Kenellä kokemuksia, esim. toimiiko yleisesti rafloissa, kaupoissa, huoltoasemilla tai bensa-automaateilla...?
American Express
-Bebe
91975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nykyään toimii hieman paremmin, vielä muutama vuosi sitten tuntui että oli ennemminkin poikkeus kuin sääntö jos toimi jossain. Itselläni ollut Amex nelisen vuotta, olen luopumassa siitä ja neuvon ystävällisesti muitakin ottamaan jonkun muun kortin. Amex on p-a, ottakaa ennemmin vaikka DC.
miksi pitäisi olla AE tai DC kun MC:llä pärjää maailmalla paljon paremmin ja lisäksi saa oikeasti maksuaikaa jos tarvii. Maksuaikaahan ei ole AEssa eikä DC:ssä, muuta kuin se hikiset keskim. 1 kk.
No, AE:n tai DC:n haltijan ensisijainen tavoite ei olekaan mikään "korttiluotto" vaan luottokortti! Lisäksi jos haluaa maksuaikaa, kannattaa ottaa ennemmin joustoluotto. MC:n todellinen korkoprosentti on aika huikea, eikä pysty kilpailemaan es. joustoluoton kanssa - tosin ei varmasti siihen pyrikään!
Dinersiin saa 2000 euron limiitin, jonka puitteissa voi kohtuullisella korolla sitten maksella myös osissa. Toivottavasti en koskaan itse tarvitse tätä ominaisuutta.
Juuri aamulla vertailin Amexin ja Dinersin matkavakuutusten ehtoja. Täytyy vain hämmästellä, miten huonot ehdot Amexissa oli (sekä green että gold). En vaihtaisi omaa Dinersiani ainakaan tällä hetkellä mihinkään.
Tosin saisivat lakata mainostamasta sitä populistisesti, että kortti säilyttäisi edes jonkinlaisen aseman laadukkaampana maksukorttina. :)
Miksi ottaisin MC:n, jolla ei saa edes maksaa netissä. Otan mieluummin Visan ja saan yhtä hyvän tai paremman kattavuuden maailmalla _ja_ internetissä.
Muutoin olen sitä mieltä, että Diners ja Visa -yhdistelmällä pärjää mukavasti.
MC:llä voi maksaa netissä, kattavuus maailmanlaajuisesti yhtä hyvä kuin Visalla ja lisäksi MC on IHAN OIKEA LUOTTOKORTTI, lisäksi siinä on myös luotto-ominaisuus.
Tutustu MC:n ehtoihin. Siellä kielletään varsin selkeästi (olen myös konttorista varmistanut), että MC:lla ei saa maksaa netissä. Myös Visassa on luotto-ominaisuus, jos sellaista nyt sattuu tarvitsemaan.
Olen myös hommannut amexin pelkästään maksuaikakorttina. Olisi aika hölmöä maksaa kovaa korkoa, ku pankista saa paljon edullisempaa rahaa. Ja kysyjälle, toimii "melkein" yhtähyvin yleisesti, kuin muut luottokortit.
Kaupoissa toimii, muista en niin tiedä. Jos Amexin olet välttämättä hommaamassa, niin liity ihmeessä niiden bonussysteemiin, jolla saat joskus ilmaislennon.
Itselläni on Amexin ansiosta pari ilmaista lentoa Finnairille. Nyt Amexilla on joku toinen yhteistyökumppani.
Muuten MasterCard tai Visa taitavat olla parempia...