Pari vuotta sitten vaimoni sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja jouduin aika kovan paineen alle ja murruin. Sairastuin itse. Nyt on mennyt vajaa vuosi pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. Eilen aamulla kuitenkin se että alkoi sataa ja suomalainen kesä näytti parhaat kasvonsa muutti jotain ja nyt yksinkertaisesti on niin paska olo. Pitää koko ajan vilkuilla toimiston ikkunasta ulos (siellä paistaa aurinko nyt) varmistuakseen ettei siellä ole marraskuinen keli, pimeää ja loskaista ja tuulista.
Eniten tässä vituttaa ettei voi edes tappaa itseään vaan pitää kärvistellä vaimon ja lapsen takia ja sen takia etteivä työkaverit ja sukulaiset pääse vinkumaan "mitä minä sanoin".
ajoittaista
pikku isukki
1215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Synnytyksenjälkeisessä masennuksessa muut perheenjäsenet joutuvat koville. Pitää huolehtia perheestä, vaimosta, työstä ja itse on varmaan sitten viimeisenä listalla. Lopulta on niin uupunut, ettei oikein välitä mistään mitään. Siinä helposti sairastuu lopulta itsekin. Onpa aika tuttua menneiltä vuosilta. Mutta siitä sitä lopulta selviää. Pitää yrittää järjestää itselleen edes jotain mieluista tekemistä, jotain sellaista, josta pitää. On otettava edes hieman aikaa itselleen. Ei auta jäädä "tuleen makaamaan" ja voihkimaan itsesäälissä. Ei elämän tarvitse olla pelkkää kärvistelemistä, onhan siinä valoisiakin puolia. Aina niitä ei näe kovin selvästi. Itsensä tappaminen on vihonviimeistä luovuttamista, se on liian helppo ratkaisu. Eipä niistä sukulaisista ja työkavereista tarvitse sen kummemmin välittää, elämme kukin omaa elämäämme. Otahan vähän iloisempi ilme!