Tiedättekö sellaisen termin kuin "halal-

Halal-hippi on "Islamiin ja islamilaiseen kulttuuriin, varsinkin sen varjopuoliin, kritiikittömästi tai ihannoivasti suhtautuva henkilö." Kuvaus sopii hyvin muutamaan palstan kirjoittajaan...
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, toivottavasti lopputulos on yhtä hyvä kuin aikanaan alkuperäisen hippiliikkeen kohdalla. (Mutta kristinuskon suuntaan...) Sieltä alkuperäisistä hipeistä iso osa lopulta löysi rauhan Jeesuksessa, minäkin. Kun torontolaiset ensimmäisiä kertoja Jyväskylään rantautuivat, alkoi tuntua niin kotoiselta, kuin vanha hippiyhteisöni Lontoossa uudelleenlämmiteltynä. Ei aggressiota, ei hallitsemisenhalua, ei kiirettä minnekään, ei varsinkaan puheripulia aamuisin, paikalliset saivat hoitaa aamun puhumiset. Tehoja ei pätkänkään vertaa noin ulkonaisesti. Kuin Intia Suomeen tuotuna. (Ja sitä kyllä Jumala sai minusta pitkään pois kitkeä) Ystävällisiä sanoja, hymyjä kuitenkin riitti. Mutta Jeesus oli sydämessä ja Jeesus toimi! Hänen voimasa toimi. Jeesus puhdisti verellään vanhat itäiset kerrokset, Jumala loi uudet, vahvat kerrokset. Säilytti kuitenkin yhteisyyden, toisten kunnioittamisen. Muutti monen nuoren elämän pysyvästi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hippi"? kirjoitti:

Halal-hippi on "Islamiin ja islamilaiseen kulttuuriin, varsinkin sen varjopuoliin, kritiikittömästi tai ihannoivasti suhtautuva henkilö." Kuvaus sopii hyvin muutamaan palstan kirjoittajaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu