävä molemmin puolin mölyt mahassa eikä tietenkään provosoida toista kommenteilla yms.

Lapsen kuuluukin kasvaa, se on merkki että olet hoitanut häntä hyvin kun hän luottavaisena haluaa ottaa kontaktia myös muihin ihmisiin!

Vaadi itse itsellesi hyvää. Ei pidä odottaa että miehesi tekisi tämän puolestasi. Sinä olet itsestäsi vastuussa ja ansaitset sen.

Tsemppiä!