Ikuiset fanit

Löytyykö?

Olen itse aivan henkeen ja vereen Queen ja Freddie Mercury fani. Aina jos kysytään mitä musiikkia kuuntelet tai mistä pidät, vastaus on yksi: Queen. Ja se ihan oikeasti pitää paikkansa. Mikään muu musiikki ei saa mua innostumaan kerta toisensa jälkeen. En varmasti ikinä kyllästy. Onko täällä muita "super"faneja ja Queenin nimeen vannovia :) Oletteko käyneet Lontoossa Freddien talolla tms? Tai jopa olleet niin onnekkaita, että olette päässeet keikalle aikanaan?

11

892

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ensimmäisinä fanivuosinani olin aika pitkälti tuollainen, mutta sittemmin olen kai vähän aikuistunut ja monipuolistanut musiikkimakuani. ;) Lontoossa on toki tullut käytyä katsomassa Garden Lodgea(kin) ulkopuolelta, mutta eipä siinä paljon näkemistä ollut... Konserteissa en ole ylipäätänsä ollut ennen vuotta 1997, joten eipä koskaa tullut tilaisuutta nähdä Queeniä elävänä. Olen kyllä ehdotoman kateellinen muutamalle tuntemalleni englatilaishepulle jotka ovat seuranneet yhtyettä vuodesta '74 asti. :P

    • vanha fani

      Logan Place:lla olne käynyt 2 kertaa, ekan kerran 90-luvun puolissävälin, silloin muuri oli vielä täynnä muistokirjoituksia, skriivasin itsekin nimeni siihen. Siihen sattui joku toinen pyhiinvaeltaja, joten otimme toisistamme kuvia aitaa vasten. Toisen kerran kävin siellä vuonna 2000 työmatkalla kun kongressikeskus sattui olemaan siinä ihan puolen kilometrin päässä, kävelin ruokatauolla käväsemään. Silloin muuri oli maalattu ja kadun molemmissa päässä kamerat ja kyltti jossa kerrottiin tämän kadun olevan kameravalvottu. Ei enää ollut paljon näkemistä, joten en viitsinyt siellä enää käydä, vaikka muutaman kerran Lontoossa oon senkin jälkeen käynyt. Queen jäi näkemättä huonon tuurin takia, -82 olin vielä liian nuori lähtemään yksin Tukholmaan, -86 olin armeijassa ja siinä keväällä lähes kuukauden varusmiessairaalassa, pääsin sieltä pois viimein perjantaina juuri ennen sitä iikonloppua kun Queen oli Tukholmassa, mutta eivät päästäneet viikonloppuvapaalle, koska epäilivät että en ole vieläkään täyskuntoinen. Siihen aikaan kaikki oli muutenkin vaikeampaa, ei ollut internettiä ja tiedon saaminen keikoista oli hankalaa. Lippujakaan ei ollut niin helppo hankkia ja rahaakin oli niin niukasti että Tukholmaan kauemmaksi ei olisi ollut varaa lähteä.

      • ollut

        Olen ollut jo sellaiset varmaankin 16 vuotta fani ja ei tää tunnu koskaan loppuvan. En mä mitään fanatisoi, mutta rakastan vaan Queenin musiikkia niin paljon. Olin kanssa 2000 kesällä Kensingtonissa ja totesin aidan ja oven maalatuksi. Harmi tavallaan... Rock cirkuksella oli tehty kopio siitä ovesta ajalta ennen maalaamista.


      • Jazz...

        "Tukholmaan, -86 olin armeijassa ja siinä keväällä lähes kuukauden varusmiessairaalassa" Todella huonoa onnea sinulla mutta mistäs sitä tuolloin tiesi että uutta kiertuetta Freddien kanssa ei enää tule. Itse olin paikalla Råsundassa tuolla stadion-keikalla teini-ikäisenä ja aika on tietysti "kullannut" muistoja kun en muista mitään negatiivista koko reissusta. Päällimmäiseksi tunteeksi tuolloin jäi että heti uudestaan kunhan vain mahdollisuus aukeaa :) Lippujen osalta minulla oli onnea siinä että sukulaiseni asui tuolloin Tukholmassa ja hänen kautta saimme ystäväni kanssa liput stadionin kentälle. Olen melkoisen varma että ilman Ruotsissa asuvaa sukulaistani olisin jäänyt ilman lippuja vaikka kylläkin hämärästi muistan nähneeni jossain suomalaisessa sanomalehdessä ilmoituksen Tampereelta lähteneestä "fanibussista" johon ilmoituksen mukaan olisi vielä mahtunut jopa mukaan. En tosin muista tuollaista suomalaisbussia Råsundassa nähneeni mutta eipä se silloin pääasia ollutkaan :)


    • meliini

      Vaikka olenkin vasta 15-vuotias tyttö, ja vain vuoden olen Queenia kuunnellut, voin sanoa että Queenin musiikki on ainoa laatutavara jota kuuntelen, Michael Jacksonin ohella. :) Queen forever, siitä olen varma.

