Ohjaaja Pekka Lehto kuulemma suunnittelee uutta Pekka Puupää leffaa ja on saanut siihen 10000 euroa suunnittelutukea. Leffassa Pekka ja Pätkä huomaavat olevansa homoja. Onko kellään tietoa, miten projekti etenee tällä hetkellä?
Pekka ja Pätkä homoina
6
1871
Vastaukset
- Justiina
Tuosta Pekka Lehdon projektista kuulin itse ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, se on jo legenda alalla. Ehkä onkin saanut kehittelytukea - säätiöhän elokuvien tukemisen ohella toimii myös jonkin sortin sosiaalitoimistona ja "työllistää" alan tekijöitä milloin millekin piperrykselle muutaman tonnin tiputellen.
- Nimetön
Pekka Lehto sai Suomen elokuvasäätiöltä muutama vuosi sitten 10 000 euroa KEHITTELYRAHAA tähän "Pekka ja Pätkä levottomina" -elokuvaa, jossa Pekka siis kuvittelee olevansa homo. Jep. Mitähän sillä rahalla on kehitetty? Mikä on kehittelyn lopputulos? Onko SES saanut Lehdolta raportin siitä, mihin kehittelyraha on laitettu? Sillä jos tätä yhteistä rahaa suodetaan tämmöisiin hankkeisiin ilman kontrollia, niin johan on ihme! Niin - mitä muuten mahtaa kuulua Pekka Lehdon Kalervo Palsa-elokuvalle? Se on kuulemma valmis, mutta ohjaaja ei suostu rahoittajien muutosehdotuksiin ja siksi elokuva pysyy esittämättä. Jumaliste mitä touhua! Todellista taidetta varmaan?
- häh!!???!!
mikä on rojektin tilanne NYT
Projektin tilanne tänään sama kuin aikaisemminkin.
- Elsa-Pekka
Pirkka-Pekka Petelius ja Mikko Kivinen tekivät Sallikaa mun nauraa ohjelmaansa (1993) -sellainen sketsin, kuin "Pekka ja Pätkä homoina." Ohjelman alussa von Bagh, jota esittää Petelius, alustaa elokuvan aiheen. Elokuvan filminauha on mukamas löytynyt tuhkakupista. Mitä niin sanotussa elokuvassa sitten tapahtuu? Eipä paljon muuta ihmeellistä, kuin että pappi (Kivinen) kävelee takaperin.
- Anonyymi
Homot pöyristyy.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663323Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201839Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811344
- 1371038
- 81994
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86756Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61687Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51646