Kertokaapa nyt (taas) miten hoidatte/ootte hoitaneet menestyksekkäästi uhmaikäisen kiukkukohtaukset.
Meillä tuli tänä aamuna ensimmäinen oikein kunnon kiukkukohtaus. Kaikki alkoi hammastahnasta... mikään ei ollut hyvin, kauhea huuto, joka jatkui jatkui ja jatkui. Viidentoista minuutin jälkeen oli pakko vain ruveta pukemaan, koska aikataulu ei millään antanut periksi pitkän kaavan mukaisiin rauhoitteluihin.
Olen itse suunnitellut kokeilevani sitä, että menisin vaikka meidän vanhempien makuuhuoneeseen hänen kanssaan, enkä päästäisi sieltä pois. Jos se menee ihan häneksi, ajattelin pitää häntä sylissä niin kauan että rauhoittuu. Se kuulostaa kyllä ahdistavalta, mutta joillekin toimii.
Olisi kiva saada muitakin keinoja varalle tai heti käyttöön.
Kiukkukohtaus 2v9kk
Elfarran
13840
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen todennut vaan, että "Äläpä viitsi, sulla ei ole mitään hätää, nyt puetaan". Jos on yrittänyt rauhoitella, niin karjuminen vaan menee kahta kauheammaksi. Meillä toimii simppelisti se, että sitä kiukkuamista ei sen suuremmin huomioida (sillon kun kyse on jostain "turhasta"). Huuto on voinut toki jatkua tovin vielä tuon kommentin jälkeen, mutta tyttö ei yleensä ole montaa minuuttia jaksanut kiukuta, on tuntunut huomaavan että jahas, eipä tää mitään auttanut taas ja lopettanut.
Onpa tutun kuuloista. Meidän nuorin poikamme tuossa iässä sai noita "kohtauksia". Otin selvää ja opettelin sitä sylissä pitämistä. Se toimi, vaikka ensin olikin melko raskasta. Siihen vaaditaan itsehillintää ja sen verran tiukka ote, että lapsi ei vaan pääse pois. Tuon ikäisellä on kyllä voimia kun rimpuilee ja huutaa. Ensimmäisellä kerralla taisi mennä tunti, kun sain katsekontaktin lapsi nukahti siihen syliin. Toisella kerralla nukahti nopeammin ja lopulta pisti silmänsä kiinni jo miltei heti kun nappasin syliini ja sanoin, että nyt rauhoitutaan. Sittenpä ei enää tarvittu syliin ottoa siinä mielessä, poika rauhoittui kun sanoin vain, että nyt tulet syliin rauhoittumaan. Joskus vanhempana vähän yritti vielä, mutta aika äkkiä ne kohtaukset katosivat. Jotenkin se pahin uhma taltutettiin niin. Lapsi löysi rajansa. Eihän se sitä tarkoita, etteikö hän senkin jälkeen kiukutellut, mutta se älytön huuto ja sinnittely loppuivat. Lapsihan ei ihan selvästi hallitse siinä omaa vihaansa, sitähän hän nimenomaan opettelee. Mutta se sylissäpitämisen ote pitää olla rauhallinen ja jotain rauhoittavaa voi puhuakin. Minä välillä lauloinkin hänelle. Mutta se on tärkeää, että itse hillitsee itsensä ja ote ei ole liian tiukka. Keino ei siis sovi ihmiselle, joka suuttuu itse helposti.
autoi juuri tuo sylissä pitäminen, samalla kerroin että nyt tuntuu hankalalta ja kiukuttaa, mutta se menee ohi, ei mitään hätää, anna kiukun tulla vaan ulos. pikkusisarelleen ei samaa metodia voi ajatellakaan, vaan neiti rauhoittuu, kun antaa vonkua rauhassa. pelkkä äidin vilkaisukin saa tytön heittäytynmään lattialle ja maukumaan mielenosoituksellisesti :). mutta tytön tapauksessa siis huomiotta jättäminen toimii.
Helpointa on vain antaa olla eikä kiinnittää mitään huomiota. Jos on kiire, niin sitten pitää priorisoida (eli onko sillä hetkellä tärkeämpää kiireen aiheuttama meno vai lapsen olotila ja sen käsittely eli lapsen tunnetilan huomioiminen). Ja jos lapsi on paniikinomaisesti kiukkunen, niin silloin katsoo sen verran perään, ettei vaan satuta itseään. Kiukkukohtauksetkin päättyvät aina aikanaan ja silloin on hyvä olla sylissä tilaa, jotta lapselle jää turvallinen olo kiukkuamisen jälkeen = luottamus ja turvallisuudentunne vanhempiin myös hädän hetkellä. Kiukkukohtaukset voivat olla mm. 1) tapaopittuja esim. vanhemmilta sisaruksilta, jolloin ne loppuvat tosi nopeasti, kun niihin ei kiinnitä mitään huomiota; 2) voimakkaasti tunteisiin sidottuja, jolloin lapselle tulee antaa aikaa käsitellä tunteitaan rauhassa => tyynnytteleminen tai lahjominen tai huutaminen tai muu vastaava asiaan reagointi usein vain pahentaa tilannetta; 3) kiukkukohtauksella pyritään testaaman vanhempia tai saamaan jotain palkintoa. Kaikkiin tapauksiin on kuitenkin sama lääke eli antaa vaan olla rauhassa ilman, että kiinnittää sen suurempaa huomiota, vaikka lahkeessa roikkuisi. Sama pätee myös vanhempiin ihmisiin --> välttyy monelta riidalta, kun ei lähde riitoihin mukaan.
sitä mieltä, että jos kyseessä on kuvailemasi kohdan 2) kiukkukohtaus, jolloin lapsi on täysin tunteidensa vallassa, ei missään nimessä saa jättää lasta huomioimatta. Sanoit, että tämä keino "toimii" parhaiten, mutta tarkoittaako se siis vain sitä, että kohtaus loppuu nopeasti? Entä lapsen tunteet? Ei pieni osaa niitä vielä itse käsitellä, ja kokee turvattomuutta, jos aikuinen ei auta. Mielestäni lapsen ei tarvitse tottua siihen, että kun hänellä on negatiivisia tunteita, häntä ei huomioida. Mieti, miltä itsestäsi tuntuisi, jos sinulla olisi todella paha olo ja itkisit hillittömästi ja puolisosi käyttäytyisi kuin ei näkisikään sinua?
Älä vertaa lapsesi tunteita ja kiukuttelua omaan aikuisen ihmisen käyttäytymiseen parisuhteessa. Lasta ei pidä huomioida tai palkita negatiivisista tunteista. Koska silloin lapsi oppii että negatiivisella käytöksellä saadaan huomiota. Mitä sellainen lapsi tekee aikuisena? Käyttää väkivaltaa kanssaihmisiin saadakseen tahtonsa läpi. Lapsi ei todellakaan tunne turvattomuutta vaika aikuinen ei ryntääkkään lohduttamaan, vaan aikuinen on läsnä ja tavoitettavissa ja se riittää.
negatiivista käytöstä tulisi huomioida, vaan negatiivisia tunteita. Miksi tunteet pitäisi sivuuttaa? Pitääkö olla vain ja ainoastaan onnellinen aina, muuten ei edes huomioida?! Ei ihmekään, kun suomalaiset ovat niin masentunutta ja itsetuhoista kansaa. Lapsesta asti opetetaan, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja. Kyllä mielestäni aikuisen tehtävä on auttaa lasta negatiivisten tunteiden käsittelyssä.
Tuo on totta, että Suomessa ei usein osata opettaa lasta käsittelemään negatiivisia tunteita. Ne vain pitää haudata pois alta. Tulokset ovatkin sitten lööpeissä nähtävissä.
tuon ikäisen voi jo laittaa jäähylle. siis esim vessaan ja laittaa oven kiinni. Ennen jäähylle laittoa sanot, että nyt jos et ole kunnolla, menet jäähylle. jos ei tehoa muutaman sanomisen jälkeen, niin sitten oikeasti mennään jäähylle. Jos aamulla et saa puettua, sanot vaan että jos ei nyt pueta, niin sitten mennään ilman vaatteita. Lapsi kainoloon, vaatteet kainaloon ja menoksi.
saada kiukkikohtauksia,kuuluu kehitykseen.Ei sen takia pientä vessaan lukita!
Noin kaksi-vuotiaan kuuluu saada kiukutella, koska siinä iässä lapsi oppii erottamaan itsensä omaksi itskseen äidistä. Syli on pahimman kiukun aikana paras paikka, joskin joskus on vaikea pidellä lasta. Aikuisen tulisi pysyä rauhallisena eikä syyllistää lasta, että olet tuhma. Jos on silloin aikuisella vaikeaa niin on muistettava ettei lapsi ilkeyttään kiukuttele, hänellä on paha olla - irrottautuminen omaksi itsekseen tekee kipeää. Buperteetti-ikä on toinen koettelemus vanhemmille,kuin myös yhtälailla lapselle. Molemmat kuuluvat normaaliin kehitykseen ja jos noita vaiheita ei lapsillanne ilmene, onkin syytä laittaa käsi sydämelle ja kysyä itseltään; olenko kenties ollut liiaksi luja tai perheessämme muut asiat ovat ajaneet lapsen kehitysvaiheet "lyttyyn" eli ei ole tilaa lapsen ilmaista hänen kehitykselleen tärkeitä tunteita. Kuitenkin lapsi/nuori tarvitsee rajoja, mutta vanhempien on joskus pysähdyttävä miettimään missä antaa periksi ja missä ei. Vanhemmuus ei ole helppo tehtävä, mutta haasteellinen kaikkiaan ,ja se on elämänpituinen asia monessa mielessä. Aikanaan aikuistunut lapsi vastaa itse asioistaan, mutta kyllä vanhempien oikeanlainen, tarvittaessa taustalla oleva tuki on tarpeen - ainakin silloin jos sitä pyydetään. Tungettelu on väärin ja on myös annettava nuoren voida tehdä omia virheitään, sillä niistä jos mistä oppii.
heh kyllä teillä ämmillä riittää tuota huumorintajua. Meillä ei kiukuttele kukaan syyttä. Jäähyt toimii.
Itse yksinhuollan 3-vuotiasta tyttöä, joka tuntuu saaneen isän että äidin jääräpäisen periksiantamattoman luonteen.On jonnin verran kestämistä ku on kaksi samassa paketissa ;) Tilanne kiukkutilanteissa korostuu kun ainoa lapsi, eikä pääse hyvällä käytöksellä ns. kilpailemaan. Itse kiukun tullessa annan tunteiden hyllytä, koska ei negatiivisia tunteita saa tukahduttaa.Mutta jos kiukun seurauksena alkaa negatiivinen käytös siihen puutun ns. kolmen kiellon tekniikalla.Meillä neidillä on ikävä tapa suuttuessaan alkaa viskomaan tavaroita ja/tai läimimään.Varoitan kahdesti ja sitten jäähylle tiettyyn paikkaan ja siellä ollaan kun on rauhoittunut.Ja jos jäähyllä ei pysytä vien kylmästi takaisin ja kun on rauhottunut käydään läpi miksi hän joutui jäähylle ja sovitaan.Tässä tärkeää katsekontakti.Meillä ainenkin toimii.