kaikki tieto kelpaa

moikka moi! varasin juuri lennot nizzaan elokuuksi kun halvalla sain. en varsinaisesti ole mikään budjettimatkailija, mutta sillä periaatteella mennään että kun säästää jossain asiassa voi sitten käyttää rahaa enemmän toisessa. nizzassa en ole koskaan aikaisemmin käynyt ja mietin kuinka paljon maininnat kalliista hintatasosta pitävät todellisuudessa paikkansa? onko tietoa esim. hyvistä ruokapaikoista hieman ydinkeskustasta poispäin? vaihteleeko hintataso paljonkin? paljonko maksaa perusillallinen esim. vain pääruoka turistirysien ulkopuolella? saako kävellä pitkällekin? olen kuullut/lukenut jonkin verran ns. kiinteistä menuista, joissa on muutamia vaihtoehtoja ja kiinteä hinta. mikä on näiden hintataso? onko kokemuksia kirpputoreista? mistä löytyisi ja kannattaako käydä? entä kauppahallit / ruokamarkkinat, joista voisi hakea hyvät picniceväät? iltaelämän kannalta olisin kiinnostunut ns. menomekkojen lisäksi myös rauhallisemmista baareista (nuorille). tietääkö kukaan esim. hyviä paikkoja missä soisi livemusiikki? itse kuuntelen mieluummin "letkeää" reggaeta kuin teknojumputusta vaikka vaihtelu toki virkistää. rahat ja energia tuskin riittää kalliisiin yökerhoihin joka ilta...onko tietoa sisäänpääsymaksuista tälläisissa "hienommissa" paikoissa? olen kiitollinen kaikesta mahdollisesta infosta. tai jos joku tietää jotain aiheisiin liittyviä linkkejä/sivostoja, tutustuisin niihin mielelläni. (tosin ranskaa en kyllä osaa)
11640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä turhaan mieti hintoja. Nizzassa syöt ja elät hyvinkin edullisesti myös keskustassa, tarjontaa on todella paljon. Picnic-eväitä löydät kaikkialta, sillä ruokakauppoja riittää. Nizzassa ei kannata myöskään pelätä muista maista tuttuja turistimenuita, sillä menut ovat pääosin tosi hyviä, varsinkin vaihtuvat sellaiset. Hinnat vaihtelevat 10–25 euron välillä. SUosittelen myös päivän annoksia, Plat du Jour, joiden keskihinta on noin 12 euroa. En tiedä, missä majailet, mutta Nizzassa on paljon kivoja paikkoja vanhassa kaupungissa. Osta Riviera Times lehtikaupasta, siellä ovat kaikki isot kirpputorit ja tapahtumat englanniksi. Jostain kummasta syystä ihmisillä on käsitys, että Nizza on hirveän hieno ja kallis paikka. Onhan se sitäkin, mutta parasta siellä on, että tarjontaa riittää jokaiselle kukkarolle. Olut on ravintolassa hieman kalliimpaa kuin Suomessa, mutta viini halvempaa. Hanavesi ei maksa mitään, sitä kannattaa juoda, koska pullotetut vedet ja limut ovat kalliita. Bon voyage ja relax.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omayaha kirjoitti:

moikka moi! varasin juuri lennot nizzaan elokuuksi kun halvalla sain. en varsinaisesti ole mikään budjettimatkailija, mutta sillä periaatteella mennään että kun säästää jossain asiassa voi sitten käyttää rahaa enemmän toisessa. nizzassa en ole koskaan aikaisemmin käynyt ja mietin kuinka paljon maininnat kalliista hintatasosta pitävät todellisuudessa paikkansa? onko tietoa esim. hyvistä ruokapaikoista hieman ydinkeskustasta poispäin? vaihteleeko hintataso paljonkin? paljonko maksaa perusillallinen esim. vain pääruoka turistirysien ulkopuolella? saako kävellä pitkällekin? olen kuullut/lukenut jonkin verran ns. kiinteistä menuista, joissa on muutamia vaihtoehtoja ja kiinteä hinta. mikä on näiden hintataso? onko kokemuksia kirpputoreista? mistä löytyisi ja kannattaako käydä? entä kauppahallit / ruokamarkkinat, joista voisi hakea hyvät picniceväät? iltaelämän kannalta olisin kiinnostunut ns. menomekkojen lisäksi myös rauhallisemmista baareista (nuorille). tietääkö kukaan esim. hyviä paikkoja missä soisi livemusiikki? itse kuuntelen mieluummin "letkeää" reggaeta kuin teknojumputusta vaikka vaihtelu toki virkistää. rahat ja energia tuskin riittää kalliisiin yökerhoihin joka ilta...onko tietoa sisäänpääsymaksuista tälläisissa "hienommissa" paikoissa? olen kiitollinen kaikesta mahdollisesta infosta. tai jos joku tietää jotain aiheisiin liittyviä linkkejä/sivostoja, tutustuisin niihin mielelläni. (tosin ranskaa en kyllä osaa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu