Alla SK:n nettiuutinen Köyliön Pajulan koulun purkupäätöksestä. Hmm. Nyt pitää koulu purkaa, vaikka kunta olisi voinut säästetyillä rahoilla, mikäli olisi purkanut poikani huostaanoton, korjauttaa kyseisen koulun luxuskuntoon.. Näin niitä kunnan rahoja tärvätään toisarvoisiin kohteisiin, välittämättä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan koulun kohtalosta. Toimintaahan kyseisen koulun tiloihin olisi voitu muillekin harrastus- yms toiminnoille löytyä.. Köyliön Kepolassa sijaitseva Pajulan koulu piharakennuksineen aiotaan purkaa. Tekninen lautakunta päätti keskiviikkoisessa kokouksessaan hakea purkulupaa Pyhäjärviseudun ympäristötoimistolta. Koulu on rakennettu pääosin vuosina 1920 ja 1950, eikä siinä ole ollut oppilaita sitten vuoden 1974. Tällä hetkellä koululla on ollut vähäistä harrastustoimintaa, mutta osassa rakennusta on erittäin pahoja kosteus- ja lahovaurioita.
Pajulan koulun purkupäätös..
4
353
Vastaukset
- Von Lagerbom
Mitähän se onkaan mahtanut poikani aiheeton huostaanotto tulla Köyliön kunnalle maksamaan runsaan neljän vuoden aikana.. Muistaakseni n.300e / vuorokausi. Ja tähän lisäksi vielä harrasteensa, terveydenhoitonsa yms pakolliset menot, joita ovat myös tapaamisista johtuvat kulut, joita ei tosin minun kohdaltani ole paljonkaan kertynyt.. Ja lisäksi, kun perusturvajohtaja alkoi voimallisen poikani äidin tukemisen, on siitäkin kertynyt kunnalle runsaasti menoja. Ja kertyy edelleen. Mitäs se sanoikaan se sosiaalilainsäädäntö, hmm. Jotainhan siellä oli perheen tukemisesta, jonka perusturvajohtaja ymmärsi täysin väärin. Jos olisi tukenut perhettä, ei menoja juuri olisikaan kertynyt perheestämme. Mehän emme olleet toimeentulotuen piirissäkään. Nämä suuret, kuntaa rasittavat menot alkoivatkin vasta nykyisen perusturvajohtajan astuttua kunnan palvelukseen,heh.. Ja vaikka minä jo vuosia sitten varoitin kunnanjohtajaa siitä, että kunta menee konkurssiin, tms, perusturvajohtajan yltiöpäisen kulutuksen vuoksi.. Ja miten on käynyt nyt.. Viime vuonnakin kunta joutui ottamaan lainaa selvitäkseen pakollisista menoistaan. Ja muistaakseni jo alkuvuodestakin taas lisää. Hyvää kunnan talouden hoitoa totisesti.. Tässäpä niille kunnanhallituksen / valtuuston jäsenille pohdittavaa..
- Von Lagerbom
Poikani huostaanotto on tullut Köyliön kunnalle maksamaan n. 500.000 euroa, eli kolme miljoonaa markkaa.. Ja kuten jo totesin, mahdollisesti exäni , ja muiden kahden lapseni kulut vielä tämän päälle. Koskahan kunnan päättäjät mahtavat havahtua tilanteeseen..
- Von Lagerbom
Eikä se myöhäistä vieläkään ole. Äkkiä vaan porukka kasaan vastustamaan purkamispäätöstä. Tällöin purkutöitä ei voi aloittaa.. Korjausvaroja olisi voinut saada käyttämällä poikani huostaanottoon käytetyt varat rakennuksen korjaamiseen. On selvää, että mikäli korjaustoimiin olisi ryhdytty jo neljä vuotta sitten, kun poikani huostaanotettiin, ei rakennus olisi päässyt noin huonoon kuntoon. Hoitamattomanahan se on huonokuntoiseksi päästetty. Kunta olisi voinut työllistää korjaustyössä omia työttömiä kuntalaisiaan, ja saada siihen jopa valtiolta työllistämistukea. Hyvin lyhytnäköisiä ovat kunnan päättäjät..
- Von Lagerbom
Kyseistä Pajulan koulua. Edelleenkin voisi Köyliön kunta työllistää työttmiä kuntalaisiaan rakennuksen korjaustyössä, ja edelleenkin saisi työvoiman palkkaukseen tukea valtiolta. Puutakin kai kunnalla on kunnan metsissä. Varmaan pystykuivaakin, josta voisi heti sahauttaa korjausremonttiin vaadittavan puutavaran.. Kaikki on vaan siitä kiinni, mitä arvoja kunnassa vaalitaan.. Pystykuivia viranhaltijoita kyllä suojellaan,heh..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek205826Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.223009Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1592681- 262479
- 821694
- 1461575
- 1341424
- 91063
- 1351038
- 901022