Itsemurha oikea ratkaisu?

Hienosti olit asiasi perustellut. Ikävää kuitenkin jos olet tuohon päätökseen päätynyt, mutta niinhän se on, että mitä täällä tekee jos mikään ei tunnu miltään. Varsinkin rakkauden ja hellyyden puute on nykymaailmassa normaalikäsite. Toivottavasti onnistut sitten kerralla, jottei iske todella pahaa morkkista. Pelkästään lääkkeillä on todella vaikeaa toteuttaa itsemurha, mutta jos saat köyden ujutettua juuri oikealla hetkellä ja tipahdat sen varaan roikkumaan, niin voihan se onnistuakin.

En rupea syyttämään itseäsi mistään, itse olen kans samaa miettynyt jo kohta 10vuotta. Tosin olen ollut parisuhteessa ja viimeisin kesti 9vuotta, päättyi noin reilu kk sitten omasta tahdotani. Nyt vaan välillä maailma kaatuu ja miettii että onko tää elämisen arvoisa, kituutta ja olla. Olen huomannut että kun eniten tarvitsee kavereita niin huomaa että niitä todellisia kavereita ei olekkaan. Tietysti jos itsenä päästää täältä pois niin koskeehan se varmasti läheisiä ja kavereita. Mutta pitää miettiä haluaako olla ja elää näin vai haluaako tuottaa kovaa tuskaa läheisille... Itseni ongelma on juuri tämä, jos jää kukaan ei kärsi, paitsi itse. Jos päästän itseni pois, niin läheiset kärsii. Joten kumpi on parempi, se on minulla ongelma. Toivottavasit löydät oikean ratkaisun, minä sitä etsin vielä ja pelkään pahinta...

Saahan sitä tietenkin päättää päivänsä ja tehdä lopullisen ratkaisun. Sitä ei vain sitten voi perua. Muitakin ratkaisuja on, vaikka kuinka. - Lähde lomalle, kauas suo(m/l)esta. - Ota yhteyttä SPR ystäväpalveluun. - Katso eurosinkut, olisiko niissä mitään. - Ala perinteiseen kirjeenvaihtoon, käy kirjastossa ensin tutustumassa erilaisiin lehtiin. Tässä oli vasta neljä ehdotusta, keksit itse varmaan lisää. Maailma on puolillaan yksinäisiä ihmisiä. Yksinäinen voi olla parisuhteessakin, joten se ei välttämättä mitään muuta. Jos lähdet matkalle, niin suosittelen kaukoitää. Ihmiset siellä ovat iloisia, ystävällisiä ja avarakatseisia.

jotka aikoo tappaa ittensä tulevat toitottaan sitä tälle palstalle?

Äläpäs päätä vielä päiviäsi. Sä oot ihan käsittömän tärkeä ihminen! Sun kaltaista ihmistä ei oo toista. Sä oot tällä hetkellä lähempänä sun elämäs todellista alkamista kuin voit käsittää. Suosittelen hakemaan kirjastosta kirjan "Nicky Cruz - Juokse Poika Juokse". Se kertoo vähän erikulmasta sairaallollisesta yksinäisyydestä. Nicky oli ennen iso kiho New Yorkin jengeissä, mut sitten se kohtas vieläkin kovemman jätkän ja kaikki jengitouhut jäi siihen. Se ei aikonu oman käden kautta tehdä itsaria, mut sen käytös ajoi sitä siihen, että joku toinen tappaa sen. Nykyisin se on leppoisa ukko ja käy kertomas toivoa ihmisille. Jos haluut jutella vaikka mesen välityksellä ni laita jotain lisäviestiä ni heitän mun sähköpostin. Oon sitten ihan heteromies, että turha odottaa mitään fyysistä lämpöä ;). Tsemiä!

Mää menisin kuule thaimaaseen ja naattisin. Kukin kuule tavallaan mut aika turhaa tommonen. Et marttyyri on marttyyri vaan itelleen. Muutenkin elämällä on paljonki tarjottavaa jos vain kokeilee onneaan. Ei se ulkonäkökään kaikkea ratkaise. Pitää ottaa semmoisia askeleita joita ei ennen olisi uskaltanut ottaakkaan ja vaikka lähteä vuodeksi jonnekin ulkomaille jne.

Pitää muistaa että monilla varsin ns. heikonnäköisilläkin miehillä on tyttöystävä/kumppani. Ei se asia ulkonäköä pelkästään katso, mutta yritystä toki vaatii. Eli pitää vaan kokeilla päästä todella paljon ihmisten ilmoille. Pettymyksiä on kaikille luvassa tuolla areenalla, mutta toisaalta aina sieltä jotakin löytyy.

kaukoitään. Siellä huomaat, että sinun ongelmasi ovat pieniä verrattuna joidenkin toisten elämään. Se sattaa herättää sinut takaisin todellisuuteen aivan uudessa valossa. Ei pyöri samat ajatukset mielessä takuuvarmasti.

Päätös on kokonaan omasi, mutta mielestäni on vaihtoehtoja. Ennen kuin teet mitään lopullista, niin mieti ainakin, mistä kaikki johtuu. Nyt syytät kurjuudestasi ulkonäköäsi, mutta et ehkä ole oikeassa. Hieman rivien välistä luin, että keskityt lähinnä siihen, mitä olet (tai et ole) elämältä saanut. Tämä on nykyajan kansantauti ja kulkee arkielessä nimellä ahneus tai itsekkyys. On varmaan totta, ettet ole kyennyt egoasi ruokkimaan kaikella sillä, mitä se olisi halunnut. Itsellänikin meni pari kymmentä vuotta niin yksinkeratisen asian ymmärätmiseen, ettei rakkautta saada. Sitä annetaan. Sen jälkeen on moni asia muuttunut. Olen kokenut löytäneeni yhteyksiä ihmisten kanssa, olen kokenut, että naiset kiinnostuvat minusta jo ihna sen takia, etten ole koko ajan mittaamassa, miten voin heistä hyötyä. Uskon, että he näkevät minussa enemmän kuin itsekkään egon. Muutos ei ole helppo, mutta on mahdollinen. Muutoksen ydin on siinä, että lakkaat ruokkimasta itsekästä egoasi ja sen haluja ja vapautat sen kahleista sen rakastavan ja aidon ihmisen joka sisälläsi asuu. Käytännön tasolla voit ruokkia tuota muutosta lähtemällä hyväntekeväisyystyöhön, leikkaamalla naapurin mummon nurmikon, auttamalla ihmisä pyytettä (ja ilman taka-ajatusta, että oletpas nyt hyvä) ja opettelemalla antamaan hyvää oloa ja pieniä asioita muilla. Opettele rakastamaan muita, niin hetken päästä huomaat, että sinua rakastetaan. Tämä, mitä kirjoitin on periaatteessa kristinuskon ydin. Itse olen siihen ihastunut, vaikka olen ateisti. Usko omaan ihmisyyteesi ja hyvän haluaminen muille ei vaadi kirkkoa eikä uskonnollista hörhöyttä. Tämä sama oppi löytyy jokaisen kuuluisan humanistin ajatuksista, Spinozasta Buddaan. Tutustu kirjastoon, niin uskot, mitä sanon. Ja lopuksi vielä, on ihan oma asiasi tapatko itsesi, mutta usko minua, että on olemassa vaihtoehto, jota tuskin olet vielä edes harkinnut. Voimia!