EU-hörhöille

Kannattaa lukea: Parempi Kirjoittanut: vaihtoehto on... 5.5.2009 klo 09.36 ...aina se, että demokratia toimii ja valittavanaon suuri joukko asiat osaavia ja yhteistyöhön innokkaasti haluavia ja kykeneviä ehdokkaita useista puolueista. Urhoutta pitää olla kaikilla, jotka ehdolle lähtevät. Se, että edelleen haikaillaan vanhojen johtajien johtajuuden perään ja moititaan mm. Vanhasta siitä, ettei hän ole keulahahmo, vaan johtaa ministereidensä avulla, osoittaa, että vahvan johtajan kaipaajat eivät elä tätä päivää, vaan menneisyyttä. Suomi tarvitsee sellaista kansainvälistä yhteistyötyyliä EU:ssa, jota edustavat mm. Rehn ja Stubb, jossa mennään mukaan joka asiaan, verkotutaan muiden maiden edustajien kanssa ja "johdetaan" asioita koko ajan siihen suuntaan, joka on meillekin parasta, parasta yhdessä muiden kanssa. Timo Soinilla ei ole mitään asiaa EU:n parlamenttiin. Hänestä ei ole siellä suomalaisille mitään hyötyä. Jäätteenmäki osoitti kykenemättömyytensä kotimaan politiikassa jo tarpeeksi selvästi, samoin Ville Itälä. EU:n parlamentti ei ole mikään jäähdyttelypaikka eikä tapa mitata puolueen kotimaan kannatusta. EU:n parlamentti on paikka, jossa vedetään koko Eurooppaa koskevia isoja linjoja siitä, miten me kaikki EU-maat aiomme tulevaisuudessa pärjätä tällä pallolla, jossa USA riutuu veloissaan, Kiina kasvaa, Venäjä uhoaa ja Etelä-Amerikka nousee vaikuttavien pelaajien joukkoon. Nyt tarvittaisi paljon sellaista urhoutta äänestäjiltä, että nähtäisi maailman meno yli suomalaisten puoluerajojen. Se, että EU:ssa ajettaisi jonkun "etuja" jonkun toisen etuja vastaan, osoittaa niin suurta osaamattomuutta, että huh huh. -Jäbä
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Jäbältä järkeä kirjoitti:

Kannattaa lukea: Parempi Kirjoittanut: vaihtoehto on... 5.5.2009 klo 09.36 ...aina se, että demokratia toimii ja valittavanaon suuri joukko asiat osaavia ja yhteistyöhön innokkaasti haluavia ja kykeneviä ehdokkaita useista puolueista. Urhoutta pitää olla kaikilla, jotka ehdolle lähtevät. Se, että edelleen haikaillaan vanhojen johtajien johtajuuden perään ja moititaan mm. Vanhasta siitä, ettei hän ole keulahahmo, vaan johtaa ministereidensä avulla, osoittaa, että vahvan johtajan kaipaajat eivät elä tätä päivää, vaan menneisyyttä. Suomi tarvitsee sellaista kansainvälistä yhteistyötyyliä EU:ssa, jota edustavat mm. Rehn ja Stubb, jossa mennään mukaan joka asiaan, verkotutaan muiden maiden edustajien kanssa ja "johdetaan" asioita koko ajan siihen suuntaan, joka on meillekin parasta, parasta yhdessä muiden kanssa. Timo Soinilla ei ole mitään asiaa EU:n parlamenttiin. Hänestä ei ole siellä suomalaisille mitään hyötyä. Jäätteenmäki osoitti kykenemättömyytensä kotimaan politiikassa jo tarpeeksi selvästi, samoin Ville Itälä. EU:n parlamentti ei ole mikään jäähdyttelypaikka eikä tapa mitata puolueen kotimaan kannatusta. EU:n parlamentti on paikka, jossa vedetään koko Eurooppaa koskevia isoja linjoja siitä, miten me kaikki EU-maat aiomme tulevaisuudessa pärjätä tällä pallolla, jossa USA riutuu veloissaan, Kiina kasvaa, Venäjä uhoaa ja Etelä-Amerikka nousee vaikuttavien pelaajien joukkoon. Nyt tarvittaisi paljon sellaista urhoutta äänestäjiltä, että nähtäisi maailman meno yli suomalaisten puoluerajojen. Se, että EU:ssa ajettaisi jonkun "etuja" jonkun toisen etuja vastaan, osoittaa niin suurta osaamattomuutta, että huh huh. -Jäbä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu