Suomalaista "osaamista"?

Nimekkäiden suomalaisten ict-ajan vaikuttajien verkkokaupan mullistamista yrittävä Fruugo on avattu. "Se tavoittelee maailmalla 60 miljardin euron markkinaa, jonka uskotaan syntyvän yhden pisteen nettiostosten ympärille. Fruugon tavoittelema markkina on noin puolet Euroopan nettikaupan arvosta. Fruugo perustettiin jo vuonna 2006, mutta palvelun lanseeraaminen on viivästynyt. Yhtiöstä on myös jouduttu vähentämään väkeä jo ennen palvelun avautumista." Mutta nyt tapahtuu!!! "Salaperäinen Fruugo avautui kaikelle kansalle: http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=37760&tyyppi=1 No eikun suomi-ihmettä hämmästelemään, mutta oi voi siellä lukee "SULJETTU"? http://www.fruugo.com/com/fi/eur/ Taida tulla lasta ei paskaa koko touhusta, uutinen aukeamisesta ja lafka jo suljettu, mitä tosta ees uutisoidaan, säälittävää hypeä kuplan ympärillä. Aika tyypillistä suomessa.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuolle taisi käydä samoin kuin Cuilille tässä vähän taaemma. Kun eilen luin tuosta uutisia ja kävin kokeilemassa, ei kaistaa kai riittänyt ja sanottiin että odotas pari minuuttia. En jaksanut käydä uudestaan. Tänään kun kävin, oli suljettu. Ei se heidän vikansa ole jos ihmisillä riittää kiinnostus. Nyt ne varmaan lisää kapasiteettia sinne. Ja kyllä noinkin saadaan ilmaista mainosta. Tuo on sitäpaitsi beta vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fru..fruuugh..öööö... kirjoitti:

Nimekkäiden suomalaisten ict-ajan vaikuttajien verkkokaupan mullistamista yrittävä Fruugo on avattu. "Se tavoittelee maailmalla 60 miljardin euron markkinaa, jonka uskotaan syntyvän yhden pisteen nettiostosten ympärille. Fruugon tavoittelema markkina on noin puolet Euroopan nettikaupan arvosta. Fruugo perustettiin jo vuonna 2006, mutta palvelun lanseeraaminen on viivästynyt. Yhtiöstä on myös jouduttu vähentämään väkeä jo ennen palvelun avautumista." Mutta nyt tapahtuu!!! "Salaperäinen Fruugo avautui kaikelle kansalle: http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=37760&tyyppi=1 No eikun suomi-ihmettä hämmästelemään, mutta oi voi siellä lukee "SULJETTU"? http://www.fruugo.com/com/fi/eur/ Taida tulla lasta ei paskaa koko touhusta, uutinen aukeamisesta ja lafka jo suljettu, mitä tosta ees uutisoidaan, säälittävää hypeä kuplan ympärillä. Aika tyypillistä suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu