Kommunistit

Suomi on kutsunut Iranin suurlähettilään kuultavaksi ulkoministeriöön maan ihmisoikeusloukkauksien takia. Iranissa teloitettiin äskettäin nainen, joka oli tuomittu alaikäisenä tehdystä rikoksesta. Kuolemanrangaistus uhkaa myös kahta muuta henkilöä, jotka on tuomittu alaikäisinä tehdyistä rikoksista. Suomi on vedonnut Iraniin, jotta tuomioita ei pantaisi täytäntöön. Suomi vaatii Irania myös luopumaan kivitysrangaistusten käytöstä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Iranissa on teloitettu tänä vuonna 140 ihmistä. Järjestön mukaan Iran oli viime vuonna maailman ainoa valtio, jossa teloitetaan myös alaikäisiä. Iranissa on pantu toimeen myös joukkoteloituksia ja käytetty julmia teloitustapoja kuten kivittämistä. Viime vuonna Iranissa hyväksyttiin lakimuutos, jossa kuolemantuomio laajennettiin koskemaan useita hiljattain lailla säädettyjä tekoja, kuten laittomien audiovisuaalisten materiaalien tuottamista. Myös islamista luopumisesta uhkaa tulla kuolemanrangaistuksen alainen teko.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuriin ! kirjoitti:

Suomi on kutsunut Iranin suurlähettilään kuultavaksi ulkoministeriöön maan ihmisoikeusloukkauksien takia. Iranissa teloitettiin äskettäin nainen, joka oli tuomittu alaikäisenä tehdystä rikoksesta. Kuolemanrangaistus uhkaa myös kahta muuta henkilöä, jotka on tuomittu alaikäisinä tehdyistä rikoksista. Suomi on vedonnut Iraniin, jotta tuomioita ei pantaisi täytäntöön. Suomi vaatii Irania myös luopumaan kivitysrangaistusten käytöstä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Iranissa on teloitettu tänä vuonna 140 ihmistä. Järjestön mukaan Iran oli viime vuonna maailman ainoa valtio, jossa teloitetaan myös alaikäisiä. Iranissa on pantu toimeen myös joukkoteloituksia ja käytetty julmia teloitustapoja kuten kivittämistä. Viime vuonna Iranissa hyväksyttiin lakimuutos, jossa kuolemantuomio laajennettiin koskemaan useita hiljattain lailla säädettyjä tekoja, kuten laittomien audiovisuaalisten materiaalien tuottamista. Myös islamista luopumisesta uhkaa tulla kuolemanrangaistuksen alainen teko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu