Muistelen että Te kirjoititte sinne aikaisemmin omalla nimellänne, jo ennen tätä kuuluisaa uudistusta nyt kuunvaihteessa. Samoin vaikutti siltä että siellä nettikeskusteluissa oli jokainen kynnellekykenevä lieksalainen, ukit, mummit ja anopit mukaanlukien. Puhuttiin jopa Lieksa-ilmiöstä. Kansa nousi barrikaadeille ja kunnallispolitiikkaa ruodittiin ennennäkemättömällä vimmalla. Te varmaan osaatte ainakin ennustaa tulevatko nämä kotikutoiset asiantuntijat takaisin palstoille - nyt kun vaatimuksena on Karjalaisen puolelta se omalla nimellä kirjoittaminen. Kiitos jo etukäteen vastauksesta. Myös on kaivattu Teidän kirjoituksianne uudistuneeseen Karjalaiseen.
Markku mitä mieltä olet uudistuneesta
5
409
Vastaukset
Olen täällä sivumennen todennut asiasta.mitä merkitsi nimimerkit.Nimimerkintakaa sanottiin aika rajusti ja sekö sitten syy.Toisaalta havaitsin että oli haalittu jonkun asialiikkeen taakse tukijoita ympäri Suomea eli eri nimimerkkejä joten sekö sitten sai jotkut hermostumaan. Nyt jopa väitetään että kirjoitaisin nimelläni ja nimimerkillä kysyisin ja vastaisin. Vastaan kysyttäessä ja aloitan keskustelun pääsääntöisesti omalla nimellä. Kotikutoiset asiantuntijat tulevat takaisin palstalle kolmen ja puolen vuoden kututtua kun taas on kunnallisvaalit tulossa. Olen ollut matkoilla laulukilpailuissa ja kotona työtä ja nyt kävin lääkärissä ja siitä asiasta kirjoitin tälle palstalle. Koska kirjoitan tällä palstalla en ehdi joka puolelle huseeraamaan joka jopa ärsyttää joitakin,mutta tarvittaessa olen hoitanut esim tiedustelun kaupungin suuntaan sitä pyydettäessä ja lukijoita sillä palstalla oli hyvin runsaasti. Kuitenkin Karjalaisessa ja heidän lehdistössä on tietyt kuviot keskusteluista sen tiedän melko tarkkaan mitä saa sanoa ja mitä ei olenhan ollut lieksassa luottamustehtävissä jonkun henkilö ijän ajan. Osaan kuitenkin toimia kuntlaisena tarvittaessa ja osaan haistaa tuulia ja asioita tällä nyt tukossa olevalla nenällä. Minusta on hyvä että kirjoitetaan nimellä ja myöskin asiallisesti nimimerkillä.Juuri toisessa kirjoituksessa Terveyskeskuksen ajanvarauksesta sain aikanaan samaan asiaan törmänneenä kipinän asiaa tiedustella. Joten montaa kirjoitusta siellä ei ole ollut nyt naisilta.MK
- just näin
Tuttu juttu show
Joo Joo henkilölle.Tuttu juttu show on kaukana sitä asiapitoisesta kysymyksestä mitä kysyjä kysyi ja mitä vastasin kysymyksiin. Tulkoon vielä mainituksi,kun tässä on ollut ohjelmaa ja tapahtumia on kohdallani ollut erilaisia. Moniko Teistä vastailee kysymyksiin ja pystyy myös lähtemään yleisön eteen sellaisessa tilanteessa kun on suru puserossa.Eli äitini kuoli pari kuukautta sitten, mutta millaista tämä aika on ollut.Se on ollut hyvin joskus raadollista,siinä hienotunteisuus on ollut kaukana mutta kuitenkin olen mielestäni jonkun asian tänäkin aikana hoitanut,vaikkei niitä pisteitä ja pilkkuja ole tullut kirjoitukseen. Mutta aika tuttu juttua tämä elämä välillä on eipähän kovin ylhäältä putoa,elämää siten minullakin on jos sitä on joskus toivotettu hankittavaksi,se on tullut ihan itsestään näinä elämäni vuosina.Jotta nuo heitot on tuttua juttua kun ei ole eämän kokemusta liiemmin.näin veikkaisin.MK
- hoilottaminen
markkukorpinen kirjoitti:

ole vapaaehtoista? Pakkoko sinne on itseään tyrkyttää suruaikanakin?
hoilottaminen kirjoitti:
ole vapaaehtoista? Pakkoko sinne on itseään tyrkyttää suruaikanakin?
Kuvaavat että se on pitkän ijän salaisuus. Sinulle ystävä hyvä,kenties sinäkin elät pitkään mutta ajattele joskus myös hieman. Kenties sinä saat viettää nyt Äitienpäivää äidin ollessa ja myös isän ollessa elossa. Mitä sinä harrastat ja mikä sinun elämässä on tärkeitä asioita,uskon että sinulla on taitoja hyvään.Minä ainakin toivon, että sinulla on kärsivällisyyttä uskoa ja toivoa elämään ja että sinä saat kokea ympärillä olevan rakastavia ihmisiä ja sinä myöskin voinet rakastaa antaa sitä mitä haluat itsellesi tehtävän.MK
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604