Sirkka Hämäläinen

Vanhuksille kannabista

Suomen pankin ex-pääjohtaja: Vanhuksille kannabista kipuun Keskiviikko 6.5.2009 klo 08.28 (päivitetty klo 08.50) Tunnettu suomalainen talousvaikuttaja Sirkka Hämäläinen kertoo Helsingin Sanomille haluavansa vanhana kipuun kannabista. Lehden mukaan Hämäläinen kummasteli taannoin Radio Suomen Taustapeili-ohjelmassa, miksi Suomessa vanhukset kaadetaan sänkyyn morfiinilla tai rauhoittavilla lääkkeillä, mutta lääkekannabis tuomitaan jyrkästi. - Kyllä minä ainakin vanhainkodissa ottaisin ennemmin kipulääkettä, jolla on miellyttäviä sivuvaikutuksia, hän sanoo Helsingin Sanomissa. Perjantaina 70-vuotta täyttävä Hämäläinen nousi ensimmäisenä naisena Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1991. Hän toimi Suomen pankin pääjohtajana vuosina 1992-1998. Hämäläinen on työskennellyt myös muun muassa valtiovarainministeriössä ja Euroopan keskuspankissa. Vielä eläkkeelläkin hän on Koneen, Sanoman ja ruotsalaisen Investorin hallituksen jäsen sekä Kansallisoopperan Säätiön hallituksen puheenjohtaja. Hänestä kuitenkin tuntuu, että Suomessa iäkkäämpiä ihmisiä ei kuunnella tarpeeksi. - Monissa maissa kokeneita henkilöitä kuullaan aina 90-vuotiaaksi - sordiinolla tietenkin. Suomessa suhtautuminen on hankalaa. Minusta historiallinen perspektiivi olisi erinomaisille nykyjohtajillekin tarpeen. Pyörää ei aina tarvitse keksiä uudestaan. Eikä kuplia, Hämäläinen sanoo Helsingin Sanomissa. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905069535676_uu.shtml

3

648

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatuksen juoksu

      Ei sen niin enää ole väliä, vaikka "vanhuksilla" aivojen toiminta hieman häiriintyisikin kannabiksen käytön seurauksena. Eihän "vanhuksien" enää tarvitsen mitää oppia, he ovat oppimisesnsa oppineet. Pää-asia että nuoret eivät käyttäisi tuota hölmöksi tekevää ainetta.

      • Hölmistävä vaikutus

        On totta, että siinä määrin kuin alkoholi tekee idiootiksi, kannabis tekee hölmöksi. Hölmöä olisi muuta väittääkään, onhan alkoholi millä tahansa mittarilla kovempaa kamaa.


      • missä niitä on

        kun lukee noita iltalehden forumeita, jossa keskustelu kuumana käy kannabiksen osalta, niin on aika vaikea ymmärtää miksi väität kannabiksen tekevän hölmöksi. vastustajat ovat enemmän tätä "narkkisitänarkkitätä"-tyhjänhuuteluporukkaa., jolta ei vastausta saa mihinkään. et taida edes tietää mistä puhut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      23
      4824
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      158
      4116
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3426
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      67
      3086
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      87
      2814
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      151
      2652
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2433
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      37
      2423
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1665
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      121
      1650
    Aihe