Eikö tähän maahan saada mitään rotia?
Nuoriso saa mellastaa taajamissa yötä myöten. Rikkoa ja sotkea paikkoja. Vanhempien vain pitäisi pystyä pitämään jengiytyneet murrosikäiset nuoret aisoissa. On se kumma, että yhteiskunta ei voi tulla vanhempien avuksi ja säätää säännökset, jotka estävät noiden jengien yölliset kokoontumiset.
Kun yhteiskunnalla menee taloudellisesti loistokkaasti, ollaan pankeissa höveliä, on asikkaat melkeinpä millaista porukkaa tahansa. Kaiken maailman susipareille annetaan asuntolainaa ynnä muuta apua. Jos ei vanhemmat tule takaamaan, löytyy se takaaja jostakin. Taitaapi olla itse ukko-valtio takaamassa.
Ja tänään luin lehdestä, että turvapaikanhakijan valehtelu ei vaikuta turvapaikan saamiseen. Mistähän tässäkin on kyse?
Mutta ihmisten liikkumista tien päällä kyllä jahdataan. Se on tärkeää ja siihen kyllä löytyy resursseja. Jopa kolmen kilometrin hetkittäisestä ylinopeudesta rangaistaan. Hyvä, että eivät vie ajokorttia pois. Jos näin olis, tuntuis se kyllä kuin kiusanteolta.
Mitä
hemmettiä!
197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ihannoimaa isoveli valvoo järjestelmää jossa kansalainen tehdään riippuvaiseksi viranomaisista ja järjestelmästä kaikki voidaan tehdä terrorismin estämisen varjolla nyt mm nettipaketti jota hallituksen ihannoima eu ajaa tukee tätä kyseistä pakettia,myöskin liikenteeseen tuleva uusi kameravalvonta jossa ensimmäinen kamera mittaa ajoneuvon nopeuden ja siitä lasketaan keskinopeus on osaltaan varma liikenneministeriön jossa häärää näitä koksuja ja sossudemareita pk seudulta suunnittelema,koskahan suomen kansa oikein herää?