Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Odottavan aika on pitkä

Minusta on hieno juttu, että eletään 2000-lukua, jolloin kansalaisoikeuksia kunnioitetaan. Mm. jokainen aikuinen saa ihan itse päättää miten intiimielämänsä järjestää ilman että kukaan ulkopuolinen määräilijä on siinä asiassa besserwisserinä kiusaamassa ja komentamassa.
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pitäsi edes olla mitään keskustelemisen aihetta. Eikös itsemääräämisoikeuden pitäisi jokaiselle olla selviö.

Äänestä
  • Monet haluavat vielä 2000-luvun Suomessakin rajoittaa naisten itsemääräämisoikeutta seksiasioissa, siis sitä kenen kanssa ja mihin hintaan naiset seksiin suostuvat.

    Äänestä

  • Ei liputusaihetta kirjoitti:

    Monet haluavat vielä 2000-luvun Suomessakin rajoittaa naisten itsemääräämisoikeutta seksiasioissa, siis sitä kenen kanssa ja mihin hintaan naiset seksiin suostuvat.

    Tottakai täälläkin nyyhkyttelevät epätoivoiset äijän käppyrät vollottaa omien ihmisoikeuksiensa perään saada hallita naisen tavaraa. Se alkaa vä- hitellen totaalisesti kyllästyttää. Nyt kaikki fiksut naiset pro totaalilain puolesta!

    Äänestä

  • pro totaali kirjoitti:

    Siihen on tyytyminen.

    Äänestä

  • et sä kirjoitti:

    Siihen on tyytyminen.

    Taitaa kirpaista pojua, kun Suomessa ei ole ikkunahuoria ? No, älä itke. Täältä vastaavasti löytyy thaihieromalaitoksia.Kokemuksia?

    Totaalilain puolesta ei ole kukaan, vaikka lesbot ja jotkut uskikset niin toitottavat.

    Äänestä

  • et sä kirjoitti:

    Siihen on tyytyminen.

    Nainen päättää kenelle antaa, ja millä hinnalla. Se on naisen oikeus. Miehen oikeus on kysyä.

    Äänestä

  • hah hah haaa kirjoitti:

    Taitaa kirpaista pojua, kun Suomessa ei ole ikkunahuoria ? No, älä itke. Täältä vastaavasti löytyy thaihieromalaitoksia.Kokemuksia?

    Asioin seksin merkeissä vain nuorten ja kiimaisten Suomi-misujen kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Totaaliholmö kirjoitti:

Minusta on hieno juttu, että eletään 2000-lukua, jolloin kansalaisoikeuksia kunnioitetaan. Mm. jokainen aikuinen saa ihan itse päättää miten intiimielämänsä järjestää ilman että kukaan ulkopuolinen määräilijä on siinä asiassa besserwisserinä kiusaamassa ja komentamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu