Nimi viittaa Lahdessa muutamia vuosia sitten perustettuun Lutherin ja Raamatun tutkimiseen perehtyvää ryhmää. Nimi on ajat sitten muutettu, eikä tällä keskustelupalstalla liene yhtäkään kyseiseen ryhmään osallistuvaa henkilöä.
--------
Motiivina tällaiselle julkiselle pilkkaamiselle internetissä on se että mainittu ryhä tutki aluksi Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä. Ryhmässä luetaan ja tutkitaan Raamatun lisäksi Lutherin opetuksia. Lestadiolaisuus on poikennut aika kauaksi luterilaisesta tunnustuksesta, kuten kaikki tiedämme. Opetuksessa on tietyiltä osin paljon yhtälaisyyksiä roomalaiskatolisen kristinopin kanssa.
Edellisessä pilkallisessa avauksessa mainitun raamattupiirin toimintaan on osallistunut muun muassa lahtelaisia saarnamiehiä ja ryhmä kokoontuu, tai ainakin kokoontui Lahden es.lest. rukoushuoneella, jonne kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Toiminta ei siis ole mitään erillistä toimintaa, vaan toimii liikkeen sisällä.
Tämän keskustelupalstan kirjoittajat ovat sieltä täältä eteläsuomesta, eivät Lahdesta, eivät siis kyseisen keskusteluryhmän osallistujia, (tunnen näistä useita henkilökohtaisesti). :-)
Meitä es.lest.-laisia on paljon, jotka uskomme Jeesukseen ja Pyhään Raamattuun. Me pitäydymme luterilaisen tunnustuskirjojen mukaiseen oppiin. Emme tunnustaudu es.lest. traditioon niiltä osin mikä ei ole Pyhän Raamaun kirjoitusten ja Lutherin opetusten kanssa yhtäpitävä.
Nämä lutherin opetuksista pois poikenneet traditionaaliset perinnekristityt vainoavat järjestelmällisesti meitä oman hengellisen kodin sisäpuolella. Samalla tavalla Jeesusta vainottiin juutalaisperinteen parissa, eivät hekään halunneet Jeesuksen pilaavan heidän moitteetonta (ainoata oikeata) uskoaan Aabrahamiin ja Moosekseen.
Jeesus elää, hän on ihan omassa joukossaan vainottuna, niin kuin silloinkin.
Tämä on elävän uskon tuntomerkki.
Kaarneenpojat on halveksiva pilkkanimitys
tiatua
21888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kaikkia Jeesuksen seuraajia kohtaan on sillä lahko- ja lakihenkisellä es.lest. porukan osalla, jotka eivät ole koskaan saaneet kokea todellista rakkautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä! Mitä ihmeen pahaa kukaan voi nähdä siinä että jotkut tutkivat raamattua ja Lutherin opetuksia???
He pelkäävät vaistomaisesti että jokin heidän vaistoissaan elävä, mutta salattuna pysynyt paljastuu ja he ehkä menettävät kasvonsa. Kun aikanaan uskoin vahvasti lestadiolaiseen traditoon, tuntematta Jumalan sanaa tarkemmin, niin jossakin syvällä sisimmässä oli kuitenkin tietoisuus siitä että kaikki ei ole sillä tavalla kun pitäisi olla. Älyttömän paljon selittämättömiä ristiriitoja ja toinen toisensa pois sulkevia raamatunselityksiä. Omasta tilastakin päättelin paljon. Ei ollut sellaista iloa riemua ja vapautta jonka Raamattu sanoi Jeesukseen uskovilla olevan. Ei kuulunut suustani päivittäistä Jeesuksen ylistystä, vaikka näin Raamatusta että juuri niitä Jumala minulta odottaa. Sen sijaan häpeä ja syyllisyys varjostivat elämääni. Vaistosin senkin että jotakin hämärää on liikkeen jatkuvissa hajaannuksissa. En uskonut syvimältään niitä tarinoita joiden mukaan seurakunnasta kuorituu kuonaa pois, kuin sipulista. "Meistä eronneet olivat kuonaa". Tiesinhän sen että kun sipulia kuoritaan tulee paljon kyyneliä, ja kun tarpeeksi kuoritaan ei lopulta jää mitään jäljelle. Korttitalossa asuva vaistoaa jollaikin tasolla että tämä huusholli ei kovia koetuksia kesta, pelko on aivan selvästi havaittavissa.
Se pelko ja kyräily kyllä on tullut esille! Jo se, että tunnemme raamatun yleensä paljon paremmin kuin nuo omavanhurskaat, joilla se vaan nimellisenä pölyttyy kirjahyllyissä, saa monet välttämään keskusteluja. Onhan se tietysti noloa kun on vaikka muutaman vuoden saarnaajana toiminut ja joku Saara joutuu oikomaan raamatun selityksiä... Jotsin syystä puhuvat seurassani nykyään vähemmän uskonasioista, suorastaan karttavat ja huone hiljenee kun astun sisään, jos ovat uskosta keskustelleet. Kyllä minäkin olen varma siitä että alitajuinen paljastumisen pelko se on. Ja pakkokin sen on olla, koska mitenkään muuten ei ihminen voi olla levossa uskosta keskusteltaessa kuin täydellisessä uskonvanhurskaudessa.
Hepr. 3:15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa", Hepr. 3:16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä? Hepr. 3:17 Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan? Hepr. 3:18 Ja keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Hepr. 3:19 Ja niin me näemme, että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä. Hepr. 4:1 Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Hepr. 4:2 Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. ____________ Hepr. 4:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, ... ... niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Jotsin syystä puhuvat seurassani nykyään vähemmän uskonasioista, suorastaan karttavat ja huone hiljenee kun astun sisään, jos ovat uskosta keskustelleet. Saara 10.5.2009 klo Siihen löytyy selitys:Eriseuraista karta.
Hän ei siis ole eriseurainen, vaan häntä karttavat henkilöt. Ettei totuus unohtuisi omavanhurskaiden kiihkotessa omavanhurskautta vahvistavaa lähetystä odotellessaan.
Vähän te molemmat olette lapsellisia ja vietävissä! Ja niin hyviä uskovaisia. Osaatte Raamattuakin paremmin kuin muut. Ihmettelinkin mikä kolisee, mutta se tulee täältä palstalta, kun lyötte rintoihinne ja kiitätte, että onneksi ette ole yhtä huonoja kuin nuo muut. Ällöttävää ja lapsellista. Katsokaa peiliin ja kasvakaa aikuisiksi!
Kyseinen ryhmä kokoontuu edelleenkin joka keskiviikko Lahden rukoushuoneella. Tämän kevään viimeinen kokoontuminen on 27 toukokuuta, ettei mene päällekkäin lähetyksen kanssa. Tällä ajalla raskain pilkka ja vaino uskovia kohtaan tulee oman herätysliikkeen sisältä. Näyttää siltä, että esikoislestadiolaisuus on jakautunut karkeasti kolmeen osaan. 1 osa on sellaisia, jotka haluavat tukia raamattua ja sen opetuksia. 2 osa on lievästi hälläväliä eli kiva olla mukana, mutta kaikki käy. 3 osa on taas nielaissut omanvanhurkauden hengen, joka taas antaa tarkan silmän vahtimaan ja tuomitsemaan muita. Tämä kolmas joukkio myos tuo pilkan ja vainon herätysliikkeen sisälle ja ovat tehneet kaarneenpojista pilkkanimen. Tällä he kuitenkin vain häpäisevät itsensä, ei raamattupiiriin osallistuvia. Mukana olleena voisin todeta, että tuo vinoilu ja pilkkaus herättää vain sääliä pilkkaajia kohtaan. Myös haluaisimme, että pilkkajienkin silmät aukenisivat ennenkuin on myöhä...
että pohjatuulet lisäävät pilkkaa?
Sillä he kuuluvat siihen osaan Nro 3 .
Luulen että se vähän hälventää, vääriä luuloja joita puska radio on kyllä tuonut ja vienyt, eri puolille tätä Kristillisyyttä .
ei saa oiketa viestiä kyseisestä kanssapuhetilaisuudesta menenmään eteenpäin. Siksi monelta puolelta olen minäkin niitä valheviestejä kuullu. Arvostelijat paria poikkeusta lukuunottamatta eivät vaivaudu tulemaan paikalle, vaan juoruja levittävät. Nämä pari poikkeusta parisen vuotta sitten tulivat paikalle, istuivat erillään muusta väestä ja "täynnä henkeä" huutelivat asiattomuuksia ja mmuutenkin metelöivät ja yrittivät keskeyttää muiden keskustelun. Se mikä tuossa on ikävintä, he äyttivät saaneen taustatukea eräältä sananpalvelijalta tähän häiriköintiin.
Teette erittäin tärkeätä työtä hengellisessä kodissamme. Jumala teitä runsaasti siunatkoon.
Jos vanhurskaus tulee, vaikka vähänkin, omien ansioiden, töiden, tekemisten taikka tekemättömyyden palkkana, niin "kristillisyyden seuraaminen" on silloin hyvin tarkkaa puuhaa, kuin lannan ajo ilman laitoja. Jos kumarrat tänne päin, niin silloin pyllistät tuonne päin. Jos takki on napitettu vahingossa väärin päin, niin tuuli menee helposti turkin sisälle.
Näin on käynyt. Kiitoksen aihe on kuitenkin se, että löytyy todellisia Jeesuksen seuraajia. Pilkka on väistämätöntä, sana sanoo ettei ole oppilas Opettajaansa suurempi ja jos Jeesusta pilkattiin, niin toki Hänen seuraajiaankin pilkataan. Koskaan nämä pilkkaajat eivät löydä raamatusta oikeutusta teoilleen, vaan joutuvat turvautumaan valheisiin, kuten Jeesuksenkin aikana farisealaiset tekivät! Kuitenkin: Aina siellä missä Herran Jeesuksen omat kokoontuvat ja Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa, löytyy ihmisiä, joiden sydämet Herra tavoittaa!
Puhu sinä vain omasta puolestasi, me omasta. Me Kaarneenpojat otimme itse nimen käyttöön. Tämä on jopa raamatullinen nimi, eikä mitään halveksuvaa ole nähtävissä.
Ota ensin selvää mistä on kysymys ja kirjoita vasta sitten. Täällähän oli halveksiva pilkallinen kirjoitus kaarneenpojista joihin liitettiin teutates lain vastaisesti oikealla etunimellä mainiten. Se on pyynnöstäni poistettu kiitos sheriffille.
Luulen että, Hän oli joku sellainen,joka todella koetti saada pahaa aikaiseksi. EN YMMÄRRÄ HÄNTÄ. Sillä mitä rassukka sitten tekee, kun se kohdistuu häneen, ei autä ystävät, ei auta paholainen, ei auta Kristuskaan koska on liian paljon selvitettävää.
Eikä hän itse nimeä pilkkanimenä pidäkään, mutta täällä on ihmisiä, jotka kirjoittavat teistä halveksivasti! Älä nyt hyvä veli nouse puolustajiasi vastaan, vaan ymmärrä mistä on kysymys! Siunausta teille kaikille Kaarneenpojille!
Mitä sillä on väliä jos mielipiteensä sanoo. Sä taidat kuulua johonkin junttilaan jossa juntit rakentelevat kuppikuntia puolesta ja vastaan. Ihmisellä on oikeus sanoa mielipiteensä ja te vähempiosaiset, olkaa hiljaa, kiitos.
Sinä se et ole kuullut, rakkaudesta mitään.