Stubb on naiviuden huippua, taas ajamassa Turkkia EU:n

Tiukan paikan tullen noin naiviin poliitikkoon ei voi luottaa, kun tollainen broileri ei tekopyhyydeltään näe uhkakuvia missään vain pelkkää sinisilmäistä mössöä koko äijä. Esimerkkinä Turkin voimallinen ajaminen EU:n jäseneksi, niin sehän se juuri olisikin tällaisen pienen pohjoisen kansan kannalta valtava rikkaus. Stubb luulee muuttavansa Turkkia vaikka kävisi niin, että Turkki ei muutu vaan muuttaa eurooppaa ja tuo omat arvonsa hyvällä tai pahalla muillekin. (pian satamiljoonainen kansa)
3178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

stubin pitäisi itse asua turkissa vuoden niin saisi kokemusta

Äänestä
  • Joo, Kurdistan eurooppaa ja miten sen Armeenialaisten kansanmurhan kanssa olikaan. Lienee Turkilla ollut oikeus tappaa miljoona Armanialaista vaikka eivät mitään tietysti ole myöntäneetkään. Brutaalia touhua oli kuitenkin ja eikä tapahtunut edes sen kauempana kuin viime vuosisadalla.

    Äänestä

Stubbilta nyt ei voi muuta odottaakaan. Mies on syntynyt kultalusikka suussa ja elänyt kuplassa koko elämänsä. Ei tuollaiset ihmiset näe muuta kuin sanoja paperilla ja lukuja tilastoissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halosen tasoa sanoisin. kirjoitti:

Tiukan paikan tullen noin naiviin poliitikkoon ei voi luottaa, kun tollainen broileri ei tekopyhyydeltään näe uhkakuvia missään vain pelkkää sinisilmäistä mössöä koko äijä. Esimerkkinä Turkin voimallinen ajaminen EU:n jäseneksi, niin sehän se juuri olisikin tällaisen pienen pohjoisen kansan kannalta valtava rikkaus. Stubb luulee muuttavansa Turkkia vaikka kävisi niin, että Turkki ei muutu vaan muuttaa eurooppaa ja tuo omat arvonsa hyvällä tai pahalla muillekin. (pian satamiljoonainen kansa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu