sama halveksiva ja pakolla aikaan saatu hymy eilen haastatteluissa, kuinka hän ei opikkaan olemaan kuin tavallinen ihminen.
Annelilla taas
pettynyt
8511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tekispä niinkuin kauna-lipponenkin - ei naura muutakuin silloin, kun joku kaatuu vaikkapa portaissa.
tuollaista naurua sanotaan kylmäksi nauruksi.
Jotain et ole Annelissa ja hänen hymyssään huomannut. Mitenkäähän kuitenkin kaksissa viime vaaleissa, kunnallis- ja ek-vaaleissa, Anneli johti puolueensa suurimmaksi puolueeksi?
Anneli-ilmiö oli vain naisten irtiotto, joka kyllä tasaantuu, kun huomaavat, että ei kevyillä puheilla pitkälle pötkitä.
Suomen ensimmäisen naispääministerin ura katkesi kuin kanan lento.
Pahinta oli jatkuva valehtelu. Luottamus on mennyt, eikä sitä saa koskaan kokonaan takaisin.
Anneli johti keskustan 6000 äänen voittoon eduskuntavaaleissa ja vaalimatematiikka toi keskustalle ns. viimeisiä paikkoja niin, että keskusta sai eduskuntaan kaksi edustajaa enemmän kuin seuraavaksi suurin puolue.
Helsingissä Jäätteenmäki johti itsensä sellaiseen voittoon, että sai vedetyksi mukanaan toisenkin kansanedustajan jopa alle 3000 henkilökohtaisella äänellä.
Annelin "voittoon" liittyy sekin, että häntä enemmän henkilökohtaisia ääniä sai hyvin suuri joukko ehdokkaita, Helsingissä mm. Tony Halme.
Kun siis puhutaan Annelin voittoisasta johtamisesta, niin on ehkä lupa sanoa, että se saattoi tulla myös valheen kautta, jos muutama tuhat liikkuvaa äänestäjää päätti äänestää "rauhantahtoista" keskustaa sen vuoksi, että Anneli vääristeli maan ulkopolitiikkaa ja mustamaalasi pääkilpailijansa puheenjohtajaa.
Helsingissä molemmat oikein ääniharavia, ei kaisentään russia Rusi.
Niin, jostakin se kertoo. Mutta enemmän kepulaisesta sieluntilasta kuin Annelin tenhovoimasta. Omalaatuinen on oltava ihmisen, jota viehättää tuo zombien mieleentuova Annelin tummankalvakka olemus, hänen kapeahuulisen suunsa vino, pakotettu hymynsä ja onomatopoeettisesti hyisen pohjatuulen mieleen tuova kalsea äänensä, jolla hän aina "puhuu niin totta kuin voi". Muuta kuin kepulaista kaikki tuo tuppaa puistattamaan. Hyi hemmetti.