Matti Vanhanen on pistänyt kaiken pelivaransa talouden pelastamiseksi siihen, että Suomessa ihmiset ostaisivat ja kuluttaisivat. Kukas nyt tosissaan tässä tilanteessa ottaisi Matti Vanhasen pelastusohjeita todeksi ja noudattaisi kehoitusta, rikkaat ja vähemmän rikkaat suomalaiset pistävät nyt ennätysmäärin ylimääräiset euronsa sukan varteen ja säästävät.
Matti Vanhasen johtama hallitus on tehnyt vakavan virheen, aliarvioidessaan syvenevän taantuman merkitystä. Suomen talous heikkenee entisestään, työttömien määrä senkun kasvaa ja lama pitkittyy. Matti Vanhasen hallitus on jopa harhauttanut eduskuntaa ja Suomen kansaa väittämällä, että Suomen budjetti on eräs Euroopan elvyttävimmistä, mutta totuus on aivan muuta. Suomalainen elvytys on ollut lähes kokonaan veronalennuksia ja niistäkin suurin osa päätettiin ennen kuin taloustilanteen todellinen tila paljastui. Veronalennukset olivat toiseen taloustilanteeseen ajateltu hallituksen ideologinen valinta, ja ne vain naamioitiin ja selitettiin myöhemmin elvytykseksi.
Verojen alentaminen on tehoton tapa elvyttää, sillä veronalennukset, niin kuin on nyt tapahtunut, on pistetty "sukanvarteen" eli ihmiset säästävät epävarman tulevaisuuden edessä.
Matti Vanhasen hallitus on päästänyt työttömyyden kasvamaan aivan samaan tapaan, kuin Esko Ahokin teki. Esko Aho teki tämän tietoisesti ja taitaa Matti Vanhanenkin tehdä samoin. Tämä on tietoista työreformipolitiikkaa työntekijöiden rankaisemiseksi. Miksi vaativat palkkoihin korotuksia? Nyt kaikki vaativat palkkojen alennuksia. Edellisen laman suurin opetushan oli, että työttömyyttä ei saisi päästää kasvamaan, sillä sen alaspainaminen on erittäin vaikeata ja kestää vuosikymmenen tai enemmänkin. Edellisen laman työttömyyden pitkä häntä näkyy vieläkin tämän päivän pitkäaikaistyöttömyytenä. Nyt työttömyys saattaa kasvaa yli 100 000 hengellä.
Suomalaiset pistävät liiat rahat sukan varteen
vielä pahemman varalle
155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
sanan kiertämään, että säästäkää nyt, ja kuluttakaa sitten kun demarit pääsee valtaan, niin saadaan tilannetta pahennettua. sellainen on demarmafia. Silloin heillä olisi enemmän rosvottavaa. Ihmisillä on rahaa pankeissa, ja siitähän tämä rahapula johtuukin, kun raha ei kierrä, tulee työttömyyttä. Demarius tuhoaa jälleen valtakuntaa. Demarit on kehityksen pahin jarru, ja suurin syöpä yhteiskunnassa.