Meidän 2vuotias kissalle lähti tänää kissojen taivaaseen.. oli ilmeisesti auto töytäissyt häntä, tuli kotiin eilen illalla ja astunut toisella takajalalla ollenkaan, tänään menimme eläinlääkäriin.. otettiin röntgenkuvat ja todettiin, että kissalla oli jalka poikki aivan reiden yläosasta, murtuma oli pirstoutunut pahasti, ja oli noin 20:ssa eri osassa ja aivan säpäleinä koko jalan kohta murtumakohdasta.. ell sanoi, ettei ole koko uransa aikana nähnyt näin pahaa murtumaa, ja on sitä mieltä ettei sitä leikkauksella voi korjata mitenkään niin että loppuelämä olisi kivutonta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jätettiin joko amputaatio tai lopetus.. ja lääkäri sanoi ettei se ole "elämää" menevälle ulkokissalle kolmella jalalla.. ja jos olisi hänen kissa, hän lopettaisi sen..
teimme vaikean päätöksen, ja kissamme meni sateenkaari sillalle
kissan reisiluun pirstoutunut murtuma
Nimetön
82341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Otan osaa suruusi, turha on enää murehtia oliko päätös oikea vai väärä, tehty mikä tehty. Kaiketi eläinlääkäri asiansa tiesi, ellei mikään täysin konitohtori ollut. Tämä ei nyt ole mitään kettuilua, kunhan kiinnostaa tietää, jos tulevaisuudessa vielä otat kissan, niin päästätkö sen vapaana ulos, vai "opitko virheistäsi"? Tästä ei siis kenenkään kannata mitään herneitä imaista nenään, kunhan kyselen, kun on aina kiinnostanut, että ottaako kissaansa vapaana pitävät ihmiset auton alle jääneen kissan tilalle uuden ja toimii sen kanssa samalla tavalla...
virheistä opi. Jos kissoja vielä joskus tulee niin ulos ne pääsee ainoastaan valjaissa.
Olen todella pahoillani puolestasi :/ Varmasti jokaisella lemmikin omistajalla käy lemmikin kuoltua mielessä kysymyksiä alkaen Mitä jos...? Ainoa vaihtoehto olisi ollut amputaatio, varmasti eläinlääkäri on osannut asiansa. Harmi, että eläinlääkäri ilmaisi oman mielipiteensä noin voimakkaasti, mielestäni hänen olisi pitänyt esittää vain tosiasiat ja jättää asia sinulle ratkaistavaksi. En ole itse omistanut vapaana ulkoilevaa kissaa, joten en tiedä miten kovasti kissa olisi kaivannut ulospääsyä amputaation jälkeen. Luuletko että kissasi olisi pystynyt elämään sisällä? Kissasi oli kovin nuori, joten muutos olisi vaikuttanut pitkään kissasi elämään. Ja olisiko sinun ollut mahdollista pitää kissa sisäkissana? Sinun pitää varmaan pohdiskella niitä asioita ja olet varmasti niitä jo miettinyt tässä muutaman tunnin aikana.
Kyllähän sitä tuli mietittyä että josko amputoitaisiin jalka ja pidettäisiin sisäkissana.. Mutta jotenkin kuitenkin päädyttiin siihen kun kissä oli ulkokissa, niin toki sen olisi voinut totuttaa sisäkissaksi, mutta olisko kissa itse masentunut kolmijalkaisuudestaan ja kun ei ulos pääsisi enään.. En tiedä..
Oli takuulla sinulle vaikea päätös mutta .. Kyllä kissa olisi varmaan masentunut kun oli tottunut olla ulkonakin, ja muutenkin jos ei olisi voinut enää kävellä kunnolla. ja kissa olisi takuulla saanut kärsiä hirmuista jälkikivuistakin :( paljon voimia sulle :(
Osanotot täältäkin :( En usko, että noin nuori kissa olisi ollut kauankaan moksiskaan ulos pääsemättömyydestä, kunhan olisi tottunut, mutta se onkin toinen juttu, että se oli takajalka, mikä olisi amputoitu. Aika hankalaa olisi kissalla varmasti ollut ihan sisäkissanakin, jos kyseessä olisi ollut etujalka niin juttu olisikin voinut olla toinen. Turha joka tapauksessa on enää murehtia teitkö oikean päätöksen vai et, sateenkaarisillalla on ainakin kissallasi hyvä olla...
ell sanoi myös, että jalka olisi jouduttu amputoimaan aivan ylhäältä sti, niin kissan tasapainossa olisi saattanut olla häiriötä, että olisi ollut eri asia amputoida esimerkiksi vain osa jalasta koska silloin tasapaino olisi säilynyt normaalina.. kurjaa!! pitää vaan yrittää ajatella että kissalla on nyt hyvä olla ilman kipuja.. miettiihän sitä että entä jos leikkaus olisikin onnistunut, mutta toisaalta, jos ei olisi onnistunut niin kissa olisi taas joutunut kärsimään kivuista :/
Ihan varmasti teit oikean päätöksen, olisihan se ollut tosi vaikeaa kissalle ihan kaikinpuolin olla kokonaan ilman toista takajalkaa ja vielä kivut ym ongelmat päälle.