Eli lapsena sairastin Anoreksiaa ja olin sairaalloisen laiha vaihdellen,sitten teini-iässä paranin omatoimisesti,bulimia jäi kylläkin:/.
Mutta se ongelma on kun nykysin en tiedä miltä näytän?? Tai siis no jotenkin,mutta on vaikea sanoa mitä muut musta näkee?,miltä oikeasti näytän??
Nykysin oon normaalipainonen,ym,mut en tunne itseäni yhtään!,laihana olin oma itseni enemmän..
Onko muilla samaa??Kirjottakaa ja kommentoikaa, oon aivan hukassa://.
Omakuva ihan pielessä!!
EXrektikko,nyk.bulsu...
5647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa melko tutulta tilanteelta. En tiedä mitä ajatella itsestäni, tai mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni. Minusta tuntuu kokoajan että ihmiset kuiskivat selkäni takana ulkonäöstäni. Etsin jatkuvasti virheitä itsestäni ja niitä myös löydän, enkä meinaa millaan hyväksyä niitä.
mut miten siitä pääsis?
En tiedä :/. Puhuminen aikuiselle/läheisille voisi ainakin auttaa. Minä en ole vielä saanut kerättyä itseäni tarpeeksi että voisin mennä kouluterveydenhoitajan luokse puhumaan.
Minua kosketti viestisi koska tiedän mitä se on kun ei "tajua" miltä näyttää.. Mitä muut ajattelevat kun näkevät minut? Lihavana vai normaalina vai laihana luurankona? Olen sairastanut ANOREKSIAA, josta sh-kierre alkoi noin 15vuotiaana, sitä kesti 5vuotta, olin hyvin laiha ainakin silloin. Sitten vanhenin paljon ja kroppa muuttui aikuisemmaksi 20vuotiaana alkoi AHMINTAHÄIRIÖ, en näyttänyt enää "normaalilta nuorelta" ja aloin ahmia suuria määriä kuitenkaan niitä oksentamatta, vaan liikunnalla kontrolloin painoni "sopivissa lukemissa",eli lihoin kuitenkin ja laihduin, ainakin yritin todella paljon, ehkä ihan liikaakin kun kaikki aikani meni kuluttamiseen, niistä kaloreista poiskuluttamiseen mitä olin ahtanut itseeni lähes päivittäin. Siitä pari vuotta tultuani nykyhetkeen: olen taas 22vuotiaana anoreksian vallassa eikä minua näköjään pysäytä enää mikään, näännytän itseäni ja urheilen päivittäin enemmänkuin aikoihin, painoa on pudonnut reippaasti enkä varmasti ole niin hoikka kuitenkaan kun hoikimmillani olen joskus ollut, joskus, 14-15vuotiaana, siihen en tod.näk. tule ikinä pääsemään, koska olen aikuisen mitoissa ja vihaan rumaa läskiä itseäni, normaalia, tai laihaa tai mitä vaan itsessäni, oksetan ja ällötän itseäni aina vaan enemmän. Tämä on minun surkea elämä, josta ei voi muuta todeta, että näin hyvin on asiat!! En todellakaan tiedä miltä näytän, en tiedä millainen olen. Ainakin helvetin ruma ja vanhan näköinen ja idiootti. Herjatkaa jos siltä tuntuu, mua ei enää kiinnosta.
pitäisi kyllä pian saada terapiaa, ne syömis ja ulkonäkö vääristymät pitää saada kuntoon, muuten elämä loppuu ja eläminen on kuitenkin arvokasta joka ikinen päivä mitä meille on annettu ja ei niitä niin paljon ole . olen kamppaillut noiden saman laisien ongelmien kanssa ikäni nyt 50v nainen , ja näytän paljon ikäistäni vanhemmalta iho huono ryppyinen lihakset ovat pienet . suolisto mennyt huonoksi , olen leikkaus jonossa paksusuoli ei toimi eikä peräsuoli. kymmenen vuotta on ollut yhtä helvettiä kun mikään ei toimi , ja tosiaan väsähtänyt ryppyinen muija kissojeni kanssa ei siinä mitään suhteita enää ole voinut ajatellakaan . totuttelen elämään nyt, yrittäen nauttia joka ikisestä päivästä mitä olen saanut lahjaksi. ymmärrän teitä ja siihen" miltä näyttää" on tosi vaikea korjata mutta toivon että jostain saisitte avun , muuten arvokas elämä menee hukkaan eikä toista kertaa tule. tsemppiä teille .