Miettimisen aihetta, pysäyttävä sähköposti

"Meille ei kuulu tällä hetkellä hyvää. Meitä on kohdannut paha trauma noin viikko pääsiäisen jälkeen. XXX yritti itsemurhaa, mutta minä ehdin pelastaa hänet. Hän yritti riistää hengen konjakilla unilääkkeillä. Hänelle annettiin jo kotona sähkövirtaa, sillä sydän oli jo pysähtymässä, samoin hengitys. Onneksi havahduin hänen kuolinkamppailuunsa ajoissa ja ehdin soittaa hätäkeskukseen. Hän oli pari päivää vihainen pelastumisestaan minulle, hän oli kuuleman pitkään suunnitellut tekoaan. Hän oli myös hankkinut internetistä tietoa, mikä määrä lääkkeitä riittää tappamaan ihmisen: xxx kpl vahvaa xxx-unilääkettä sekä pullollinen konjakkia .Nyt hän on hoidettavana xxx sairaalassa psykiatrian poliklinikalla. Nyt tulee kohta 5 viikkoa. Meillä on ollut kauheaa aikaa, Tunteet ovat niin moninaisia tällaisen tapahtuman jälkeen, nyt on päällimmäisena katkeruus ja viha..." Pistikö miettimään? Tämä voi olla kenen tahansa kohdalle tapahtuva asia?
12734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

päättäminen omasta vakaasta tahdosta on niin henkilökohtainen asia, että ei siihen kenenkään pitäis puuttua. syystäkin on vihainen.

Äänestä
  • olla neutraali ja antaa toisen riistää henkensä puuttumatta asiaan? Ja vielä, kun on kyse lapsiperheestä ... Voi hyvää päivää!!! Apua tarvitsee koko perhe ja mikä trauma jääkään lapsille IKUISIKSI AJOIKSI, KUN OLIVAT NÄKEMÄSSÄ.

    Äänestä

  • Hekate50 kirjoitti:

    olla neutraali ja antaa toisen riistää henkensä puuttumatta asiaan? Ja vielä, kun on kyse lapsiperheestä ... Voi hyvää päivää!!! Apua tarvitsee koko perhe ja mikä trauma jääkään lapsille IKUISIKSI AJOIKSI, KUN OLIVAT NÄKEMÄSSÄ.

    kerrot, että menet huomenna synnytysosastolle katsomaan lapsia (tyttöä ja poikaa) eli loogisella päättelyllä päädyn siihen, että teille on vastoittain syntynyt kaksoset, joiden äiti on yrittänyt itsemurhaa pääsiäisen jälkeen ???? miten kaksoset voivat?

    lasten äiti ei ole vaimosi? tai sitten oikea vastaus on a) Taika Jim b) raitis rautatieläinen

    Äänestä

  • hämmentynyt kyselee kirjoitti:

    kerrot, että menet huomenna synnytysosastolle katsomaan lapsia (tyttöä ja poikaa) eli loogisella päättelyllä päädyn siihen, että teille on vastoittain syntynyt kaksoset, joiden äiti on yrittänyt itsemurhaa pääsiäisen jälkeen ???? miten kaksoset voivat?

    Syntyneet lapset ja vanhemmat voivat erittäin hyvin ja vanhempansa ovat meidän perhetuttuja. Ja p.s olen itse nainen.

    Äänestä

  • Hekate50 kirjoitti:

    olla neutraali ja antaa toisen riistää henkensä puuttumatta asiaan? Ja vielä, kun on kyse lapsiperheestä ... Voi hyvää päivää!!! Apua tarvitsee koko perhe ja mikä trauma jääkään lapsille IKUISIKSI AJOIKSI, KUN OLIVAT NÄKEMÄSSÄ.

    asioihin niinkuin vanhemmat antavat aihetta. Asennetta pitää nyt löytyä aikaihmisiltä kyllä lapset toipuvat jos vain saavat oikeanlaista tukea. Hae apua jaksaasesi auttaasesi lapsia.

    Äänestä

Oliko sinun tekosi sen oikeampi kuin siippasi? Olen samaa mieltä tuosta oman hengen riistämisen henkilökohtaisuudesta - ei siihen pitäisi kenelläkään ulkopuolisolla olla nokan koputtelemisia! Otsikkosi mukaan: sinullekkin vähän miettimisen aihetta!

Äänestä
  • Tämän sähköpostin on minulle lähettänyt työkaverini! Tämä asia ei ole siis minun omassa perheessäni tapahtunut ollenkaan. Pitäiskö surussaan kärsivää avovaimoa ja lapsiaan kehottaa kantamaan lisää viinaa toipumassa olevalle miehelle? Ja kenties hakea uusi satsi lääkkeitä? On täällä jessus sentään yksinkertaista porukkaa.

    Äänestä

  • Hekate50 kirjoitti:

    Tämän sähköpostin on minulle lähettänyt työkaverini! Tämä asia ei ole siis minun omassa perheessäni tapahtunut ollenkaan. Pitäiskö surussaan kärsivää avovaimoa ja lapsiaan kehottaa kantamaan lisää viinaa toipumassa olevalle miehelle? Ja kenties hakea uusi satsi lääkkeitä? On täällä jessus sentään yksinkertaista porukkaa.

    kantaa puolisollesi yhtään mitään. Anna puolisosi olla; tahto hänelläkin on ja syynsä siihen! Sinun kärsimyksesi vastaan hänen kärsimyksensä - kuka ratkaisee sen, kumpi on tärkeämpää/oikeutetumpaa kärsimystä? Puolisosi ei ehkä ole hyvä vanhempi/puoliso (jonka hän saattaa tajuta itsekkin), joten hänen kuolemansa saattaa olla parempi ratkaisu myös teille - riippuu ihan siitä mitä/millaista apua haet itsellesi ja lapsillesi ja miten aikuinen itse olet käsittelemään surun. Katsos, me kaikki kuolemme ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Kuka päättää siitä mikä tai koska on oikea tapa/aika kuolla? Riippuvuutesi alkoholistiin ei anna kypsää kuvaa sinusta - ennemminkin marttyyrin/läheisriippuvaisen kuvan, joka sekään ei ole hyvä malli lapsillesi. Oletko ajatellut tätä? Juoppo ei aina ole "SE" pahis perheessä... Varma olen siitä, että jos ihminen noin lopulliseen tekoon ajautuu, että päivänsä haluaa päättää, niin hänellä on siihen syynsä ja oikeutensa. Jatka sinä lapsinesi elämää ja antakaa kärsivän nukkua pois. Ei se kituuttaminen ketään auta... Päin vastoin koita kunnioittaa puolisosi tahtoa ja ajatella, että ehkä näin on parempi ja ehkä sinä et olekkaan se "uhri"...

    Äänestä

  • LASTESI pitäisi kirjoitti:

    Sinä vastaaja olet ilmeisesti lukihäiriöinen. Luepa koko viestiketju. Asia ei ole tapahtunut minun omassa perheessäni vaan työkaverini perheessä. Voi teitä, joiden tajunnan alkoholi on jo noin pahasti sokaissut. Ei osata edes viestiä lukea. Onneksi minulla ja perheelläni on kaikki ok. *teistä ns. taulapäistä en ole niinkään varma. Huh huh.Hikkee jo pukkaa... "Päin vastoin koita kunnioittaa puolisosi tahtoa ja ajatella, että ehkä näin on parempi ja ehkä sinä et olekkaan se "uhri"... " Kuka järkevä ihminen todella katsoo toisen ihmisen itsemurhayritystä tällä tavalla??? Sen tiedän, että alkoholilla on tässä perheessä ollut suurin syy tähän tapahtuneeseen.

    on kyse sitten "työkaveristasi" tai sinusta, niin teidän kummankin täytyy kääntyä itsenne puoleen, jos toiseen ja miettiä kuka kärsii eniten ja kuka "saa" hakea murhelleen eniten tukea. Onneksi en ole sinun puolisosi/työtoverisi, sillä et näköjään ymmärrä alkoholistin/sairaan ihmisen sielunmaailmaa. Jumala suokoon minulle tyynettä, hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja Viisautta erottaa nämä toisistaan.

    Äänestä

  • Hekate50 kirjoitti:

    Sinä vastaaja olet ilmeisesti lukihäiriöinen. Luepa koko viestiketju. Asia ei ole tapahtunut minun omassa perheessäni vaan työkaverini perheessä. Voi teitä, joiden tajunnan alkoholi on jo noin pahasti sokaissut. Ei osata edes viestiä lukea. Onneksi minulla ja perheelläni on kaikki ok. *teistä ns. taulapäistä en ole niinkään varma. Huh huh.Hikkee jo pukkaa... "Päin vastoin koita kunnioittaa puolisosi tahtoa ja ajatella, että ehkä näin on parempi ja ehkä sinä et olekkaan se "uhri"... " Kuka järkevä ihminen todella katsoo toisen ihmisen itsemurhayritystä tällä tavalla??? Sen tiedän, että alkoholilla on tässä perheessä ollut suurin syy tähän tapahtuneeseen.

    enpä enää usko, miksi puolisosi juo. Sinulla on myös ongelma (epävakaa?). Suosittelisin ihan lastesi takia hakemaan apua ensin vaikka neuvolasta. Jos siellä vähätellään (kuten nykyaikaan kuuluu), niin hae apua yksityiseltä ethän halua, että lapsesi jatkavat teidän perinnettänne? Anna lapsillelsi parempi tulevaisuus ja maksa siitä vaikka muutama kymppi!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Hekate50 kirjoitti:

"Meille ei kuulu tällä hetkellä hyvää. Meitä on kohdannut paha trauma noin viikko pääsiäisen jälkeen. XXX yritti itsemurhaa, mutta minä ehdin pelastaa hänet. Hän yritti riistää hengen konjakilla unilääkkeillä. Hänelle annettiin jo kotona sähkövirtaa, sillä sydän oli jo pysähtymässä, samoin hengitys. Onneksi havahduin hänen kuolinkamppailuunsa ajoissa ja ehdin soittaa hätäkeskukseen. Hän oli pari päivää vihainen pelastumisestaan minulle, hän oli kuuleman pitkään suunnitellut tekoaan. Hän oli myös hankkinut internetistä tietoa, mikä määrä lääkkeitä riittää tappamaan ihmisen: xxx kpl vahvaa xxx-unilääkettä sekä pullollinen konjakkia .Nyt hän on hoidettavana xxx sairaalassa psykiatrian poliklinikalla. Nyt tulee kohta 5 viikkoa. Meillä on ollut kauheaa aikaa, Tunteet ovat niin moninaisia tällaisen tapahtuman jälkeen, nyt on päällimmäisena katkeruus ja viha..." Pistikö miettimään? Tämä voi olla kenen tahansa kohdalle tapahtuva asia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu