yle on perustanut erilaisia kanavia ja lopettanut ne kun ei ole ollut kysyntää.
ainakin lapsille, nuorille ja uutisille on ylellä tähän mennessä ollut kannattamattomia tähdenlentoja.
jos yle perustaisi pornokanavan, niin takaan että kysyntää olisi. ja vähenisi tv-maksusta/ mediamaksusta nurisevien määräkin kun tulisi mieluista tarjontaa.
ylen pitäisi olla julkisen palvelun kanava ja tarjota ohjelmaa kaikille. miksi pornon kuluttajat on kokonaan unohdettu?
Yle Porno voisi tv-maksuun sisältyvänäkin olla salattuna maksukortin takana, ettei lapset kanavaa pääse katselemaan.
kortin saisi tilattua tv-maksun maksamista vastaan.
pornokanava
ylelle?
3315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tule onnistumaan, sillä porno kiinnostaa hyvin suurta osaa väestöstä eikä kansan palveleminen kuulu YLEn tehtäviin. YLEn tehtäviin kuuluu tarjota "ei oikeastaan kellekään mitään", joten vähintään pitää elää selibaatissa tai olla impotentti nauttiakseen YLEn tarjonnasta. Ja noin muutenkin, porno ei kuuluu suomen valtion propagandaohjelmaan. YLE on poliittisesti sitoutunut kanava, eikä pornon lähettäminen kiihota kansalaisten kansallismielisyytä eikä porno toimi propagandana. Mutta näin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ehdotuksesi on äärimmäisen nerokas. YLEltä on turha toivoa mitään muuta kuin mediamaksua, mutta ehkä joku mainoskanava uskaltaisi vihdoin ottaa tällaisen materiaalin yölähetyksiinsä.
Missä Maikkarin ja Nelkun porno-ohjelmat ja -leffat?
The maksukortti on susi nykymuodossaan, joten pornoo voi lähettää kivasti 0 - 4 välisenä lasten koisaamis aikaan ja sitten muulloin piirrettyy. Pehmo pumppaamista tietty 21 - 0, jolloin muutama kiva piirrettu porno pätkä. Ei taida mennä läpi ylen päättävässä elimessä :( Eikä menis läpi edes yks porno iltakaan. Homman voi kiertää "kulttuurilla", eli ranskalaisella ns taide elokuvalla vaikka olis ehtaa pornoo tai sitten ei.