Juu eli nyt kävi näin, että henkilö johon olin luottanut tukemaan tässä odotuksessa ja lapsen kanssa sitten lähti omille teilleen tässä viimeisessä vaiheessa. Kusessa siis, voisi sanoa.
Olen saanut ystäviltä apua ja juttuseuraa, mutta synnytyksen jälkeinen aika pelottaa. Mitä ihmettä minä teen? Vanhemmat asuvat liian kaukana, eikä ystäviäkään voi rasittaa ainaisella avuntarpeella tai nekin ovat pian entiset. Onko olemassa jotain apu-yhdistystä tuohon aikaan tai jotain??? Synnytyksen jälkeen ei varmaankaan tuo liikkuminen ole helppoa..
Itku kurkussa mutta hampaat irvessä kyllä tästä selvitään, neuvot on tervetulleita ja vertaistuki olisi myös "mukavaa"..
Laskettuun alle 3vkoa, mies lähti
Kää-äk
8976
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että sulle kävi noin. Ihme ukko, kun tossa vaiheessa lähtee lätkimään. Mä olen alusta saakka tiennyt, ettei mies tule olemaan mukana kuvioissa. Eli vaikka onkin välillä vaikeaa ja oma jaksaminen mietityttää, niin ainakin siihen on osannut varautua. Ja ihmetellen olen juuri lukenut tuollaisista kokemuksista, että mies yhtäkkiä keksii lähteä viime tipassa renkaat vinkuen, kun saa jonkun yllättävän ahaa-elämyksen tai paniikki iskee tai vastaavaa. Toimiiko niillä se ajatuksenjuoksu jotenkin hitaanpuoleisesti, kun eivät ole aiemmin hoksanneet, etteivät haluakaan lasta? (en tosin tiedä mitkä syyt sulla taustalla) Mäkin olen miettinyt juuri tuota aikaa synnytyksen jälkeen. Ja joo kyllä, siihen on mahdollista saada apua, eli jonkun voi saada käymään kotona auttamassa, ainakin täällä meillä päin. Mutta mun oma raskaus ei ole vielä niin pitkällä, että olisin tarkemmin selvittänyt miten se käytännössä tapahtuu. Ehkä joku muu tietää tarkemmin? Voimia ja jaksamista!
Mie oottelen kanssa yksin, mutta oon tiennyt sen koko raskausajan, joten siihen on vähän kerennyt "totutella", mutta kyl miutakin pelottaa synnytyksen jälkeinen aika, että miten sitä pärjää ja jaksaa,vaikka pakkohan se on. Mie saan ainakin avuks perhetyöntekijän, ja sitten oli joku lapsen varhaiskasvatuksen työntekijä, en tarkemmin muista sitä..että niistä saa varmaan jo hieman tukea, ja sitten tietysti ystävät, vaikka kuten sanoit ei niitä voi jatkuvasti olla apua pyytämässä..=/ Varmasti siullekin tulee noita tuki ihmisiä nyt kuvaan mukaan!
Ota yhteys neuvolaan, sieltä neuvovat kyllä. Ja onhan niitä koteja väkivallan tai eron kokeneille naisillekin... ja nuorille äideille...
Käy netissä tutustumassa esim. yksinhuoltajien liittoon www.yyl.fi. Siellä ainakin on ollut yksin odottaville tukiryhmää ja saa apua myös käytännönasioiden järjestelyyn tarvittaessa. Paikkakunnasta tietysti riippuu, onko mahdollista käydä paikanpäällä ja mennä mukaan ryhmiin. Ja muistaakseeni mannerheimin lastensuojeluliitollakin on jonkin sorttisia tukiverkostoja. Yksin varmasti kaikki apu on tarpeen. On se sitten konkreettista tai vain sitä, että joku kuuntelee ja ymmärtää mistä puhut. Voimia sinulle, onneksi pääsit eroon noin pöljästä miehestä ja saatte lapsesi kanssa onnellisen elämän yhdessä ilman riitoja miehen kanssa, joka ei ota vastuuta.
Minäkin olen yksin. Olen ollut koko raskausajan. Kaksi viikkoa synnytykseen. Lapsi jo ennestään hoidettavana. En saa apua nyt enkä tule saamaan lapsenhoitoapua suvulta...eivät pidä raskaudestani edes. Ystäväni asuvat kaukana eli en saa heiltäkään apua. Neuvolasta suositeltu sosiaaliviraston tarjoamaa lapsiperheiden tukipalvelua, että joskus voisivat vaikka vauvan hakea "kävelylle".
Odottelen yksin, tosin ollut koko raskauden ajan yksin ilman miestä nyt on rv25 ja olo mitä mahtavin. Olen tullut tulokseen kaikkien pähkäilyjeni jälkeen että, pärjääminen on asenne kysymys ja jos saa jonkin verran tukea tulee toimeen oikein hyvin. Itse olen tukeutunut ystäviin, ja he ovat olleet korvaamaton apu jo näin odotus vaiheessa (heillä omatkin perheet), enkä usko että he minua jättävät pulaan lapsen synnyttyäkään, jos joskus apua tarvitsen. Tsemppiä sulle ,ja uskon että kyllä sä pärjäät! Toivotaan että se mies tulee vielä järkiinsä.
Jos haluaisit vaikkapa s postin välityksellä jutella, niin laitatko osoitteen tänne.:) itselläni meni odotusaika yksin, ja tiedän kyllä miltä se tuntuu..
käytännön asiat mahdollisimman hyvin ettei tarvitse niistä huolehtia kun ei ole sitä toista kaupassakävijää. On ainakin se huoli vähemmän. Ja etsi jo etukäteen vertaistukea kuten joku mainitsikin. Esikoisen hoidin ekat kuukaudet yksin mutta löysin juttuseuraksi aika nopeasti muita yksinhuoltajia joiden kanssa myöhemmin vuoroteltiin lasenhoidossa. Se oli korvaamaton apu. Meidän paikkakunnalta on mahdoton saada muuten käytännön apua.