Raiskaaja

Todennäköisesti raiskaaja on Keskustalainen ja todennäköisesti hänellä on ollut aijemminkin ongelmia naisten kanssa!!
61006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

lähetyssaarnaaja,-69-,vai joku muu asento noissa puhdetöissä. joutais saatana hirteen. muut kaltaisensa samaan jonoon elostelemasta Suomen kansan kustannuksella.

Äänestä

Kansanedustaja, joka itselleni tulee mieleen, ei ole keskustalainen (eikä kokoomuslainen). Eikä siis mikään niistä "kalapuikkomiehistä", koska he olivat vanhoja ja tämä on poika lehtitietojen mukaan. Suuntaa antaa ehkä sekin, mistä puolueista on innokkaimmin vaadittu syyllistä esiin (kokoomus), ja mistä puolueesta taas ei ole... Jokainen voi tehdä salapoliisintyön itse: - katso www.eduskunta.fi - kansanedustajat aakkosittain -miehet, ja käy lista läpi, lehtitietojen perusteella henkilö olisi syntynyt 1970-luvun loppupuolella - kuka heistä on valtakunnallisesti tunnettu - kuka heistä niin nuorista mieskansanedustajista on politiikassa jo konkari, kuten lehdessä asiasta kerrottiin Eipä jää montaa vaihtoehtoa, siksi olisi ehkä hyvä jos kyseinen henkilö oikeasti tulisi itse esiin, nyt epäillään joka tapauksessa ja vahingossa paria muutakin poikaa. On kyllä epäreilua antaa muiden viattomien kärsiä epäilyksistä, pitäisi olla selkärankaa vastata teoistaan. Hänhän on kieltänyt syyllistyneensä raiskaukseen, joten miksei sitä voi sanoa ääneen julkisuuteen omalla nimellään, jos kerran on jopa syytön.

Äänestä
  • Korjaan: Ei ko. kansanedustaja olekaan ilmeisesti välttämättä 70-luvun lopulla syntynyt. Toisessa ketjussa joku kirjoitti, että olisi sitä vanhempi. Tässä se nähdään taas, että kun tieto jää spekulaation asteelle, niin ihmiset kuvittelevat mielessään syyllisen ja jos he arvaavat sen väärin, niin viattomat joutuvat siitä kärsimään.

    Äänestä

  • äskeinenddd kirjoitti:

    Korjaan: Ei ko. kansanedustaja olekaan ilmeisesti välttämättä 70-luvun lopulla syntynyt. Toisessa ketjussa joku kirjoitti, että olisi sitä vanhempi. Tässä se nähdään taas, että kun tieto jää spekulaation asteelle, niin ihmiset kuvittelevat mielessään syyllisen ja jos he arvaavat sen väärin, niin viattomat joutuvat siitä kärsimään.

    kansanedustajalla selkärankaa? RAAAAAHAHAHAAGAaaAAa! sitä ei löydy meidän ministereiltäkään! sotilailta! kansalaisilta! suomi on yksi hemmetin nilkki joka kiemurtelee paskan läpi!

    Äänestä

  • että tajuaa sinun olevan niitä jotka työkseen koittaa kaunistella porvaripoliitikkojen rumia tekemisiä , eli ilmiselvä riistoporvari , arvatenkin kokomusta.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


selvinnyt!! kirjoitti:

Todennäköisesti raiskaaja on Keskustalainen ja todennäköisesti hänellä on ollut aijemminkin ongelmia naisten kanssa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu