Päätin lukioni ja aloin viettämään päiviäni kotona yksin. Samaan aikaan poikaystäväni (olemme seurustelleet 3v) meni armeijaan. Suhteemme on ollut hyvä, ja rakastan häntä. Joskin olen kokenut, etten ole pystynyt aina purkamaan syvimpiä tuntemuksiani hänelle, mikä on ahdistanut minua. Erityisesti suhteemme ongelmat olen mieluummin käsitellyt ulkopuolisten kanssa. Olen siis valinnut helpomman tien, mutta nyt ymmärrän, että se on todella vaikeampi tie, pidemmällä tähtäimellä. Olen moneen kertaan halunnut erota, koska en ole pystynyt puhumaan hänelle, enkä riitelemään. Suhteemme toimii niin, että panttaan tunteitani ja asetan ne sitten suuressa tunnemylläkässä esille. Sitten mietimme eroa ja päädymme jatkamaan seurustelua. Viime talvena olin varma, että eroamme. Toisin kävi, poikani lähti miehistymään armeijaan ja yhtäkkiä, ihan oikeasti, tunsin suhteemme alkuhetket ja lämmön uudelleen. Ihmeen kaupalla. Suhteemme on ollut nyt ihana, tuntuu kuin olisin rakastunut uudelleen.
Nyt, viettäessäni päiviäni yksin, olen OIKEASTI masentunut. Heräilen yöllä, tunnen elämänhaluni kadonneen yms. Siitä, että olen aiemmin ajatellut eroa, halunnut erota. Olen myös pantannut tunteitani taas sisälläni, koska armeija on raskasta. Nyt kun kirjoitan tätä, alan ymmärtää, että ongelma onkin siinä, että suhteessa tulee puhua, ymmärtää ja uskaltaa kertoa, vaikka pelkäisi toisen menevän rikki. Olen keksinyt monia syitä olla masentunut. Sille, että haluan vain nukkua, toisinaan kuolla kokonaan.
Haluan tietää MIKSI olen masentunut. Yksin pienessä päässäni olen päätynyt eri vaihtoehtoihin.
Pelkään, että masentuneisuuteni olisikin sitä, että alitajuntani on halunnut erota, mutta olen pysynyt suhteessa, ja nyt olen sen takia masentunut. (ihan järjetöntä)?
Toisinaan haluan nopeasti pois suhteesta, koska pelkään sen aiheuttavan masennukseni. Silti samaan aikaan pojan kanssa olen taivaissa, en haluaisi olla muualla, ja kuulun juuri siihen. Rakastan häntä niin kovasti, etten koskaan haluaisi ketään muuta, juuri hän on minun. Hän rakastaa minua myös ja kerromme sen toisillemme avoimesti. Ehkä ongelma onkin ikävistä asioista vaikeneminen?
Mikä minua vaivaa? Tarvitsen apua, ei ole auttanut lääkäri, ei terveydenhoitaja, heitä ei juuri ole kiinnostanut masennukseni juuret, vaan se, että menen nopeasti kesätöihin ja alan opiskella.
Pelkään menettäväni
hihhulihei
3323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvässä parisuhtessa ollan avoimia, rehellisiä ja jaetaan asioita - ehkä se kun panttaat niitä tunteita masentaa... Pitää uskaltaa/saada olla oma itsensä ja kertoa myös negatiiviset asiat, siitä tulee se yhteenkasvaminen tai sitten joskus ero kun toinen ei pystykään siihen. Jos toisella on vaikeaa niin silloin on syytä avoimesti keskustella IHAN kaikesta ja pitää voida luottaa että toinen pysyy rinnalla... Se tunteiden panttaaminen on raskasta itselle ja myös tosielle kun sitten tulee kunnon räjähdys, pitää puhua silloin kun jokin asia painaa. Ex mieheni oli muiden mielestä niiiin kiltti. Myötäili aina jne. , kun vaan panttasi niitä tunteita ja sitten ykskaks ilman mitään varoitusta tulikin turpaan olan takaa (pahoinpiteli mua kunnolla) kun nbe pantatut tunteet tulikin pintaan. No erohan siitä tuli!
Kiitos paljon. Mutta kuinka aloittaa puhuminen nyt? täytyykö tuoda kaikki ikävät asiat menneisyydestä jotka on mua vaivannut? Haluan selvitä hänen kanssaan, tälläkään hetkellä en halua mitään muuta, kuin hänen kätensä ympärilleni. Mutta silti ajattelen toisinaan eron olevan ainoa vaihtoehto, enkä ymmärrä miksi. Ehkä pelkään, että olen vain takertunut häneen, etten uskalla erota, vaikka olen niin usein aikaisemmin halunnut. Ehkä juuri siksi, että ahdistus on liian suuri. En tiedä mitä kertoisin, kamalaa. Tämä aamu oli taas maailman kamalin, koirakin pelkää itkuani nykyään.
ihan tosi..