      • Sammy who was low

        ...koska suunnilleen sinun ikäisenäsi itse suunnillen elin koko elämääni Queenille. Sittemmin oli kausi jolloin bändi menetti minulle merkityksensä täysin mutta viime vuotinen Queen Paul Rodgersin Riikan keikka oli eräs elämäni mahtavimpia kokoemuksia. Nykyään Queen on minulle vain yksi loistava bändi monien loistavien bändien joukossa, enkä tule koskaan kiistämään näiden herrojen musiikillista neroutta.


    • SoBro

      Täytynee kai tunnustautua ikifaniksi, koskapa siitä on jo 20 vuotta, kun Queeniin ihastuin ja edelleen bändi jaksaa sytyttää ja levyjä tulee kuunneltua. Toki kuuntelen paljon muutakin, mutta muut bändit tulevat ja menevät, Queen taas tuntuu olevan sellainen pysyvä bändi, jonka tuotantoon ei kyllästy.

      • jupiter68

        Miksei Suomeen voisi parustaa fanikerhoa? Sen verran kuitenkin tuntuu faneja olevan jo tänne kirjoiitelun perusteella...


      • SoBro
        jupiter68 kirjoitti:

        Miksei Suomeen voisi parustaa fanikerhoa? Sen verran kuitenkin tuntuu faneja olevan jo tänne kirjoiitelun perusteella...

        "Miksei Suomeen voisi parustaa fanikerhoa? Sen verran kuitenkin tuntuu faneja olevan jo tänne kirjoiitelun perusteella..." Itse asiassa olin jokunen vuosi sitten tällaista suunnittelemassa parin kaverin kanssa, mutta jotenkin meiltä loppui into kesken ja jäi kerho perustamatta. Taitaa olla vähän niin, että nykyään netti on korvannut monin tavoin perinteiset fanikerhot. Keskustelupalstoilla "kokoontuminen" on niin paljon vaivattomampaa. ...tai ehkä olen vain liian pessimistinen. Itseä kyllä kiinnostaisi keskustella muiden fanien kanssa muuallakin kuin nettifoorumeilla.


      • ....
        SoBro kirjoitti:

        "Miksei Suomeen voisi parustaa fanikerhoa? Sen verran kuitenkin tuntuu faneja olevan jo tänne kirjoiitelun perusteella..." Itse asiassa olin jokunen vuosi sitten tällaista suunnittelemassa parin kaverin kanssa, mutta jotenkin meiltä loppui into kesken ja jäi kerho perustamatta. Taitaa olla vähän niin, että nykyään netti on korvannut monin tavoin perinteiset fanikerhot. Keskustelupalstoilla "kokoontuminen" on niin paljon vaivattomampaa. ...tai ehkä olen vain liian pessimistinen. Itseä kyllä kiinnostaisi keskustella muiden fanien kanssa muuallakin kuin nettifoorumeilla.

        Kyllähän joskus 90-luvun lopulla oli olemassa suomalainen Queen-fanilehti. "Queen - Made In Heaven" oli nimeltään.


      • Bad Co.
        SoBro kirjoitti:

        "Miksei Suomeen voisi parustaa fanikerhoa? Sen verran kuitenkin tuntuu faneja olevan jo tänne kirjoiitelun perusteella..." Itse asiassa olin jokunen vuosi sitten tällaista suunnittelemassa parin kaverin kanssa, mutta jotenkin meiltä loppui into kesken ja jäi kerho perustamatta. Taitaa olla vähän niin, että nykyään netti on korvannut monin tavoin perinteiset fanikerhot. Keskustelupalstoilla "kokoontuminen" on niin paljon vaivattomampaa. ...tai ehkä olen vain liian pessimistinen. Itseä kyllä kiinnostaisi keskustella muiden fanien kanssa muuallakin kuin nettifoorumeilla.

        "Itse asiassa olin jokunen vuosi sitten tällaista suunnittelemassa parin kaverin kanssa, mutta jotenkin meiltä loppui into kesken ja jäi kerho perustamatta. Taitaa olla vähän niin, että nykyään netti on korvannut monin tavoin perinteiset fanikerhot. Keskustelupalstoilla "kokoontuminen" on niin paljon vaivattomampaa." *** Täytyy tässä vaiheessa todeta, että muuta vuosi sitten itse olin parin kaverin kanssa myöskin suunnittelemassa fanikerhoa eli käytännössä ottaen kerhoa, jolla olisi omat kotisivut ja joka alkaisi kokoontumaan aina tasaisin väliajoin. Muutama kaveri oli jo projektiin lupautunut ja alustava suullinen tehtävänjakokin jo suoritettu, mutta vähän ajan päästä kaverit vaan putosivat kuviosta, eikä yksin enää ollut intoa lähtemään vääntämään sitä. Melkoinen urakka se kyllä olisi yhdelle ihmiselle, kun on muitakin harrastuksia ja sen sellaista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      176
      2996
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      60
      1244
    3. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1049
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      967
    5. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      57
      947
    6. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      84
      840
    7. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      830
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      198
      802
    9. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      763
    10. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      7
      736
    11. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      62
      679
    12. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      667
    13. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      666
    14. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    15. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      608
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      131
      581
    17. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      569
    18. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      558
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      527
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      518
    Aihe