LUKEKAA HERRAN TÄHDEN TÄMÄ AJATUKSEN KANSSA, VAIKKA ONKIN PITKÄ JA SEKAVA. NO MUUTKIN TEXTIT TÄLLÄ PALSTALLA VOI OLLA SEKAVIA.
KOMMETOIKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Terve!
Ite olen sairastanut masennusta oman karkean arvioni mukaan ainakin viimeiset viisi vuotta, joka on välillä (3-2 vuotta) sitten on ollut aika vakavaakin.
Kummallista tässä on ollut se, että eivät edes omaisenikaan saatikki sitten muut vieläkään tiedä mikä minua vaivaa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? miten tämmäiöstä tilaa ei edes lähimmäisessään huomata?
Kummallista. Mielenterveyden häiriöt, tai eriasteiset horjumiset ovat todella yleisiä. itse en oikeastaan tunne ketään, jolla niitä ei olisi ikinä elämänsä varrella ollut. (Tää on ny sitten vaan mun näkökulmastani.) Itse olen saanut hakeutua hoitoon mielenterveyskeskukseen aivan itse, vaikka itse aiemmin puhuin asiasta kouluterveydenhoitajan kannsa, samoin kuin myös terveyskeskuslääkärin kanssa. Olin aiemmin käynyt jopa terveyskeskuspsykologilla, mutta eipä vaan ohjattu eteenpäin. Psykologi katto vaan lievästi sanoen pitkään. Lääkkeitä (onneksi) sain vasta mielenterveystoimistosta. kotona minua koetettiin vielä estellä kun olin itse menossa mielenterveystoimistoon. Samoin olen kuullut kotona kritiikkiä siitä kun syön niitä pillereitä, että enm mä niitä pillereitä syömällä kuulemma parane, ja mä olen kuulemma ihan huumeissakin. Ilmeisesti pitäis vanhaan suomalaiseen tapaan juoda viinaa perkeleesti. Olen jopa kuullut siitäkin kritiikkkiä kun en edes viinaa juo. Se olisi kai sitten se yleisesti hyväksytty tapa, mutta sitähän täytys olla ihan jatkuvasti kännissä ettei painais huolet ei rasittuis polla. (Ja taitaa olla vähän haperookin se pääkin sisältä nykyään. Vähän olen meinaan hajamielinen, toisissa asioissa kyllä hyvinkin tarkka. En muita päivämääriä, tapaamisia, milloin piti olla joku homma valmiina, milloin hakuaika johki loppuu, sen sijaan muistan jonkun laitteen teknisiä yksityiskohtia, ihmisten nimet muitan todella tarkasti. Aikasemmin saatoi unohdella pikkutavaroita ja kerran unohdin jopa oman etunimeni puoleksipäivää (ei kukaan vaan esittäny ajatustakaan mihinkään apuun hakautumisesta. Joskus ku ravisti päätä tuntu ku aivot olis hölskyny päässä! Jos kädellä koitti pää lakea niin tuntu ihan kuumallem, aivopuoliskot tuntu tai siis ihan samanmuotoset kuumat alueet kuin joissakin kuvissa. ja joskun kun piti miettiä jotain tuli aivan helvetillinen päänsärky, ja sitten ku jotko miettimistä niin sitä ei osannu enää edes laskea 1 1 .).
Tämän voi joskus huomata lähes konkreettisesti liikkuessaan kaupungilla, päivälläkin. Myös kouluissa (ainakin lukioissa) tuntuvat eriasteiset meilenterveyden häiriöt ja koulukiusaaminenkin lyövän kättä toisilleen. Lasten ja nuorten kehitys on mielestäni aika altista aikaa tälläisille häiriöille, ja kyllä niitä muillkin iästä riippumatta ilmenee.
Erikoista asiassa on se, että siitä ei juurikaan välitetä. Jos joku itkee koulussa tai tekee jotain muuta kummallista, niin siitä ei välitetä. Käännetään vain katse pois. Itse tiedän tapauksia, jossa opettajatkaan eivät ole paljoa välittäneet, ei vaikka oppilaalla olisi oppimisvaikeuksiakin. Todetaan vaan että: joku sitäkin vaivaa (Yleensä vieläpä ylemmyyden tunteita tuntien, jos mikää ei itseä sillä hetkellä satu vaivaamaan.) Voidaan myös todeta, että ei sitä mikään vaivaa, se on vaan niin laiska. Tätä voi tapahtua sekä koulu- että työelämässä. Jos opettajat tai vastaavat tälläiseen vielä nykyäänkin suhtautuvat jotensakin tähän tyyliin on se todella suuri katastrofi koko Suomen sivistykselle, kuinka monta hyvää ihmistä meneekään hukkaa ja tuhoutuu lopullisesti joko henkisesti tai fyysisesti. Mutta opettajatkin ovat ihmisiä. Heillekin voi sattua virhearvioita ja ylilyöntejä (erityisesti tietyn persoonallisuuden omaaville henkilöille, vaihdevuosi-ikäiset naiset ovat mutten melkosia hökötyksiä jos oppilaina on nuoria parhaassa iässä olevia miehiä, vastaa vastaavasti mies opettajilla voi olla ryhmässä joku yksi tyttö jota hän erityisesti korostaa tai yleensäkin pojista ei yleensäkään pidetä yhtä hyvää huolta kuin tytöistä.
Oman kokemukseni pohjalta voi sanoa, että koulut ovat todella outoja paikkoja. Kavereita ei ei saa. No toiset saa, ne onnistuvat siinä jollain tapaa. joku onnistuu rehellisesti ja useimmat ainakin murrosikäiset pojat onnistuvat kun he esittävät jotain älytöntä roolia. Luokan kingi on aina luokan kingi ja kovis (tai jotain vastaavaa.) Toiset sit on yksi. Osa ei uskalla tavata, osa on niin ufoja tapauksia etteivät vaan välitä tavata ketään, toiset taas on niin sairaita että niitä ei kyllä kannataankaan tavata (puhun omasta kokemuksesta). On niitä koviksia ja sitten on taas niitä kuuluisia nörttejä, joilla kaikki numerot on vähin´tään 11 ja puoli. ja kukaan koviksien rymästä ei voi olla sen/niiden kaveri, ei vaikka ite kuinka tekis mieli tai jotain (yhteisönpaine, kun ei uskalla olla erilainen ja ajatella omilla aivoillaan). Ja sitten vielä yksivanha totuus urheilijat ja nörtit eivät sovi ollenkaan yhteen, he edustavat täysin vastakkaisia asenteita ja näkökulmia.
Ihmisillä ja erityisesti nuorilla on monenlaisia ongelmia. Jostain kumman syystä läheisemme eivät yleensäkään aina tunnista tälläisiä ongelmia, tai ainakaan viitsi/vaivaudun auttamaan pätkänkään vertaa
(ollaan itsekkäitä, joka tietyssä mittakaavassa on todella terveellistä, tämä mahdollistaa terveenä selviämisen ja hengissä pysymisen, näin on ollut asianlaita jo kivikaudelta saakka). itsekkyys ja alistamisentarve/-halu, vois sanoa myös pätemisentarve/näyttämisentarve/mäolenainaoikeessa mentaliteetti, ilmenee erityisen usein juuri miehissä. Ne oikein nauttii siitä kun ne saa määrätä ja käskee muita. Kautta aikain on ollut myös enemmän ja vähemmän kieroontuneita yksilöitä (vaikkapa Adolf Hitler, ei kai tarvi kiistellä että oliko pikkasen normaalistapaikkeava.)
Joo tämä on sitä itsekkyyttä, joka todellakin on jossain pienessä mittakaavassa tervettä. Joillain masentuneilla ihmisillä voi olla tarve kovasti auttaa tai hyysätä muita. Tämä liittyy äitiyteen. Liiallinen hyysääminen voi kuitenkin olla mielisairasta, myös itseänsä pitäisi aina välillä ajatella (eikä vain elää elämäänsä muiden kautta).
Masentunut henkilö saattaa viimeisillä voimillaan auttaa muita, sen takia että hän kokisi itsensä tärkeäksi.
Hän saattaa saada edes hetkellistä helpotusta helvetilliseen oloonsa tästä. masennukseen saattavat mielestäni sairastua muita helpommin sellaiset ihmiset, jotka ovat ns. hyväsydämmisiä eivätkä niin itsekkäitä kuin muut (tautalla saattaa olla kasvatuksellisia tekijöitä ja jotkut on väittäny että ihan aivojen fyysinen rakenne aiheuttaa eri ihmisten erilaisen luonteen (ite vähä vaikee uskoa)).
Masennukseen saattavat myös helposti sairastua sellaiset ihmiset jotka eivät ole tyhmiä. He ovat viisaita ja usein heillä saattaa olla jotain erityisiä kykyjä tai taitoja. Mm. he saattavat olla sosiaalisesti olla todella herkkiä ja älykkäitä. He vaistoavat toisten ihmisten tunnetiloja ja ajatuksia sekä lukevat taitavasti toisten nonverbaalista viestintää. He ovat herkkiä ja saattavat helposti ``sortua´´, koska tajuavat asioita joita kaiki eivät välttämättä aina tajua.
Näin saattaa olla asia silloin kun he ovat terveempiä. Silloin kun masentunut ihminen on todella masentunut hän ei kylläkään näytä tajuavan jonkun ulkopuolisen mielestä ``yhtään mistään yhtään mitään.´´ Pahimmillaan masennus saattaa aiheutta täydellisen lukkiintumisen, ihminen voi esimerkiksi vain katsella kaukaisuuteen. Samalla hän saattaa kuintenkin ajatella mielensä syövereissä mitä moninaisimpia asioita (kaikki ajatukset eivät välttämättä ole aivan selkeitä, ja sivullsista ne saattavat tuntua omituisilta). Pakeneminen oman mielensä syövereihin kuitenkin suojelee ihmistä pahimman yli silloin kuin asiat saattavat olla todella huonosti (Ja yleensä ne masentuneen mielestä ovat huonosti, eihän hän muuten olisikaan masentunut mikäli hän olisi täynnä optimismia. Hän saattaa ajatella, että eihän tääs nyt kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla, vaikka en mää sitä itte haluaiskaan. Ympäristö saattaa pikuhiljaa ajaa hänet tähän. Masentunut saattaa ajatella kuoleman myös helpottavana asiana, että pääsisi pois tästä pahasta ja kavalasta maailmasta. Tämä saattaa tuntua silloin todella houkuttelevalta.)
Tiesittekö muuten, että kaikkien omankäden kautta kuolleiden ihmisten sielut pääsevät automaattisesti taivaaseen, ja sielläkin vain parhaisiin paikkoihin. Herra antaa heille siellä ikuisen rauhan ja hyvän olon ikuisuuden mittaiseksi ajaksi.
Itsemurha on kuitenkin kuolintavoista erittäin kunnioitettava ratkaisu. Voisi todeta, että itsemurhan tehneet henkilöt todella olivat todella oman elämänsä Herroja. Itsemurha on ahdistuneen ihmisen viimeinen keino koettaa lyötää tilanteeseen joku kunnollinen ratkaisu ja helpotus. Itsemurhasta ja itsemurhan tehneestä henkilöstä ei tulisi puhua halventavaan sävyyn, sillä ihmisen viimeistä ratkaisua pitää kunnioittaa.
Masennusta sairastaessa, tai ainakin siitä toivuttaessa tulee usein miettineetki elämän suuria kysymyksiä ja perustekijöitä, samoin tulee mietittyä elämän peruskysymyksiä todella perusteellisesti. (Vaikka ei masennusta todellakaan voi pitenkään hyvänä asiana!) Yksi tervehtymisen merkki alkaa muuten olla, se kun alkaa löytämään niitä positiivisia asioita pikkuhiljaa ympäriltänsä vaikka ihan pikkusiakin)
KOMMETOIKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Terve!
Ite olen sairastanut masennusta oman karkean arvioni mukaan ainakin viimeiset viisi vuotta, joka on välillä (3-2 vuotta) sitten on ollut aika vakavaakin.
Kummallista tässä on ollut se, että eivät edes omaisenikaan saatikki sitten muut vieläkään tiedä mikä minua vaivaa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? miten tämmäiöstä tilaa ei edes lähimmäisessään huomata?
Kummallista. Mielenterveyden häiriöt, tai eriasteiset horjumiset ovat todella yleisiä. itse en oikeastaan tunne ketään, jolla niitä ei olisi ikinä elämänsä varrella ollut. (Tää on ny sitten vaan mun näkökulmastani.) Itse olen saanut hakeutua hoitoon mielenterveyskeskukseen aivan itse, vaikka itse aiemmin puhuin asiasta kouluterveydenhoitajan kannsa, samoin kuin myös terveyskeskuslääkärin kanssa. Olin aiemmin käynyt jopa terveyskeskuspsykologilla, mutta eipä vaan ohjattu eteenpäin. Psykologi katto vaan lievästi sanoen pitkään. Lääkkeitä (onneksi) sain vasta mielenterveystoimistosta. kotona minua koetettiin vielä estellä kun olin itse menossa mielenterveystoimistoon. Samoin olen kuullut kotona kritiikkiä siitä kun syön niitä pillereitä, että enm mä niitä pillereitä syömällä kuulemma parane, ja mä olen kuulemma ihan huumeissakin. Ilmeisesti pitäis vanhaan suomalaiseen tapaan juoda viinaa perkeleesti. Olen jopa kuullut siitäkin kritiikkkiä kun en edes viinaa juo. Se olisi kai sitten se yleisesti hyväksytty tapa, mutta sitähän täytys olla ihan jatkuvasti kännissä ettei painais huolet ei rasittuis polla. (Ja taitaa olla vähän haperookin se pääkin sisältä nykyään. Vähän olen meinaan hajamielinen, toisissa asioissa kyllä hyvinkin tarkka. En muita päivämääriä, tapaamisia, milloin piti olla joku homma valmiina, milloin hakuaika johki loppuu, sen sijaan muistan jonkun laitteen teknisiä yksityiskohtia, ihmisten nimet muitan todella tarkasti. Aikasemmin saatoi unohdella pikkutavaroita ja kerran unohdin jopa oman etunimeni puoleksipäivää (ei kukaan vaan esittäny ajatustakaan mihinkään apuun hakautumisesta. Joskus ku ravisti päätä tuntu ku aivot olis hölskyny päässä! Jos kädellä koitti pää lakea niin tuntu ihan kuumallem, aivopuoliskot tuntu tai siis ihan samanmuotoset kuumat alueet kuin joissakin kuvissa. ja joskun kun piti miettiä jotain tuli aivan helvetillinen päänsärky, ja sitten ku jotko miettimistä niin sitä ei osannu enää edes laskea 1 1 .).
Tämän voi joskus huomata lähes konkreettisesti liikkuessaan kaupungilla, päivälläkin. Myös kouluissa (ainakin lukioissa) tuntuvat eriasteiset meilenterveyden häiriöt ja koulukiusaaminenkin lyövän kättä toisilleen. Lasten ja nuorten kehitys on mielestäni aika altista aikaa tälläisille häiriöille, ja kyllä niitä muillkin iästä riippumatta ilmenee.
Erikoista asiassa on se, että siitä ei juurikaan välitetä. Jos joku itkee koulussa tai tekee jotain muuta kummallista, niin siitä ei välitetä. Käännetään vain katse pois. Itse tiedän tapauksia, jossa opettajatkaan eivät ole paljoa välittäneet, ei vaikka oppilaalla olisi oppimisvaikeuksiakin. Todetaan vaan että: joku sitäkin vaivaa (Yleensä vieläpä ylemmyyden tunteita tuntien, jos mikää ei itseä sillä hetkellä satu vaivaamaan.) Voidaan myös todeta, että ei sitä mikään vaivaa, se on vaan niin laiska. Tätä voi tapahtua sekä koulu- että työelämässä. Jos opettajat tai vastaavat tälläiseen vielä nykyäänkin suhtautuvat jotensakin tähän tyyliin on se todella suuri katastrofi koko Suomen sivistykselle, kuinka monta hyvää ihmistä meneekään hukkaa ja tuhoutuu lopullisesti joko henkisesti tai fyysisesti. Mutta opettajatkin ovat ihmisiä. Heillekin voi sattua virhearvioita ja ylilyöntejä (erityisesti tietyn persoonallisuuden omaaville henkilöille, vaihdevuosi-ikäiset naiset ovat mutten melkosia hökötyksiä jos oppilaina on nuoria parhaassa iässä olevia miehiä, vastaa vastaavasti mies opettajilla voi olla ryhmässä joku yksi tyttö jota hän erityisesti korostaa tai yleensäkin pojista ei yleensäkään pidetä yhtä hyvää huolta kuin tytöistä.
Oman kokemukseni pohjalta voi sanoa, että koulut ovat todella outoja paikkoja. Kavereita ei ei saa. No toiset saa, ne onnistuvat siinä jollain tapaa. joku onnistuu rehellisesti ja useimmat ainakin murrosikäiset pojat onnistuvat kun he esittävät jotain älytöntä roolia. Luokan kingi on aina luokan kingi ja kovis (tai jotain vastaavaa.) Toiset sit on yksi. Osa ei uskalla tavata, osa on niin ufoja tapauksia etteivät vaan välitä tavata ketään, toiset taas on niin sairaita että niitä ei kyllä kannataankaan tavata (puhun omasta kokemuksesta). On niitä koviksia ja sitten on taas niitä kuuluisia nörttejä, joilla kaikki numerot on vähin´tään 11 ja puoli. ja kukaan koviksien rymästä ei voi olla sen/niiden kaveri, ei vaikka ite kuinka tekis mieli tai jotain (yhteisönpaine, kun ei uskalla olla erilainen ja ajatella omilla aivoillaan). Ja sitten vielä yksivanha totuus urheilijat ja nörtit eivät sovi ollenkaan yhteen, he edustavat täysin vastakkaisia asenteita ja näkökulmia.
Ihmisillä ja erityisesti nuorilla on monenlaisia ongelmia. Jostain kumman syystä läheisemme eivät yleensäkään aina tunnista tälläisiä ongelmia, tai ainakaan viitsi/vaivaudun auttamaan pätkänkään vertaa
(ollaan itsekkäitä, joka tietyssä mittakaavassa on todella terveellistä, tämä mahdollistaa terveenä selviämisen ja hengissä pysymisen, näin on ollut asianlaita jo kivikaudelta saakka). itsekkyys ja alistamisentarve/-halu, vois sanoa myös pätemisentarve/näyttämisentarve/mäolenainaoikeessa mentaliteetti, ilmenee erityisen usein juuri miehissä. Ne oikein nauttii siitä kun ne saa määrätä ja käskee muita. Kautta aikain on ollut myös enemmän ja vähemmän kieroontuneita yksilöitä (vaikkapa Adolf Hitler, ei kai tarvi kiistellä että oliko pikkasen normaalistapaikkeava.)
Joo tämä on sitä itsekkyyttä, joka todellakin on jossain pienessä mittakaavassa tervettä. Joillain masentuneilla ihmisillä voi olla tarve kovasti auttaa tai hyysätä muita. Tämä liittyy äitiyteen. Liiallinen hyysääminen voi kuitenkin olla mielisairasta, myös itseänsä pitäisi aina välillä ajatella (eikä vain elää elämäänsä muiden kautta).
Masentunut henkilö saattaa viimeisillä voimillaan auttaa muita, sen takia että hän kokisi itsensä tärkeäksi.
Hän saattaa saada edes hetkellistä helpotusta helvetilliseen oloonsa tästä. masennukseen saattavat mielestäni sairastua muita helpommin sellaiset ihmiset, jotka ovat ns. hyväsydämmisiä eivätkä niin itsekkäitä kuin muut (tautalla saattaa olla kasvatuksellisia tekijöitä ja jotkut on väittäny että ihan aivojen fyysinen rakenne aiheuttaa eri ihmisten erilaisen luonteen (ite vähä vaikee uskoa)).
Masennukseen saattavat myös helposti sairastua sellaiset ihmiset jotka eivät ole tyhmiä. He ovat viisaita ja usein heillä saattaa olla jotain erityisiä kykyjä tai taitoja. Mm. he saattavat olla sosiaalisesti olla todella herkkiä ja älykkäitä. He vaistoavat toisten ihmisten tunnetiloja ja ajatuksia sekä lukevat taitavasti toisten nonverbaalista viestintää. He ovat herkkiä ja saattavat helposti ``sortua´´, koska tajuavat asioita joita kaiki eivät välttämättä aina tajua.
Näin saattaa olla asia silloin kun he ovat terveempiä. Silloin kun masentunut ihminen on todella masentunut hän ei kylläkään näytä tajuavan jonkun ulkopuolisen mielestä ``yhtään mistään yhtään mitään.´´ Pahimmillaan masennus saattaa aiheutta täydellisen lukkiintumisen, ihminen voi esimerkiksi vain katsella kaukaisuuteen. Samalla hän saattaa kuintenkin ajatella mielensä syövereissä mitä moninaisimpia asioita (kaikki ajatukset eivät välttämättä ole aivan selkeitä, ja sivullsista ne saattavat tuntua omituisilta). Pakeneminen oman mielensä syövereihin kuitenkin suojelee ihmistä pahimman yli silloin kuin asiat saattavat olla todella huonosti (Ja yleensä ne masentuneen mielestä ovat huonosti, eihän hän muuten olisikaan masentunut mikäli hän olisi täynnä optimismia. Hän saattaa ajatella, että eihän tääs nyt kertakaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla, vaikka en mää sitä itte haluaiskaan. Ympäristö saattaa pikuhiljaa ajaa hänet tähän. Masentunut saattaa ajatella kuoleman myös helpottavana asiana, että pääsisi pois tästä pahasta ja kavalasta maailmasta. Tämä saattaa tuntua silloin todella houkuttelevalta.)
Tiesittekö muuten, että kaikkien omankäden kautta kuolleiden ihmisten sielut pääsevät automaattisesti taivaaseen, ja sielläkin vain parhaisiin paikkoihin. Herra antaa heille siellä ikuisen rauhan ja hyvän olon ikuisuuden mittaiseksi ajaksi.
Itsemurha on kuitenkin kuolintavoista erittäin kunnioitettava ratkaisu. Voisi todeta, että itsemurhan tehneet henkilöt todella olivat todella oman elämänsä Herroja. Itsemurha on ahdistuneen ihmisen viimeinen keino koettaa lyötää tilanteeseen joku kunnollinen ratkaisu ja helpotus. Itsemurhasta ja itsemurhan tehneestä henkilöstä ei tulisi puhua halventavaan sävyyn, sillä ihmisen viimeistä ratkaisua pitää kunnioittaa.
Masennusta sairastaessa, tai ainakin siitä toivuttaessa tulee usein miettineetki elämän suuria kysymyksiä ja perustekijöitä, samoin tulee mietittyä elämän peruskysymyksiä todella perusteellisesti. (Vaikka ei masennusta todellakaan voi pitenkään hyvänä asiana!) Yksi tervehtymisen merkki alkaa muuten olla, se kun alkaa löytämään niitä positiivisia asioita pikkuhiljaa ympäriltänsä vaikka ihan pikkusiakin)
Vastaukset 3
Vanhimmat
hyvin ainakin tossa tekstissä....
Ai säkin humosit. Et kai vaan vittuile.
Masentuneelle ei muuten missään olosuhteissa kannattas vittuilla tai nauraa.
Niille kekkämulle on nauranu tai vittuillu tekisin mieluusti jotain jota nyt ei voi oikeen tässä kirjoittaa (ja voi olla, että vielä on pakkotehdä niin).
Tämä ajatusten sekamelka kuvaa hyvin sitä kuinka sekavaa ja monenmoista informaatiota sisältävää liikkuu masentuneen päässä, ainakin aina välillä. Ajatukset voivat tosiaan olla vähän sekavahkoja, ja mistään ei niinku saa selkeää otetta ja juonta tai aloitetta ei saa tehtyä.
Masennus vie kyllä asioiden organisointi kyvyn aika tehokkaasti, ja kaikki tuntuu katuvat ahdistavasti päälle.
Hyvä et joku ottaa esiin noin herkän asijan ja kirjottaa siitä just oikeella tavalla en just silleensä miten asia on.. se on ihme miten kukaan ei huomaan vaikka toiset on ihan sekasi..