Tahtoo Kameleontin

Kamele

Tänään tuli tv:stä ohjelma "kameleonttirannikko". Ne olivat niin mukavan näköisiä otuksia, oikein pieniäkin, että niitä voisi olla reilustikin. Niitä on niin lähellä, kuin Kreikan etelärannikolla, että varmaan niitä on ihmisillä paljonkin. Ohjelmassakin näytettiin, kuinka turisti poimi kassiinsa kolme kameleonttia. Joten, keneltä saisin ostaa edes muutaman?

12

3008

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voisit käydä

      herppi.net sivuilla etsimässä tietoa niistä. Eivät siedä toista eläintä samassa terrassa kuin parittelun ajan. Stressi usein tappaa kameleontin. Luultavasti nekin säkkiin tungetut elukat kuolevat vähän ajan sisään. Terraan pitää saada riittävästi suojaa, ettei eläin stressaannu liikkuvista ihmisistä tms. Kosteus ja valo-olosuhteet on myös syytä selvittää. Joudut myös kasvattamaan hyönteisiä omalle kamsulle. Jos olet jo perehtynyt aiheeseen niin pyydänpä anteeksi. Tuli vain sellainen mielikuva, että on nähty eläin ja ollaan valmiita heti ostamaan kun vain tietäisi kuka niitä myy. Niitä ei edes pidetä "varastossa" eläinkaupoissa, koska ovat niin herkästi stressaavia. Eli tuonti ulkomailta eläinkauppaan ja välittömästi uuteen kotiin, jossa terraario on lämpöä ja valoa myöten valmiustilassa.

      • Kamele

        Tietoa tosiaan tarvitsen - liikaa sitä ei ole kai koskaan. Olen elätellyt toivetta, että saisin tänne maaseudun rauhaan, tehtyä kesäajan ulkoterraarion, jossa olisi jokusia pienempiä puita, sekä pensaita. Lisäksi yhteen kulmaan sopivaa hienoa hiekkaa riittävän syvästi. Voisin yrittää lisääntymistä. Tv-ohjelman mukaan ne ovat itse niin aktiivisia, että eivät kyllä malta pysyä toisistaan erillään, oikeana hetkenä. Sen ne varmaan tietävät itse parhaiten, eivätkä tarvi avustusta. Tietysti pesä pitää avata ennen talvea, ja tuoda munat sisälle, edelleen hiekassa. Sitä varten täytyisi selvittää hiekan oikea lämpötila ja kosteus. Se ulkoterraario tarvitsee mahdollisesti kesälläkin jonkin lämmitetyn paikan, lämpölamppu tms. Siitä stressistä tulee mieleen, että parempi olisi saada sellaisia juuri kuoriutuneita poikasia. Luulen myös, että vanhempi aikuinen yksilö sopeutuu aika heikosti uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin.

      • erossa toisistaan
        Kamele kirjoitti:

        lisääntymisaikana kerran vuodessa noin kaksi/kolme päivää. Muun ajan kiukuttelevat toisilleen ja pyrkivät eroon toisistaan. Kameleontteja on myös erilaisia. Jemenin kameleontti, pantterikameleontti...en tiedäkään kaikkia. Eri maissa on eri tavalla kameleontteja. Tuossa ohjelmassa kameleontit asuvat ikävä kyllä turistien runnomalla alueella ja lisää hotelleja tehdään. Kaikissa maissa kameleontti ei ole suojeltu.

      • Kamele
        erossa toisistaan kirjoitti:

        Ja oli se kyllä hirvittävää, että niin taajaan rakennetaan. Koko kameleonttiranta tuhoutuu. Lisäksi rannan poikki menee se iso autotie. Sekin naaras, jonka munimista kuvattiin, jäi sitten kohta auton alle. Voi ressu parkaa. Lisäksi ne turistit ajelivat mönkijöillä ja maastureiila pitkin poikin rantaa, tyhjän päiten, ja samalla kamiksien ja niiden pesien yli. Että kyllä ne kameleontit ovat pian missä vaan muualla paremmassa turvassa. Mikäli se suojelu (jota siellä jotkut vapaaehtoiset onneksi viitsivät tehdä), ei pian saa parempaa lainvoimaa, niin ovat nekin otukset siellä kohta muisto vain.

      • king SNAKE

        ... kuulostaa aikas vastuuttomalta jos luontodokkarissakin näytetään että luonnosta saa napata eläimen tuosta vaan... mihinkähän tarkoitukseen, pitääpä katsoa tuo ohjelma. Itsekin harkitsin tuollaisen kameleontin ottamista, mitä enemmän itse otin niistä selvää, sen varmempi olin etteivät kameleontit kuulu suomen kaltaiseen ilmastoon. Kyllä niitäkin täällä harrastetaan mutta hoitamiseen tulee perehtyä toden teolla eikä kamsun hoitaminen ole niin yksinkertaista kuin esim. viljakäärmeen tai vaikkapa maakilpparin. Ruokaa kyllä kameleonteille järjestyy nykyään lemmikki kaupan tiskiltäkin... mutta silti, en suosittele ensimäiseksi matelija harrasteeksi.

      • king SNAKE
        Kamele kirjoitti:

        Tietoa tosiaan tarvitsen - liikaa sitä ei ole kai koskaan. Olen elätellyt toivetta, että saisin tänne maaseudun rauhaan, tehtyä kesäajan ulkoterraarion, jossa olisi jokusia pienempiä puita, sekä pensaita. Lisäksi yhteen kulmaan sopivaa hienoa hiekkaa riittävän syvästi. Voisin yrittää lisääntymistä. Tv-ohjelman mukaan ne ovat itse niin aktiivisia, että eivät kyllä malta pysyä toisistaan erillään, oikeana hetkenä. Sen ne varmaan tietävät itse parhaiten, eivätkä tarvi avustusta. Tietysti pesä pitää avata ennen talvea, ja tuoda munat sisälle, edelleen hiekassa. Sitä varten täytyisi selvittää hiekan oikea lämpötila ja kosteus. Se ulkoterraario tarvitsee mahdollisesti kesälläkin jonkin lämmitetyn paikan, lämpölamppu tms. Siitä stressistä tulee mieleen, että parempi olisi saada sellaisia juuri kuoriutuneita poikasia. Luulen myös, että vanhempi aikuinen yksilö sopeutuu aika heikosti uusiin olosuhteisiin ja ihmisiin.

        Kameleontti ei kestä suomen vetoista, viileitä öitä ja kuivaa ilmastoa. Mahdollisessa tarhassa voinet kamsua pitää ainoastaan erittäin lämpiminä päivinä ja yleensä saatavilla olevat lajit ovat melko käsittely herkkiä joten voivat stressata itsensä hengiltä jos niitä jatkuvasti kuskailee sisä terrasta ulkoterraarioon. Tuollaiseen poikas tehtailuun on sulla vielä TODELLA pitkä matka... en silti malta olla sanomatta, ÄLÄ OTA KAMELEONTTIA, valitse ensin jokin muu helpompi hoitoisempi laji, gekko tai jokin muu maalisko. Vaikka hankkisit poikasen, miten luulet muuttavasi sen geenistöä joka on tottunut tiettyyn ilmastoon ja olosuhteisiin tuhansien vuosien aikana. http://www.herppi.net/keskustelu?func=advsearch&q=kameleontti&exactname=1&childforums=1&catids=4&limitstart=0 ... lukases noita juttuja

      • dssddsdssd
        king SNAKE kirjoitti:

        ... kuulostaa aikas vastuuttomalta jos luontodokkarissakin näytetään että luonnosta saa napata eläimen tuosta vaan... mihinkähän tarkoitukseen, pitääpä katsoa tuo ohjelma. Itsekin harkitsin tuollaisen kameleontin ottamista, mitä enemmän itse otin niistä selvää, sen varmempi olin etteivät kameleontit kuulu suomen kaltaiseen ilmastoon. Kyllä niitäkin täällä harrastetaan mutta hoitamiseen tulee perehtyä toden teolla eikä kamsun hoitaminen ole niin yksinkertaista kuin esim. viljakäärmeen tai vaikkapa maakilpparin. Ruokaa kyllä kameleonteille järjestyy nykyään lemmikki kaupan tiskiltäkin... mutta silti, en suosittele ensimäiseksi matelija harrasteeksi.

        "Itsekin harkitsin tuollaisen kameleontin ottamista, mitä enemmän itse otin niistä selvää, sen varmempi olin etteivät kameleontit kuulu suomen kaltaiseen ilmastoon. Kyllä niitäkin täällä harrastetaan mutta hoitamiseen tulee perehtyä toden teolla eikä kamsun hoitaminen ole niin yksinkertaista kuin esim. viljakäärmeen tai vaikkapa maakilpparin. " Totta, mutta pitää myös muistaa, ettei maakilpparinkaan hoito nyt niin helppoa ole, suuret vaatimukset, ja elää kauan. Sitten jotkut idiootit luulevat noita vielä joiksikin lasten lemmikeiksi, voi hyvää päivää...

    • katso koko ohjelma

      Jäikö sulta huomaamatta, että nuo kameleontit ovat uhanalainen laj ja siten suojeltuja eläimiä. Nykykanta n. 3000 yksilöä, joita vapaaehtoiset kovasti yrittävät suojella mm. ihmiseltä!!!

      • pohdittiin

        sitä, kuinka se kreikan rannikon kanta on saapunut Afrikasta. Näitäkin liskoja on lukuisissa eri maissa, joissa kanta on sitä suuruusluokkaa, että laskemista ei pidetä tarpeellisena. Voisi olle mahdotontakin. Kameleontteja on myös monia eri lajeja. Kaikissa maissa se ei ole myöskään suojeltu. Kyllä niitä saa aivan laillisesti ostaa, ilman että tarvitsee havitella niitä Kreikan "siirtolaisia".

    • king SNAKE

      Siinähän ohjelmassa juurikin painotettiin sitä kuinka edesvastuuttomia ihmiset ovat jotka niitä poimivat käsiinsä ja miten paljon kameleontit stressaavat sitä tilannetta, hei haloo taas, narsismi huipussaan!

      • Kamele

        "narsismi huipussaan!" Onko noin? Viikko sitten valmistui mielentilatutkimus siitä sairaanhoitajasta, joka tappoi ihmisiä insuliinipistoksilla. Hoitaja todettiin narsistiseksi. Narsismi ei kuitenkaan ollut siinä "huipussaan". Ne tapaukset ovat jotain aivan muuta. Sinun mielestäsi siis kameleontin käteen otto (ja stressantuminen), tarkoittaa sitä, että ihminen on "narsisti", ja vielä sieltä "huipusta"?

      • 46456456

        mitä väliä joillain parilla sattumanvarasella sanalla on ton koko viestin joukossa? onhan se loppujen lopuks tosi kusipäistä noukkia uhanalaisia luontokappaleita omaan taskuun, ja siinä siis oli vähän enemmästä kyse kuin käteen ottamisesta. kameleonteille tuo stressaantuminen vetää ne useimmiten kuolemanporteille, joten on ihan eri puhua stressistä yleensä ihmisisten keskuudessa kuin tollasesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      307
      26939
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      48
      2304
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      201
      1640
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      154
      1570
    5. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      35
      1431
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1331
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1018
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      932
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      94
      893
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      81
      830
    Aihe