mikä aiheuttaa keskenmenon?

hipsukka

siis tietty tajuan kaatumiset tai iskut mahaan,tai alkoholin yms. mutta jos mitään tällaista ei ole tapahtunut, mikä voi aiheuttaa keskenmenon?

11

3495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinikukka

      Luonnon oma kontrolli voi olla syynä keskenmenoihin myös. Alkion kehitys ei aina välttämättä lähde menemään oikeaan suuntaan, jolloin luonnonmekanismit aiheuttavat keskenmenon.

    • PikkuAnna

      Suurin osa keskenmenoistahan johtuu siitä, että sikiö ei vain ole elinkelpoinen. Syynä voi olla vaikkapa kaksin- tai kolminkertainen määrä kromosomeja, yksittäinen ylimääräinen kromosomi tai mutaatio jossain tärkeässä geenissä. Näihin taas ei useimmiten ole olemassa yhtään mitään syytä, vain sattuma, jota kukin voi sitten nimittää hyväksi katsomallaan nimellä.

      Hyvin harvoin itseasiassa alkuraskauden keskenmeno johtuu mistään ulkopuolisesta tekijästä, kuten kaatumisesta. Pitemmälle edenneessä raskaudessa niillä voisi kuvitella olevan jonkin verran enemmän merkitystä mutta mitenkään merkittävä syy raskauden keskeytymiseen ne eivät taida olla myöhemmässäkään vaiheessa.

      Syytä keskenmenoon ei yleensä kannata pahemmin alkaa miettimään, koska yleensä se tarkoittaa sitä, että sikiö ei ollut elinkelpoinen ja tuli siksi pois eikä sille olisi kukaan voinut tehdä yhtään mitään.

      • Lispertti

        että n. 70 % keskenmenoista on tuulimunia eli tarkoittaa sitä että kaikki muut lapsivedestä lähtien löytyy kohdusta mutta itse sikiö puuttuu....


    • jassu

      Sain eilen keskenmenon ihan raskauden alkuvaiheessa (5 5). Syynä voi kuulema olla mikä vaan... todennäköisesti sikiön kehitys ei ole mennyt luontoäidin haluamalla tavalla. On saattanut olla kromosomipoikkeavuuksia,vaikeita epämuodostumia, sikiönkehitys pysähtyny tai mitä vaan.
      Joku asia on mennyt pahasti pilalle ja luonto hoitaa pois.Yritän tässä kovasti selitellä itselleni, että tämä oli vain hyvä asia, mutta eipä taida mennä läpi.. :´)
      Itseensä on turha syytellä.

      • Nasu

        Keskenmenoille voi joskus olla turha hakea vastausta, koska voi olla niin ettei sitä saa. Itse kun sain keskenmenon vajaa kuukausi taaksepäin, niin sen jälkeen vastausta on haettu ja kovasti..lääkärissäkään ei sanottu mitään. Sen jälkeen on tullut luettua ja käytyä läpi yhden jos toisenlaista artikkelia keskenmenoista, kyllähän niistä vastauksia löytyy mutta vastaukset eivät aina kuitenkaan selvännä omia ajatuksia ja mietteitä vaikkakin ne totta olisivatkin. Keskenmeno sattuu varmasti ihan kenelle tahansa hartaasti pientä ihmettä odottavalle me vain emme aina voi mitään luonnontehtäville..


    • sandra

      sehän tarkottaa yksinkertasesti että lapsi ei ollut jollain tapaa terve.

      • PikkuAnna

        Tuolla ajatuksella minäkin alkuun itseäni lohdutin. Olisinko sitten ollut onnellisempi jos se pieni olisikin pysynyt siellä loppuun asti ja ollut sitten ihan mielettömän pahasti vammainen?


      • hipsukka
        PikkuAnna kirjoitti:

        Tuolla ajatuksella minäkin alkuun itseäni lohdutin. Olisinko sitten ollut onnellisempi jos se pieni olisikin pysynyt siellä loppuun asti ja ollut sitten ihan mielettömän pahasti vammainen?

        ...tai olisiko sillä ollut sitten hyvä elää jos se olisi ollut pahasti vammainen...?
        koittakaa kestää kaikki keskenmenon saaneet...


    • Tuulia

      Moi!

      Keskenmenoja tulee varmaan monista syistä. Itselläni on ollut viisi ja vasta viimeisen yhteydessä selvisi että johtuu ehkä kilpirauhasen liikatoiminnasta ja jostain vasta-aine arvosta. Sitä tutkittiin jo kolmannen jälkeen mutta kun se arvo oli raskauden päätyttyä normaali vaikka se keskenmenon yhteydessä oli kohollla. Harmittaa että en silloin älynnyt mennä yksityiselle tutkituttamaan tarkemmin. Minulla ainakin liittyi näihin keskenmenoihin sellainen nopea yleiskunnon heikkeneminen ja ihan sairas olo. Nyt olen syönyt lääkkeitä siihen kilpirauhasen häiriöön ( arvot jäi koholle viim. keskenmenon jälkeen) ja olo on paljon parempi. Aiomme yrittää taas lasta. Ikää on jo tullut tois paljon, täytän pian 40 ja emme voi odottaa kauaa. Pakko yrittää nyt jos ylipäänsä aikoo kokeilla vielä.

      Tsemppiä sinulle ja ota rohkeasti asioista selvää. Varsinkin jos niitä keskenmenoja tulee useita.

      t. Tuulia

    • leijona-74

      Sitä ei tiedetä,eikä siihen ole vasta ainetta.
      Esim.minulla ei ollut sikiö kunnolla kiinni.

    • roosa

      ensimmäisen kolmen kuukauden aikana alkion kehityksessä tapahtuu helposti virheitä, koska kehittymässä on ihmisen perusrakenteet.jos näihin rakenteisiin tule virheitä, niin seuraukset ovat vakavia eikä alkiosta tulisi elinkelpoista.istukka ei ole välttämättä kehittynyt kunnolla tai ei ole kiinnittynyt kunnolla kohdun seinämään.tällöin elimistö poistaa alkion.keskenmenot ovat yleisiä. useinkaan keskenmenoon ei löydetä näkyvää syytä.pidemmälle ehtineissä raskauksissa syy voi olla kohdun rakenteessa, äidin sairaudessa yms. mitkään pienet asiat, kuten kaatuminen tai pari kaljaa eivät aiheuta keskenmenoa.kannattaa kysyä lääkäriltä, jos mietityttää keskenmenon syy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe