Mistä tuo viha Nightwish kohtaan?

Tällä sivulle tulee aina kirjoituksia jossa enemmän tai vähemmän toivotaan bändille pahaa. Samoin uusi solisti on edelleen muutamien sylkykuppina, milloin hän ei osaa laulaa, milloin on vanha lihava ja ruma. Tuomas Holopaista haukutaan rahan ahneeksi pyrkyriksi joka potki entisen solistin pois rahan vuoksi ja valitsi kaupallisemman "abba-solistin". Nightwish levyt ja keikat myyvät huonosti on yksi aihe, samoin uuden solistin potkut tai bändistä lähteminen. Jos ette pidä Nightwishista miksi haaskata aikaa siitä kirjoittamiseen, vai onko tarkoitus loiukata bändistä oikeasti pitäviä?
301950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

On nääs ihmisiä, jotka eivät vieläkään sulata sitä, että Tarjan, ja bändin yhteistyö ei jatkunut. Varsinkin tapa, jolla Tarja potkut sai, saa hänen faninsa edelleen heittämään vettä kylmälle kiukaalle. Pitäis kylmästi jättää vastaamatta yhdellekään mollaajalle, sillä, eihän me heitä tarvita täällä, ja se mahdollisuus ettei saisi ärsytettyä meitä puolustelemaan, voisi kenties kitkeä nää vajiot keskuudestamme. Mustakin moinen pirujen maalailu on todella ärsyttävää.

Äänestä
  • 2005 hartwall myytiin loppuun 40 minuutissa,2009 hartwall ei ole myynyt loppuun kuukaudessakaan.Eli orginal oli parempi.

    Äänestä

  • selitä tämä. kirjoitti:

    2005 hartwall myytiin loppuun 40 minuutissa,2009 hartwall ei ole myynyt loppuun kuukaudessakaan.Eli orginal oli parempi.

    Joidenkin mielestä original oli parempi ja joidenkin mielestä ei. Mutta ei kai se mikään oikeutus nykyisen bändin vihaamiseen ole jos piti vanhaa parempana.

    Äänestä

  • selitä tämä. kirjoitti:

    2005 hartwall myytiin loppuun 40 minuutissa,2009 hartwall ei ole myynyt loppuun kuukaudessakaan.Eli orginal oli parempi.

    tuo sama pitäselittää, että menee jakeluun????? Katseleppa vastauksia toisista keskusteluista.

    Äänestä

  • kertaa kirjoitti:

    tuo sama pitäselittää, että menee jakeluun????? Katseleppa vastauksia toisista keskusteluista.

    että 2005 nightwish oli suosionsa huipulla,keikat myytiin heti loppuun.Nykyinen nightwish on vain varjo entisestä.

    Äänestä

  • vastaus on kirjoitti:

    että 2005 nightwish oli suosionsa huipulla,keikat myytiin heti loppuun.Nykyinen nightwish on vain varjo entisestä.

    Oisko tässä yksi syy..asu, laulu, hiukset jne! http://www.youtube.com/watch?v=X7OISY5vv0w

    Äänestä

  • Glamsy kirjoitti:

    Oisko tässä yksi syy..asu, laulu, hiukset jne! http://www.youtube.com/watch?v=X7OISY5vv0w

    Ei enää ymmärrä mitä tuossa haetaan,joko täydellistä nöyryytystä tai ehkä tuomaksen sairasta omanarvontunnon nostatusta.Ei käsitä ...

    Äänestä

levittelemällä likapyykkinsä kaiken kansan eteen 2005, ja sen jälkeen ottamalla uudeksi solistikseen henkilön joka ei aiemmin ollut kuunnellutkaan raskasta rokkia. Popahtavat biisit ja teinimäiset videot aikuisilta ihmisiltä ei myöskään paranna uskottavuutta, vaan piilottavat hienommat biisit jonnekin taka-alalle.

Äänestä
  • Tuo väitteesi on pelkkää paskaa ja oman napaan tuijottamista siinä ei mikään pidä paikkaansa. -Tarja ei ole koskaan ollut mikään rocklaulaja vaan keskinkertainen klassinen sopraano -Nightwishin uusi tuotanto on kokonaisuutena raskaampaa kun koskaan ennen

    Äänestä

  • alkuperäinen fani kirjoitti:

    Tuo väitteesi on pelkkää paskaa ja oman napaan tuijottamista siinä ei mikään pidä paikkaansa. -Tarja ei ole koskaan ollut mikään rocklaulaja vaan keskinkertainen klassinen sopraano -Nightwishin uusi tuotanto on kokonaisuutena raskaampaa kun koskaan ennen

    Minun mielestäni Nightwishin miehet todellakin pettivät meidät alkuperäiset faninsa, mutta eihän se sitä tarkoita että jokainen meistä TUNTISI itsensä petetyksi. En myöskään sanonut etteikö NW:n uudempi tuotanto olisi kokonaisuutena raskasta, enkä kategorisoinut Turusta mihinkään lokeroon, enkä varsinkaan väittänyt että loanheitto ja provoilu olisivat oikeutettuja ajasta ikuisuuteen. Vastasin vain keskustelun avaajan kysymykseen omalla näkemykselläni.

    Äänestä

Rahanahne olisi antanut Tarjan jatkaa, koska hänen ansiosta bändi myi hyvin.

Äänestä

Joidenkin on vaikea käsittää muusikon maailmaa ja luovan ihmisen vapautta. Nightwish noinkin tunnettuna bändinä pitää kiinni omasta vapaudestaan, on siis eräänlainen indie-bändi. Jokainen vähänkin musiikkibisnestä ymmärtävä tajuaa, että kaupallisuuden nimissä 2005 jälkeinen solistinvalinta olisi osunut klassiseen sopraanoon. Nightwishin miehistö valitsi toisin, he ottivat solistin joka oli kaikessa vastakohta hieman kovaksi keitetylle diivalle. Ilmeisesti kulissien takana oltiin siinä määrin kyllästyneitä entiseen, että haluttiin tehdä todella selvä pesäero siihen. Nightwish ei ole bändi joka laukkaa pelkän kaupallisuuden perässä, he tekevät musiikkia aivan omilla ehdoilla ja omalla riskillään. Dark Passion Play näytti epäilijöille närhen munat, siitä piti tulla floppi, täysin ala-arvoisen solistin vuoksi. Anetten valinta piti olla myös floppi, koska hän ei näyttänyt eikä kuulostanut Tarjalta. Tämän piti viimeistään upottaa koko bändi, koska; ”Anette ei pysty laulamaan Tarjan ohjelmistosta ainuttakaan biisiä”. Nightwish ja sen uusi naissolisti, ovat murtaneet ennakkokäsitykset yksi toisensa perään. Ainoastaan todella typerä ”tampio” ei osaa/pysty tai halua antaa tunnusta bändin rohkeudelle. Kun mitään muuta ei ole, niin haukutaan Aneten ulkonäköä, pukeutumista ja sitä kun Hartwal-Areena ei myyty puolessa minuutissa loppuun.

Äänestä
  • "Kun mitään muuta ei ole, niin haukutaan Aneten ulkonäköä, pukeutumista ja sitä kun Hartwal-Areena ei myyty puolessa minuutissa loppuun. " Ehkäpä itseasiassa aika hyvä näinkin..Ei taida tosiaankaan olla mitenkään asiat ajolähdössä. Pienet on mietteet ja murheet.

    Äänestä

  • käännellen kirjoitti:

    "Kun mitään muuta ei ole, niin haukutaan Aneten ulkonäköä, pukeutumista ja sitä kun Hartwal-Areena ei myyty puolessa minuutissa loppuun. " Ehkäpä itseasiassa aika hyvä näinkin..Ei taida tosiaankaan olla mitenkään asiat ajolähdössä. Pienet on mietteet ja murheet.

    Jos on pienet murheet Aneten ulkonäöstä jne. niin miten se sitten oikeuttaa Tarjan haukkumiseen 'keskinkertaiseksi' sopraanoksi, tai hänen ulkoista habitustaan 'kylmyyttä' koskevaan palautteeseen. Pienet on murheet siinäkin...Miksi Tarjaa voi haukkua mieleinmäärin, mutta Aneten päätä pitäisi vaan silittää? Meilläpäin sellainen toiminta on sellaista että reppanoita paapotaan ja vahvoja ihmisiä ei kohdella silkkihanskoin..

    Äänestä

  • Nti I kirjoitti:

    Mutta tuossa kakkua käännellessä tarkoitin nimenomaan, että asioiden mittasuhteet ovat muuttuneet jos "lillukanvarret" onkin olennaisinta - vrt. ulkonäkö, pömppömaha tai hameenhelman pituus..musiikin sijaan polttopisteessä ulkomusikaallisuuden melankolia. Eli eipä ole suuret murheet mielissä.

    Äänestä

  • olet ihan itse tällä samaisella palstalla kirjoittanut, että Tuomas oli viimeistään 2005 oivaltanut, että aika oli jo ajanut klassisen sopraanon ohi ja että kasvattaakseen suosiotaan oli bändin pakko mennä eteenpäin ja valita aikaan paremmin sopiva solisti. En muista ihan sanatarkkaa lausetta, mutta silloin ainakin hehkutit Tuomaksen liikemiesvaistoja ja taitoa nähdä mikä on ajassa ja mikä sen taakse jäänyttä. Eli toisin sanoen olit silloin sitä mieltä, että olisi ollut lähes hidas itsemurha bändille jatkaa vanhalla solistilla. Nyt kuitenkin väität että "Jokainen vähänkin musiikkibisnestä ymmärtävä tajuaa, että kaupallisuuden nimissä 2005 jälkeinen solistinvalinta olisi osunut klassiseen sopraanoon". Noin se kelkka kääntyy sen mukaan, mistä uhka kulloinkin mielestäsi tulee. Kulissien takana oltiin varmasti kyllästyneitä puolin ja toisin, mutta Tuomaksen loistavista liikemies vaistoista kertoo ennenkaikkea se, mikä mediasirkus solistin erottamisesta ja uuden valinnasta askel askeleelta tehtiin. Minusta sama se, mutta Tarjan julkinen nöyryytys ja julma erottaminen on se, mistä entisten fanien katkeruus edelleen johtuu. Mikäli kaikki olisi tehty siististi tätä keskustelua ei käytäisi, mutta sitähän sinä ja muut Tuomaksen perässä hiihtäjät ette edes halua. Hiljaisuus bändin ympärillä olisi pahinta mahdollista myrkkyä. Koska bändillä menee nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin, kone tahkoaa rahaa ennen näkemättämällä vauhdilla ja kritiikkikin on ollut voittopuolisesti kehuvaa, niin mitä syytä sinulla Yrjö kulta on täällä mellastaa muutaman vanhan fanin vuoksi. Ei muuta kuin se, että ilman tätä Tarja asetelmaa kaikki keskustelut täällä kuolevat hiljaisesti. Sitäpaitsi muiden kirjoittajien haukkuminen tampioiksi on aika arroganttia ja vulgääriä.

    Äänestä

  • Nti Kesäheinä kirjoitti:

    olet ihan itse tällä samaisella palstalla kirjoittanut, että Tuomas oli viimeistään 2005 oivaltanut, että aika oli jo ajanut klassisen sopraanon ohi ja että kasvattaakseen suosiotaan oli bändin pakko mennä eteenpäin ja valita aikaan paremmin sopiva solisti. En muista ihan sanatarkkaa lausetta, mutta silloin ainakin hehkutit Tuomaksen liikemiesvaistoja ja taitoa nähdä mikä on ajassa ja mikä sen taakse jäänyttä. Eli toisin sanoen olit silloin sitä mieltä, että olisi ollut lähes hidas itsemurha bändille jatkaa vanhalla solistilla. Nyt kuitenkin väität että "Jokainen vähänkin musiikkibisnestä ymmärtävä tajuaa, että kaupallisuuden nimissä 2005 jälkeinen solistinvalinta olisi osunut klassiseen sopraanoon". Noin se kelkka kääntyy sen mukaan, mistä uhka kulloinkin mielestäsi tulee. Kulissien takana oltiin varmasti kyllästyneitä puolin ja toisin, mutta Tuomaksen loistavista liikemies vaistoista kertoo ennenkaikkea se, mikä mediasirkus solistin erottamisesta ja uuden valinnasta askel askeleelta tehtiin. Minusta sama se, mutta Tarjan julkinen nöyryytys ja julma erottaminen on se, mistä entisten fanien katkeruus edelleen johtuu. Mikäli kaikki olisi tehty siististi tätä keskustelua ei käytäisi, mutta sitähän sinä ja muut Tuomaksen perässä hiihtäjät ette edes halua. Hiljaisuus bändin ympärillä olisi pahinta mahdollista myrkkyä. Koska bändillä menee nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin, kone tahkoaa rahaa ennen näkemättämällä vauhdilla ja kritiikkikin on ollut voittopuolisesti kehuvaa, niin mitä syytä sinulla Yrjö kulta on täällä mellastaa muutaman vanhan fanin vuoksi. Ei muuta kuin se, että ilman tätä Tarja asetelmaa kaikki keskustelut täällä kuolevat hiljaisesti. Sitäpaitsi muiden kirjoittajien haukkuminen tampioiksi on aika arroganttia ja vulgääriä.

    Näitä lisää niin tämäkin palsta aikuistuu, Yrjö on tosin jo vanha mies mutta mieleltään ah niin nuori.

    Osaan toki käyttäytyä julkisilla paikoilla ja ruokapöydässä. Rockelämässä ja siitä kirjoittamisessa ei olla turhan hienohelmaisia. Mitä itseeni tulee en ole mikään Jeesus. Kiroilen ja voin olla myös väärässä, puhumatakkaan, että olisin aina samaa mieltä kun joskus aikaisemmin. Mielipide muodostetaan sillä hetkellä olevassa mielentilassa ja/tai sen hetkisellä tiedoilla. Asiat muuttuvat ja minä kuten muutkin muutumme niiden mukana. Toisaalta eihän se tosia muutu, että Tarja dominoi kahdella viimeisellä levyllä tuotantoa. Jos uuden solistin myötä laulu sai pienen Abba-vivahteen sehän on pelkästään positiivien juttu, josta aikaisemmin kirjoitin. Tarja sai mitä tilasi. Hänelle bändi oli viimeiset vuodet kynnysmatto johon hän pyyhki jalkansa - pojat vetivät maton diivan alta - se loppui siihen.

    Äänestä

  • YrjöJurri kirjoitti:

    "Toisaalta eihän se tosia muutu, että Tarja dominoi kahdella viimeisellä levyllä tuotantoa." Näinkö tosiaan on? Tarjan dominanssistako sitten johtuu se, että CC ja ONCE olivat siihen astisen tuotannon parhaiten myytyjä kiekkoja? Minusta sinä uppoat koko ajan pahemmin itse kaivamaasi selityskuoppaan. Minusta kyllä Tarja dominoi huomattavasti enemmän alkupään tuotantoa. Mutta tunnetko sinä sitä edes ollenkaan? Olethan usein julistanut, että alkupään tuotanto ei ole tehnyt sinuun mitään erityistä vaikutusta. Beauty and the Beast (1997) Passion and the Opera ja Pharao Sails To Orion (toki tässä täytyy antaa isot pisteet myös Tapio Wilskalle)(1998) tai Wanderlust (2000) olivat nimenomaan Tarjan tyyppiselle dramaattiselle sopraanolle tehtyjä mestariteoksia. Vasta myöhemmin juuri noilla kahdella viimeisellä levyllä Tarjan dominointi väheni ja miessolisti tuli enemmän esiin taustalta. "Tarja sai mitä tilasi. Hänelle bändi oli viimeiset vuodet kynnysmatto johon hän pyyhki jalkansa - pojat vetivät maton diivan alta - se loppui siihen" Mihin tämä sinun väitteesi perustuu? Tunnetko bändin ja sen sisäisen tilanteen todella niin hyvin, että voit aivan puhtaalla omatunnolla väittää, että tämä on totta? Vai perustuisiko väitteesi kuitenkin siihen kuuluisaan kirjeeseen sekä The Kirjaan, joita käytetään aina uudelleen ja uudelleen toisen osapuolen mustamaalaamiseen. Bändihän ei tee sitä itse, se vain tarjosi loistavan aineiston haaskalintujen käyttöön, jotka vuosi toisensa jälkeen jaksavat toistaa tuota diiva teemaa. Johan se kolmannessa valtakunnasakin tiedettiin, että kun valhe toistetaan riittävän usein se muuttuu todeksi. Sitä politiikkaa sinäkin tällä palstalla noudatat vuodesta toiseen. En yhtään epäile, etteikö bändin sisäiset välit olleet täysin finaalissa ja varmasti osapuolet aidosti inhosivat toisiaan jo ennen vuotta 2005. Olen myös ihan valmis uskomaan sen, että Tarja on käyttäytynyt "hattumaisesti" muita bändin jäseniä kohtaan, mutta niin varmasti olivat pojatkin käyttäytyneet Tarjaa kohtaan. Kuuluisassa lehditötilaisuudessahan Tarjakin myönsi kaikki ongelmat, mutta sanoi myös, että viimeiset vuodet hänellä oli jatkuvasti henkisestä paha olla ja iso osa siitä johtui puhumattomuudesta. Ehkäpä Tarjan halu matkustaa yksinään ei johtunut ainoastaan väitetystä diivalusta vaan siitä, että hän tunsi itsensä jatkuvasti ei toivotuksi jäseneksi. Muistan, että nimim. "Jarmon tietotoimisto" on tälläkin palstalla kertonut hauskana juttuna sitä, miten Tarja ja Marcelo unohdettiin keikkabussista, jollain kiertueella. Useimmat muut olisivat pitäneet sitä välinpitämättömyytenä solistia kohtaan. Toistan vielä: mikäli Tarjan erottaminen olisi tehty hienovaraisesti ja toista osapuolta kunnioittaen, eikä niin raadollisesti kuin se tehtiin, ei täällä jatkuvasti tarvitsisi käydä näitä samoja keskusteluja uudelleen. Sitä saa mitä tilaa - puolin ja toisin.

    Tuossa oli taas kunnon naisenergiaa.Hyvä.Toisaalta Ykä on aika helppo nujertaa ihan pelkästään puhumalla asiaa.

    Äänestä

  • vastusta tarjoat ! kirjoitti:

    Tuossa oli taas kunnon naisenergiaa.Hyvä.Toisaalta Ykä on aika helppo nujertaa ihan pelkästään puhumalla asiaa.

    Jokainen pitäköön mielipiteensä, minä pidän omani. Mitä nujertamiseeni tulee, miksi on niin tärkeää nujertaa minut - kenelle siitä olisi hyötyä? Vaikka vittuilen täällä kakaroille, olen foorumin ulkopuolella rauhantekijä, en riidan haastaja. Suomi24 mielipidekirjoittelu on eräänlainen show, koska jokainen vetää sellaista virtuaaliroolia kun halua, oikea elämä on tuolla ulkopuolella.

    Äänestä

Syy välinpitämättömyyteen Tarjaa kohtaan oli se että esim. jo vuonna 2002 kesällä läheltä seuranneena bändin 'edesottamuksia' niin välit bändissä olivat erittäin hyvät ja tie suureen menestykseen oli alkanut. MUTTA; tällöin Tarja seurusteli jo Marcelon kanssa, eikä osallistunut bändin keikkojen jälkeiseen 'viihde-elämään'. Keikkojen jälkeisen shown tyylin voi jokainen katsoa End Of Innocence-dvd:ltä. Mutta voin kertoa, että Tarjaa arvostettiin kovasti. Syy välien huonontumiseen oli Tuomaksen rakkaus Tarjaan ja järkyttävä shokki siitä että Tarja löysi Marcelon rinnalleen. Suhteen piti olla ohimenevää koska mies oli 'kaukaisesta' maasta, mutta kaikkien yllätykseksi se vaan jatkui ja jatkui. Lisäksi välit tulehtuivat siitä, että todellakin keikkojen jälkeinen ryyppääminen ja rällääminen ei sopinut Tarjalle ja hän halveksui sitä ja toi sen avoimesti esiin, jopa huutamalla bändin jäsenille. 'Työttömyys, viina, kirves ja perhe..' Eiköhän tuossa Eppujen Murheellisten laulujen maa-laulussa ole kerrottu syitä siihen miksi perheet hajoavat, ihmissuhteet hajoavat ja Nightwishissä kyse oli ihmissuhteista ja melkein jo 'perhe-suhteista', koska bändi oli lähes yhtä suurta perhettä...Jokainen voi bongata yhden syyn laulusta. Kuningas-alkoholi! Mutta tämä kaikki selviää aikanaan..vuosien päästä kun Tuomas julkaisee elämäkertansa; miksei Tarjakin. Totuudet tulevat sitten julki.

Äänestä
  • "Syy välien huonontumiseen oli Tuomaksen rakkaus Tarjaan ja järkyttävä shokki siitä että Tarja löysi Marcelon rinnalleen" Kuule, sinä et todella tunne Tuomas Holopaisen sielunmaisemaa, etkä Nightwishin taustoja. Kun bändin asioihin puuttuu henkilö täysin vieraasta kulttuurista ei siihen välirikkoon mitään vuosisadan rakkaustarinaa tarvita. Marcelon tarkoituksiin tuo tarina sopii kun tilauksesta. Se ei muuta sitä todellisuutta, että Tuomaksen ja Tarjan maailmat olivat täysin eri sfääreissä....ovat sitä edelleen. Marcelo hoiti Tarjan asioita ja hyvä niin. Tarjan olisi pitänyt ymmärtää mihin asiat johtaa, jos bändin sisälle muodostuu kahden kerroksen väkeä. Tämä tulehdutti myös välit manageriportaaseen ja crewiin, soittajista puhumattakaan, oli vain ajan kysymys koska välit repeävät lopulliseen eroon. Cabulien tuittuilut maksoivat Nightwishille yhden pitkäsoiton verran, vaje kuitattiin hyvin myyneellä Oncen tuloilla, se siitä rakkaustarinasta.

    Äänestä

  • crewman kirjoitti:

    "Syy välien huonontumiseen oli Tuomaksen rakkaus Tarjaan ja järkyttävä shokki siitä että Tarja löysi Marcelon rinnalleen" Kuule, sinä et todella tunne Tuomas Holopaisen sielunmaisemaa, etkä Nightwishin taustoja. Kun bändin asioihin puuttuu henkilö täysin vieraasta kulttuurista ei siihen välirikkoon mitään vuosisadan rakkaustarinaa tarvita. Marcelon tarkoituksiin tuo tarina sopii kun tilauksesta. Se ei muuta sitä todellisuutta, että Tuomaksen ja Tarjan maailmat olivat täysin eri sfääreissä....ovat sitä edelleen. Marcelo hoiti Tarjan asioita ja hyvä niin. Tarjan olisi pitänyt ymmärtää mihin asiat johtaa, jos bändin sisälle muodostuu kahden kerroksen väkeä. Tämä tulehdutti myös välit manageriportaaseen ja crewiin, soittajista puhumattakaan, oli vain ajan kysymys koska välit repeävät lopulliseen eroon. Cabulien tuittuilut maksoivat Nightwishille yhden pitkäsoiton verran, vaje kuitattiin hyvin myyneellä Oncen tuloilla, se siitä rakkaustarinasta.

    miten käy Anetten kanssa, managerihan on nyt hänelläkin

    Äänestä

  • the manageri kirjoitti:

    miten käy Anetten kanssa, managerihan on nyt hänelläkin

    Managereissa on paljon eroja..... Luulen, että Anetten tapauksessa tästä on vain hyötyä! Anette ei yritä tehdä erilaisia kiertueita kun muu bändi, hän haluaa tehdä samat keikat, manageri hänellä on hoitamassa näiden kiertueiden juoksevat asiat. Jotta tietää, milloin hänellä on haastatteluja jne. Tarjan manageri hoiti keikkojakin, tai sanotaanko niin ,että hoiti, ja hoiti, perui keikkoja omavaltaisesti, jolleivät olleet Tarjalle tarpeeks mageilla stageilla. Ameriikkaan ei menty ollenkaan! liian raskasta, ja liian pitkät välimatkat, savoiset klubit/ pienet palkkiot. Kuka hullu sinne nyt menee itseään rasittamaan? Puoli-ilman? Koittakaa nyt jo tajuta. Marsello Kepuli, on myös kotimaassaan epämääräisen maineessa, ja samoin musabisneksessäkin. Jollei tahallaan, niin tahattomasti tehnyt kierohkoja soppareita eriasioista. Oletteko muuten tienneet, että Tarja allekirjoitti jo vuosia sitten sopimuksen Marselon kanssa, jossa antoi tälle vapaat kädet hoitaa asioitaan suurinpiirtein 10 vuotta eteenpäin. Mitens sitten ois käyny, jos ois tullu ryppy rakkauteen/ laittomuuksia....Tarja on kiinni, ja pysyy, kyllä M rahan haistaa. Mahtaa kyllä vituttaa, ettei menestys oikeen olekaan ollut lentokoneen nousukiitoa, paremminkin tasaista junanpuksutusta. Tehän voisitte armaat Tarja-fanit tehdä asialle jotain senkin ajan, kun kiusaatte täällä meitä tämänhetkisenkin Nightwishin faneja. KAnnattaisko, vois kilistä Marsellon taskuun pikkusen kilisevää lisää? OStakaa levyjä, matkatkaa keikalle, kirjoittakaa palstoille Tarjasta positiivista, ja näin markkinoitte ohessa myös ulkomaille Tarjaa. Tämä täällä murehtiminen nyky NW:n tilasta ei tätä asiaa eteenpäin vie. Nightwishillä menee ihan hyvin!

    Äänestä

  • joanne-- kirjoitti:

    i-han hy-vin.

    sanoisi Väisäskä,mutta kun uusi solisti valittiin Nw:hen niin Tuomas sanoi,että ei enään ikinä manageria,mutta kuinkas kävikään... ja turhaan nimitellä Tarjan miestä "kepuliksi" kyllä tuo Tuomaskin osaa veroja kiertää

    Äänestä

  • anonyymi kirjoitti:

    Oli kyllä v****mainen veto Anetelta tuoda taas uusi manageri kuvioihin, ja vastoin bändin nimenomaista toivetta. Sitten hän antaa vielä näitä selkäänpuukotuslausuntoja lehdille tyyliin ´nyt ymmärrän Tarjaa´. Haluaa siis vartavasten esittää bänditoverinsa huonossa valossa. Tosiasia on, että ilman Nightwishiä Anette olisi köyhä yksinhuoltaja jossain perämetsässä. Mielestäni hän voisi hiukan osoittaa kiitollisuutta niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat antaneet hänelle tilaisuuden esiintyä suurilla lavoilla ja tienata paljon rahaa.

    Äänestä

  • ====== kirjoitti:

    mutta ruotsalaiset ovat samallaisia ylimielisiä aivan kuin amerikkallaiset "kukaan ei ole mittän muuta kuin "he"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs huomio kirjoitti:

Tällä sivulle tulee aina kirjoituksia jossa enemmän tai vähemmän toivotaan bändille pahaa. Samoin uusi solisti on edelleen muutamien sylkykuppina, milloin hän ei osaa laulaa, milloin on vanha lihava ja ruma. Tuomas Holopaista haukutaan rahan ahneeksi pyrkyriksi joka potki entisen solistin pois rahan vuoksi ja valitsi kaupallisemman "abba-solistin". Nightwish levyt ja keikat myyvät huonosti on yksi aihe, samoin uuden solistin potkut tai bändistä lähteminen. Jos ette pidä Nightwishista miksi haaskata aikaa siitä kirjoittamiseen, vai onko tarkoitus loiukata bändistä oikeasti pitäviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu