Olen läpikäynyt vaikean masennuksen vahvoine tunnelukkoineen ja luulin jo selviytyneeni takaisin elämään. Rakastamani mies palasi elämääni, sain unelmieni työpaikan ja muutettiin yhdessä toiselle paikkakunnalle. Työasiat kiertyivät yhdeksi mykkyräksi kun sain uudeksi esimiehekseni narsistin eikä miehestäni ollutkaan tukemaan. Masennus alkoi nousta takaisin pintaan niin kuin se ei olisi koskaan ollutkaan poissa. Ystäväni kuoli talvella pitkän sairauden jälkeen ja aloin tuntemaan että kaikki lämpö on hävinnyt elämästäni. Pian tämän jälkeen sain potkut työstäni ilman sen kummempia perusteita. Muutama viikko kotona ja sain todeta ettei yhteisen ajan puute suinkaan johtunut minun pitkistä työpäivistäni vaan siitä ettei mies halunnut viettää aikaa kanssani. Lopulta kehoitin häntä pakkaamaan tavaransa ja hankkimaan oman asunnon.
Nyt mies on lähtenyt, minä olen vuokrannut uuden asunnon ja siirtelen tavaroitani vähitellen. Mutta mitä sitten? En tunne mitään halua hakea uutta työtä, uusi asunto on aivan yhdentekevä enkä odota tulevaisuudelta yhtään mitään. Olen tyhjä enkä löydä enää halua elää.
Masennuksesta irti...?
Sukaton
3278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen luuseri, huono ihminen, ei ole ystäviä ei mitään, harmi. Päivä päivältä käy raskaammaksi olo. Mutta itselleni en tee mitään. Onneksi on kohta kesä se mieltä nostaa ja saan tehdä samoja asioita kuin ennen joista sai tyydytystä. Mutta silti tunnen oloni arvottomaksi ja heikoksi. Mistäköhän moinen johtuu?
En oikeastaan tiedä onko masennus syy vai seuraus. Kun mies ei halunnut tukea työongelmissani aloin salaamaan häneltä monia töissä tapahtuneita asioita ja lopulta salasin myös pelkoni mennä töihin. En tiedä huomasiko hän edes. En mieti niinkään menetyksiä kuin sitä miksi näin kävi, onko masennukseni sittenkin syy eikä seuraus, aiheutinko minä itse tietämättäni kaiken kun en ole jaksanut uskoa tulevaan... Enkö pääse masennuksestani koskaan eroon?
Lohdutan sinua ihan ensiksi ,kuten kaikkia masentuneita. Olen itse sairastanut masennuksen tosi vaikean ja tuskaisen noin 19vuotta sitten .parantuminen tapahtui vähitellen ,söin vitaniineja cvit.ym megaannoksia tosi lääkärin määräyksestä.Olin vaihtoehtoisessa hoidossa ,kävin myös noin vuoden suggestoterapiassa.Sain apua ja paraneminen lähti käyntiin liityin 2 eri kuoroon laulamaan.Laulu kuten musiikki yleensa on terapeuttista ,jokaisella on omanlaista mielimusiikkia,tietenkin rauhoittavaa esim,iskelmät tuovat tunteita esille ,minun mieltä ainakin hoitivat hoitaa yhä edelleen.Olen tosi ollut nämä vuodet terve vaikka lapseni sairastui leukemiaan hoidimme mejlkein 5vuotta häntä.Mutta sairaus voitti tyttö menehtyi olen pärjännyt vaikka olen herkkä,olen itkenyt ja ylipäätänsä näyttänyt tunteeni kaikenlaisia tunteita.Olenkin miettinyt tuleeko masennus jos rupeaa säilömään tunteita ,panttaamaan itseensä eikä kerro ajoissa kenellekään pahaaoloa esimerkiksi.Itse vain olen huomannut ikääkin minulla on kohta59v.joten on monenlaista elämänkokemusta ,tiedän mitä puhun.Teille kaikille masentuneille lähetän voimia kestää ja uskoa vielä parempaan huomiseen ,enkeleitä varjelemaan teillenne.