HOITOKOKEMUKSIA

Sairastin reilun 3 vuoden ajan anoreksiaa (12v-16v) ja olin koko tuon ajan avohoidossa (kävin n. kerran viikossa sairaalassa punnituksessa, psykiatrilla jne...) Moneen kertaan minulle tarjottiin osastohoitoa, mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Tarjoaminen vaihtui välillä myös "uhkailuksi", eli jollei ensi kerralla painoa ole tullut lisää, niin sitten osastolle. Tuolloin olin tietenkin erittäin vihainen ja suuttunut, mutta nyt ymmärrän tuon täysin. Ehkäpä se osastohoito olisi voinut olla parempi vaihtoehto, koska tällä hetkellä sairastan bulimiaa. Mutta toisaalta, minulla oli ja on yhä edelleen ihana perhe ja rakkaita ystäviä ja ilman heidän tukeaan en olisi pystynyt nostamaan painoani. Osasto kuulosti minulta (ja kuulostaa yhä) todella pelottavalta paikalta, mutta sehän riippuu tietenkin täysin ihmisestä mikä hoitomuoto on parasta. Avohoito sopi minulle parhaiten kaikista vaihtoehdoista, henkilökunta oli enimmäkseen mukavaa. Tietenkin on lääkäreitä joita "vihasin" silloin, koska en ymmärtänyt olevani niin sairas. Toivoisin, että lääkärit olisivat jatkossa empaattisempia ja inhimillisempiä potilaitaan kohtaan, he ovat myös ihmisä eikä vain "syömishäiriöisiä". En enään muista niitä kysymyksiä, mutta lisäilen tänne sitten jos tarpeellista =) Toivottavasti oli edes jtn hyötyä ;)

Olen kokeillut molempia osastoa sekä avohoitoa. Aluksi olin osastohoitoa niin vastaan, etten millään suostunut edes harkitsemaan sinne menemistä. Sinnittelin ja sinnittelin avohoidossa.. välillä meni paremmin, mutta välillä tuli sitten vähän pahempiakin alamäkiä joiden seurauksesta lopulta suostuin harkitsemaan osastohoitoa, koska motivaatiota paranemiseen löytyi, mutten vaan saanut paranemista kotoa käsin käyntiin. No osastopaikka päiväosastolle vapautui sitten yllättäen ja viihdyin siellä loistavasti ja paranemiseni lähti käyntiin. Osastolla oli hyvä kun sai keskustella muiden samaa sairastavien kanssa ja yhdessä heidän kanssa sai ponnistella kohti paranemista. Huonoa kuitenkin oli se kun jos itselläni oli enemmän ruokaa lautasella kuin muilla niin rupesin vertailemaan, että nyt syön hirveästi, mutta käänsin ajatukset niin, että kuvittelin olevani askeleen edellä muita paranemisprosessissani. Päiväosastolla oli kiva kun oli yhteisiä aktiviteetteja ja muita. Hoitajat olivat myös kivoja, vaikka joskus hieman liian tarkkoja mielestäni olivat (esim. kun ruokaa laitettiin desimitalla niin sen mitan piti olla aivan täynnä.. ei kelvannut jos milli puuttui..) mutta parempihan se oli, että mitta oli aivan täynnä kuin puolillaan.. silloin se vain ketutti kun huomautettiin muiden edessä jos yritti "luistaa" toivottavasti tekstistäni ymmärtää edes jotain, mitä olen yrittänyt kertoa..