Itsenäisyyspuolue tarjoaa vaihtoehtoa EU-jäsenyydelle

Itsenäisyyspuolue tarjoaa vaihtoehtoa EU-jäsenyydelle Vaalikampanjansa avannut Itsenäisyyspuolue tavoittelee tosissaan paikkaa EU-parlamenttiin. Puolueen vaaliteema on Erotaan EU:sta. Itsenäisyyspuolueen mielestä Suomessa tarvitaan perustava yhteiskunnallinen suunnan muutos kohti oikeudenmukaisuutta, suoraa demokratiaa, suurempaa omavaraisuutta, kestävää kehitystä ja puolueettomuuspolitiikkaa. Tällainen muutos on mahdollinen vain EU:sta eronneessa Suomessa, joka päättää itse omista asioistaan. Itsenäisyyspuolue haluaa, että Suomi on EU:lle hyvä naapuri ja tekee aitoa kansainvälistä yhteistyötä. Suomalaisten tulee tietää, että EU:sta voi irtautua eduskunnan enemmistön päätöksellä ja että siitä ei seuraa mitään sakkomaksuja. Kaupankäynti, opiskelu ja ihmisten vapaa liikkuminen eivät kärsi EU:sta eroamisesta. Itsenäisyyspuolue esittää todellisen vaihtoehdon nykyiselle EU-johtoiselle politiikalle. Mikään eduskuntapuolueista ei sitä tee. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien EU-kritiikki vain tukee nykyisen politiikan jatkumista, koska nuo kriitikot haluavat Suomen pysyvän EU:n jäseninä. Suomesta puuttuu aito julkinen keskustelu tulevaisuuden vaihtoehdoista. Sitä puutetta Itsenäisyyspuolue haluaa korjata. Samalla IPU tarjoaa vaikutuskanavan niille 1-2 miljoonalle äänioikeutetulle, jotka kannattavat itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, siis haluavat Suomen eroavan EU:sta ja pysyvän erossa Natosta. Lisätietoja Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja [email protected]
11263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Suomesta puuttuu aito julkinen keskustelu tulevaisuuden vaihtoehdoista. Sitä puutetta Itsenäisyyspuolue haluaa korjata." Julkista keskustelua IPU haluaa kovin selkeästi rajoittaa jopa tällä palstalla. Tulevaisuudessa pitää olla vaihtoehtoja ja yhteistyötä. Näistä IPU sanoutuu selkeästi irti ja haluaa jarruttaa demokratian toteutumista mahdollisimman tarkasti. "Samalla IPU tarjoaa vaikutuskanavan niille 1-2 miljoonalle äänioikeutetulle, jotka kannattavat itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, siis haluavat Suomen eroavan EU:sta ja pysyvän erossa Natosta. " Niin tarjoaa moni muukin, tosin toisilla on siihen mahdollisuuksia osalla jopa näyttöjä. Vaikutuskanavana IPU:ssa saa olla maksajan ja Pesos-Hakalehdon gramofonin pyörittäjänä muu ei ole suvaittua, ei edes oma-aloitteisuus joka koetaan uhkana ja kilpailuna.

Äänestä
  • Kovin oli puppua taas. Yritä kasvattaa ymmärräystäsi.

    Äänestä

  • Sinä olet niistä yksi.Ilmeisesti jonkun puolueen palkkalistoilla tarkoituksena estää IPUn menestyminen.Näin toimit epäisänmaallisesti kaikkia Suomen kansalaisia vastaan,niinkuin työnantajasikin. Nolaamiskampanja ja häiriköinti on IPUn ulkopuolelta tulevaa. IPU ei ole sensuroinut tätäkään sivua ikinä.Toki voitte vapaasti kirjoittaa sontaanne tääne sen vuoksi,mutta älkää sentään valehdelko tuolla tapaa. Valtapuolueilla näyttää housut tutisevan pelosta,että menettävät viimein valtaansa,kun näin vääristeltyjä kirjoituksia kirjoitetaan.Tarkastelkaa kättenne töitä.Niissä ei kehumista löydy.Korruptiolla hankittu valta on murentanut talouden maan rakoon.Väkivalloin ette pysty valtaa pitämään ikuisesti.Toimintanne on liian läpinäkyvää.

    Äänestä

  • muualta kirjoitti:

    Sinä olet niistä yksi.Ilmeisesti jonkun puolueen palkkalistoilla tarkoituksena estää IPUn menestyminen.Näin toimit epäisänmaallisesti kaikkia Suomen kansalaisia vastaan,niinkuin työnantajasikin. Nolaamiskampanja ja häiriköinti on IPUn ulkopuolelta tulevaa. IPU ei ole sensuroinut tätäkään sivua ikinä.Toki voitte vapaasti kirjoittaa sontaanne tääne sen vuoksi,mutta älkää sentään valehdelko tuolla tapaa. Valtapuolueilla näyttää housut tutisevan pelosta,että menettävät viimein valtaansa,kun näin vääristeltyjä kirjoituksia kirjoitetaan.Tarkastelkaa kättenne töitä.Niissä ei kehumista löydy.Korruptiolla hankittu valta on murentanut talouden maan rakoon.Väkivalloin ette pysty valtaa pitämään ikuisesti.Toimintanne on liian läpinäkyvää.

    Tulipa tuossa miltei kaikki skitsofrenian tunnusmerkit, jos kirjoituksesi olisi totta ja uskoisit niin edes itse et uskaltaisi kirjoittaa. Vaan sepä se, IPU satsaa äänioikeudettomien luulosairaiden haalimiseen. Voiko siten tehdä todellista politiikkaa ja menestyä, ei tietenkään oikeassa politiikassa, mutta tietysti jossain leikkikerhossa. Niin se vain on.

    Äänestä

Kertoo Antti pesonen, että mikä se vaihtoehto on, ja mitä se merkitsee ja edellyttää. - Mitä IPUn vaihtoehto käytännössä on, ja miten se toteutetaan. - Mitä tuon vaihtoehdon käytännön toteuttaminen edellyttää ja mitä se maksaa? - Kuka tuon vaihtoehdon toteutuksen maksaa, ja miksi? - Miten Pesonen kera IPUn järjestää EU.sta irtaantumisen jälkeisen elämän ja miten se konkretisoituu käytännössä. - Miten asian johdosta työttömäksi jääneet n. 1,3 miljoonaa työläistä sijoitetaan, tai miten he suhtautuvat, tuohon irtaantumisen aiheuttaman katastrofiin. Kasvaako IPUn kannatus ennenäkemättömiin sfääreihin? Olisiko "1puoluejohtajan" kuitenkin asennoiduttava asioihin niiden vaatimalla tavalla, eli realistisesti.

Äänestä
  • Kun nämä 1,3 miljoonaa puolueiden suojatyöpaikkaa saadaan hävitettyä,niin verorahat riittää oikeisiin työpaikkoihin.Siis sosiaali,terveydenhoito ja koulutustyöhön.Nythän nämä hyvin tarpeelliset työpaikat on hävitetty EU-jäsenyyden aikana ja verorahat jouduttu laittamaan yritysten tukemiseen.Tämä on rampauttanut koko yhteiskunnan ja oikean yrittäjyyden.Aiheuttanut maahan korruption,joka jo Italian tapaan vaikuttaa yritystoimintaa lamaannuttavasti. Kun tästä paskasta päästään eroon,niin alkaa hurja työn teko uuden vapauden vuoksi.Markkinataloutta voidaan näet toteuttaa Suomessa oikeasti,kun säännöt voidaan tehdä itse,eikä kenenkään tarvitse lahjoa ja kerjätä puolueilta. Toivottomasta säätely-yhteiskunnasta tulee yritteliäs ja kansalaisia tasapuolisesti kohteleva kun suomalaiset pääsevät taas määräämään omista asioistaan. Lisäksi pääsemme eroon näistä palkatuista henkilöistä,jotka on työllistetty puolueiden taholta puhumaan paskaa mediassa ja etenkin näillä vapaan sanan sivuilla,tarkoituksena nolata kaikki ajattelevat suomalaiset.

    Äänestä

  • työllistyy kirjoitti:

    Kun nämä 1,3 miljoonaa puolueiden suojatyöpaikkaa saadaan hävitettyä,niin verorahat riittää oikeisiin työpaikkoihin.Siis sosiaali,terveydenhoito ja koulutustyöhön.Nythän nämä hyvin tarpeelliset työpaikat on hävitetty EU-jäsenyyden aikana ja verorahat jouduttu laittamaan yritysten tukemiseen.Tämä on rampauttanut koko yhteiskunnan ja oikean yrittäjyyden.Aiheuttanut maahan korruption,joka jo Italian tapaan vaikuttaa yritystoimintaa lamaannuttavasti. Kun tästä paskasta päästään eroon,niin alkaa hurja työn teko uuden vapauden vuoksi.Markkinataloutta voidaan näet toteuttaa Suomessa oikeasti,kun säännöt voidaan tehdä itse,eikä kenenkään tarvitse lahjoa ja kerjätä puolueilta. Toivottomasta säätely-yhteiskunnasta tulee yritteliäs ja kansalaisia tasapuolisesti kohteleva kun suomalaiset pääsevät taas määräämään omista asioistaan. Lisäksi pääsemme eroon näistä palkatuista henkilöistä,jotka on työllistetty puolueiden taholta puhumaan paskaa mediassa ja etenkin näillä vapaan sanan sivuilla,tarkoituksena nolata kaikki ajattelevat suomalaiset.

    pihalla ja ilman sukkia! Eksää oikeesti tajuu et jos me ns. irrotaan EU.sta meille tulee nuo 1,3 miljoonaa työtöntä, ja se olisi katastrofi suomelle. siinä ei pesosen tai ipun pölhökustaa jutut silloin enää auta. IPU on ihan ulkona älyllisestä keskustelusta, eikä omaa mitään momenttia yhteiskunnalliseti. Teesit joita IPU heittää peliin ovat niin naiivia että ei voi edes IPUlaisten itsensä niihin uskosa.

    Äänestä

  • oot sitten ihan kirjoitti:

    älähän nyt kahden keppanan kännissä ala puhua asioista joista et tiedä.... ...tietääköhän äitisi mitä hänen koneella kirjoittelet nettiin....?

    Äänestä

  • 1,3milj työtöntä eu:sta irtaantumisen vuoksi??????? KÄHÄRÄ tuntuu taas ja jälleen kerran olevan pilvessä! Ja meistä 90-luvulla selvinpäin olleista moni muistaa mitä oli ennen eu jäsenyyttä......

    Äänestä

  • joo,o kirjoitti:

    1,3milj työtöntä eu:sta irtaantumisen vuoksi??????? KÄHÄRÄ tuntuu taas ja jälleen kerran olevan pilvessä! Ja meistä 90-luvulla selvinpäin olleista moni muistaa mitä oli ennen eu jäsenyyttä......

    eroittaa selkeää raflaamista, kirjoituksissa. Herättäminen on asia joka saadaan aikaiseksi tarkoituksellisesti, tuollaisilla "ylilyönneillä".

    Äänestä

  • oot sitten ihan kirjoitti:

    pihalla ja ilman sukkia! Eksää oikeesti tajuu et jos me ns. irrotaan EU.sta meille tulee nuo 1,3 miljoonaa työtöntä, ja se olisi katastrofi suomelle. siinä ei pesosen tai ipun pölhökustaa jutut silloin enää auta. IPU on ihan ulkona älyllisestä keskustelusta, eikä omaa mitään momenttia yhteiskunnalliseti. Teesit joita IPU heittää peliin ovat niin naiivia että ei voi edes IPUlaisten itsensä niihin uskosa.

    Vieraiden ihmisten nolaanisyritys on sinun alaasi.Mitä siitä hyödyt? Asiaahan sinulla ei ikinä ole sanottavana.Huutelu riittää todistamaan sinut tietämättömäksi. Et varmana ole huomannut kilometritehtaale kulkiessasi,että jotain on mennyt pieleen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antti Pesonen puh. joht. kirjoitti:

Itsenäisyyspuolue tarjoaa vaihtoehtoa EU-jäsenyydelle Vaalikampanjansa avannut Itsenäisyyspuolue tavoittelee tosissaan paikkaa EU-parlamenttiin. Puolueen vaaliteema on Erotaan EU:sta. Itsenäisyyspuolueen mielestä Suomessa tarvitaan perustava yhteiskunnallinen suunnan muutos kohti oikeudenmukaisuutta, suoraa demokratiaa, suurempaa omavaraisuutta, kestävää kehitystä ja puolueettomuuspolitiikkaa. Tällainen muutos on mahdollinen vain EU:sta eronneessa Suomessa, joka päättää itse omista asioistaan. Itsenäisyyspuolue haluaa, että Suomi on EU:lle hyvä naapuri ja tekee aitoa kansainvälistä yhteistyötä. Suomalaisten tulee tietää, että EU:sta voi irtautua eduskunnan enemmistön päätöksellä ja että siitä ei seuraa mitään sakkomaksuja. Kaupankäynti, opiskelu ja ihmisten vapaa liikkuminen eivät kärsi EU:sta eroamisesta. Itsenäisyyspuolue esittää todellisen vaihtoehdon nykyiselle EU-johtoiselle politiikalle. Mikään eduskuntapuolueista ei sitä tee. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien EU-kritiikki vain tukee nykyisen politiikan jatkumista, koska nuo kriitikot haluavat Suomen pysyvän EU:n jäseninä. Suomesta puuttuu aito julkinen keskustelu tulevaisuuden vaihtoehdoista. Sitä puutetta Itsenäisyyspuolue haluaa korjata. Samalla IPU tarjoaa vaikutuskanavan niille 1-2 miljoonalle äänioikeutetulle, jotka kannattavat itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, siis haluavat Suomen eroavan EU:sta ja pysyvän erossa Natosta. Lisätietoja Antti Pesonen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu